Kuoriiko
aika kuluneen pintasolukon yhtä armollisesti
kuin savusaunan
hiilenmusta hämärä lämmössään
voitelee
väsyneen, kun vain muistat: älä hiero silmiä, kirveltää.
Havupuiden
latvojen takana läikehtii kantava kuu
lukee
menneisyyttä: imettää metsään heitettyjä
puuhun
sidottuja lapsia. Katso! Taivas tihkuu punamultaa.
Suon tuoksu,
pohjattoman silmän sammaleenvihreä katse.
Ajan kerrostumat
upottavat, välitilasta tulevat käyvät kohti.
Sinun
silmäsi olivat todistettavasti ainoat. Sinä et suostunut
näkemään. Et katsonut lasta. Olit yön kiiltävät
hampaat.
Kuoriiko
aika solumuistin, huokaavatko ihohuokoset anteeksiantoa
vai vasta
kuolema, jonka tanssi on katajanmarjoja ja metsätähtiä.
Entä jos
päästän irti juuri nyt kun olet putoamassa.
Nimetön
paino varisisi olkapäiltä käsivarsia pitkin.
Katoaisivatko
muistot aivojen mustista aukoista olemattomiin -
(erinomainen "alle neljän minuutin runo") palaan asiaan, myöhemmin ;)
VastaaPoistaNo joo... kiitos kun muistutit ja onneks oli jemmassa, tein sen viime kerralla kun oli vuoroni, onneksi en laittanut silloin.
VastaaPoistaTämä on hieno runo..todella. Tätä en käy koukkimaan hiilen mustalla sormella, tylsällä kynän lähiluvulla.
VastaaPoistaEn ala solumuistia, geenien järjestystä kuorimaan.
"Kuoriiko aika solumuistin" tuo jäi näin ensilukemalta mieleen. Hyvä runo ja monipuolista pohdintaa. Lähden välillä töihin. Heips.
VastaaPoistaUpeanrankka runosi huokuu menneisyyden magiaa synkeitä asioita. Upeaa kuvausta muinaisten tapahtumien kierrätyksen kautta solutason
VastaaPoistamuistin pysyvyyden pohdintaa.Alitajunnansuo ja sinne upotetut muistot palaavat tietyssä yhteyksissä väliaikakerrostumista solukuoren pinnalle herättäen ne eloon. Mitä rohkeammin kuorii muistojaan solumuistin pinnalta sen syvemmälle uppoavat alitajunnansuosilmäkkeen pohjamutiin.Lempeä tuo savusauna kuvaus.
Kiitos herättävästä runosta.