Aikajanalta

Eilen olin muutaman muun minän kanssa

kuuntelemassa etelä-amerikkalaista musiikkia

Sammatissa - taidenavetalla. Alkuillan kalteva

valo siivilöityi metrinpaksuisen kiviseinän

ikkunoiden lävitse leikeiksi lattiaan. Pian sade alkoi

ensin  etäältä ukkosen kumu, sitten lähempänä

vavisutti lattian lankkuja, yritti peittää kitaran

ja bandoneonin soinnut.
Olen niiden sisällä, täällä.

En halua palata huomenna kaupunkiin jossa

panetellaan, revitään rikki

halutaan päitä vadille, väitellään supistuksista

rakennemuutoksista - entisiin uutisiin joissa

miljoonat pakenevat ja yhtä useat vaikenevat

En halua nähdä työvuorolistoja,

rastailla, peipoilla kirjosiepoilla on  jo poikaset

nisäkkään hädällä riipaiseva huuto

Haluan unohtaa aikajanan,

kalenterin illat joista on herättävä aamuun

Haluan pitää kiinni sylistä,

kädestä joka minulle annetaan

kupista jossa vesi ja merkitys ojennetaan.
   -Ja niin, kuitenkin ja tietysti
               varhain aamulla olen alasti torilla, jolla

minulle kerrotaan  ajatus että minun

on aivan turha enää sijoittaa rahaa housuihin

jotka kestävät useita vuosia

Nyt tiedän: keksin itseni uudelleen!

          Monta yötä kului keltaista maalatessa, sadelintua kuunnellessa
          ihmetellen: mikä tätä maailmaa oikein riepoo.

          Venytin muistin lankaa, se vasta on venyvä ja kummallinen
          ennen kuin synnyin olin melkein tämän näköinen

       
       

         En olekkaa blodi olen brunette
         en olekkaan lettipää olen lyhyt tukka ja yhä pitenevä tunne.

         Kaikenlaisia sattumuksia olen kokenut, että
         pääsin pisteeseen, josta viiva alkaa muodostua.

        Huvittavinta kuintenkin on, että olen kuvitelleut:
        ristiäisissäni laulettiin Ystävä sä lapsien tai jotain
        sinnepäin, eihän se niin mennyt
        minulle on Valehdeltu kertakaikkiaan
        olen uskonut toisten keksimään
       
        minään. Enää en.

        Sillä olen Päähenkilö
        ja kuulen vieläkin soundin.

Chr:n runosta inspiroituneena

Rankan sateen pimentämänä yönä voisi olla toissaalla,
toisalla voisivat olla muistojen pieksemät pihamaat.

Missä on paikka, joka on itsestä katsottuna jokin muu,
jossain muualla; onko olemaassakaan?

(c) LeliisaK

Kesken kaiken (Ema Saikoota lukiessa)

.
Valoisassa yössä on sandaaleihini kutoutunut verkko.
Miten voisin rikkoa sen,
vain lähteäkseni pois?
.
 © chr.

läyhästä lähiöstä

pari askelta puistikkoon



ihmiset

tunteiden ilotulitusta



tuuli

tuoksujen tuoksinaa


metsä huokuu kauneutta
                      vesi



täydellinen ilta

kukkeus


käki


juoksijatkin tuoksuvat hyvälle

kesä kiireestä kantapäähän 


aarniometsä
kuin satu


epätodellisen todellinen kauneus

pari askelta puistikkoon


satumetsä