tippa ja leipä

sääennuste lupasi
perinteistä vappusäätä
niin
perinteistä
että saatiin takaisin kylmäsota

työväen jämät marssivat
valkoiset ja kellertävät lakit
täyttävät
torit ja puistot

pää täynnä heliumia
Mikki Hiiri nousee
taivaan tuuliin

Huhtikuun runo 29.4.2014

Kerran R-junassa kohdattu erikoisuus. Runo siitä.

Marianne Valola 29.4.2014

Lintunainen

Näin junassa naisen, jolla oli kuolleen linnun suu

pieni hento lintunainen

suu ei ollut kiinni eikä auki

pieni nainen, kuollut lintunen.

Lintunaisen pienissä jaloissa oli järeät lasten maihinnousukengät.

Pikkuruiset nukenjalat

Kädessä nahkainen niittikassi

päässä pienten lasten huppulakki

Erikoinen lintunen, lieko etelän pikkutsirkku

paleltunut tänne pohjoisen pakkasiin

pieni lintunen

jonka suu ei ollut auki eikä kiinni.

Mantereet

Olimme mantereet

Välillämme kulki

epäkuntoinen lautta

lauantaisin

Sitten lautturi kuoli

oman käden kautta

luulen

En enää muista

kumpi meistä

yritti rakentaa siltaa

ja kumpi

mannertenvälistä
ohjusta.

Ett barn är varje längtande,
ser med dess ögon
det främmande rum
där tiden härskar och matar de hungrande
med än mera hunger

Bo Carpelan,  Gramina, 2010

Sierra/ ote

Opitko matkoillasi uuden kielen
en kaikin ajoin saa selvää mitä puhut

kun joskus sanon sanan se
on sinulle vieras
ja sanot että se
maistuu etikalta

mennään pois tästä pesästä
täällä Sinua tuijottavat kaikki

Mennään maalarille
kun hän tekee töitään ei hän huomaa onko ketään tullut

täällä haisee maali öljy arsenikki hiili ja tärpätti

Maalauksessa
on huippuja
huipuilla lunta
siinä on tie joka
tulee tänne
tähän
luo
sehän tulee minuun
olisi pakko ottaa askel
kavuta huipulle näkemään lumi
ja rinteen kukat

-Olen nähnyt ne
kävellyt pölyisen tien kylmälle laelle saakka
kuin autuudessa
tai kauneudessa
koskettaa maan ja taivaan rajaa

alkaa leijua alas

sanoo maalari ja tökkää pensselin tärpättiin

A-LL

Silmut aukeavat (Kirsi F:lle)

Pellonreuna laskee aurinkomiekan
puiden silmuhalo, aukeavat lehtisilmät

korkea lintu, kukkaviuhka kaulassaan
avaa nokkansa ja huutaa
                                        maata vedeksi

edellä heinähämähäkit
pakenevat häviä-aaltona
  yksinaaraksiset
  yhdeksänkoiraksiset

sikiäinnaurussa.


© chr

oikea
vai väärä oikea

valhe
vai tosivalhe

painovoima
painoylivoima
vai ylipainovoima

käsikirjoita elämä
tai
elämä käsikirjoittaa sinut


ikävä ei pakene


kuulijat kuuntelevat sinua kuin avointa kuunnelmaa

Tässä, jälkeen

Kasvanut

muiston sisällä, jälleen

Yhden maahan sidotun minuutin,

taipumatta, hetki
                    murtuen

pehmeästi puhuen

taianomaa

Joten tässä me olemme

Yö, kantapäät ovillamme

myrskyää sisään,      pyydellen

Jalkamme juopuvat loitsuissa

Liikkuen

Onnellisesti, onnellisesti

suudelmin ja kirouksiin

putoavassa naurussa

Onnellisesti katoaisin

toiveisiin

hukattuuun hengenvetoon

lähimmässä unelmassa

Niin kaukana

Aina kahteen ja kolmeen laskien

mutta koskaan ei ääneen ainoaa sanaa

Tämä piilotettu temppeli, kuumin

hiilenmustin

askelin

Onnellisesti

aina suudelmin, kirousten jälkeen

naurussa

kiirehdi, olen tehnyt vuoteen

Kun kasvamme, menemme

tänne ja jälkeen

En ole koskaan hyljeksinyt sinua

Siis kiirehdi , annoin, sallin

minne sijani teinkään , sinne

Niele kalpeutesi,

paina nouseva pala, nielustasi

pois

Linkissä oleva laulu on Lisa Papineau'n kirjoittama, esittämä (näin olen ymmärtänyt)
Runon olen kirjoittanut  sitä seuraillen, en kääntäen enkä laululyriikka tehden; siihen minusta ei ole)

Odottamaton


rastaan punainen laulu

oksalla ylimmällä

      missä illan tullen varjojen suonet

       pumppaavat yötä


Puuhuilun ääni

liikuttaa maata,

maa heiluttaa suuria rakennuksia

talo keinuu äänen päällä

ranta kuohuu

nousee nilkkoihin asti

ulappa loiskuaa ikkunoissa

helmat ja hihat sulavesistä raskaat


Ennen unta

päivä vetäytyy taivaan taakse,

liukuvärjäytyy näkymättömiin

          jäljelle jää vain silkin tuntu

tiukuhelähdys

ei oikeastaan värejä lainkaan


Uni

suuri ja ryppyinen lehti

sateessa kastunut  purje

retkottaa julkeasti

kämmenet auki  silmät ja suu

nousee äkkiä

ennustamattoman tuulen voimasta


uneksijan talossa

ovet yötä päivää auki

pikkukärpänen saa lentää

kuin mikäkin uudenmaailmanvalloittaja

killer

valkea käpäläsukka
soittaa pystybassoa
karheakieli pyyhkäisee
pohjantähteä
nostaa mustanaamiopäätään
ja
irvistää

Huhtikuun runo 19.4.2014

Vähän käytetty elämä on onneton.
Marianne Valola 19.4.2014

Onni on 
kynsilakan lohjeta autonavaimia farkuntaskusta kaivaessa.
Onnellinen on kynsilakka 
ripsahtaessaan repeävän kynnen mukana 
perkeleen saattelemana 
suuren harmin kanssa

Onni myös kynsilakan kulua koiraa harjatessa tai pyöränkumia vaihtaessa 
hiutua ja haalistua tallitytön kynsistä.
Naarmuuntua hiekkalinnatyömaalla
Rumaksi
Noloksi.
Selän taakse piilotettavaksi ja anteeksi pyydettäväksi.

Vaan niin surullinen 
niin virheettömän kaunis ja hyödytön 
on pulloonsa kuivuva kynsilakka.

Perjantai

Aamusta tulee rauhallinen
keskipäivää kestää

iltapäivä toivottavasti kirkas
että voi kävellä pitkään
ja kauas

aina se ilta
on tullut
vaikka tuntuisi
kuin olisi yhdessä usea päivä kokonaan

Luteiden pesäkamerat kevät-kesä-syys 2014

pörröpoukkolude – rimpipinta, Homeskorpi

hännyskorulude – tyvilehden lehtituppi (eteläosa), Kapiamäki

kypärälude – kulttuuriympäristön paahderinne, Sammakkola

sammalhitulude – paperimuurahaisen asuttama kanto, Kojkulla

punasarviluhdalude – sarakkoinen avoluhta (heikosti kitinisoitunut), Lompolonlahti

ruskosarvikeilapää – natavierusta, Köntysjoki

tumpuralude – pakettipelto (sukulaistensa tavoin), Mutaskulma

katvemustapolvilude – ruderaattialue, Tölkinlahti

ukulilude – suolamaa (nymfipesä), Hässlö

synkkälatikka – aniskäävän alapinta, Putikanhauta

Osa nettikameroista on siirretty. Alla linkki kameroihin.

Vanhat linkit uudelleenohjaavat allaoleville sivuille.

Myös häiriötiedotteet ja kelikuvat 

htlpps://www.fimlandenatur/siteID=1348763748848#kamera/target

© chr 

 

varhain makuhermoihin tartutetut herkut
leimaavat kielen

suu muodostaa vaniljan



     västäräkki on vähäsen 
     peipon viritykset puolikuu
     seinustat pistävät sinistä




valo on paikallaan

Runoista ja omenapuista keväällä

Keväisin hankien madalluttua on runoja syytä hoitaa kuten omenapuita.

Karsimalla liian laajalle levinnyttä oksistoa -

muotoilemalla hajalleen kulkeutunutta, mitään sanomatonta tai epämääräisesti sanovaa,

jopa kuollutta tekstimateriaalia suppeammaksi, käyttökelpoiseksi aineistoksi.

Liian ylös kasvaneiden latvaoksien, yltiöpäisen korkealentoisten virkkeiden,

joiden ymmärtäminen on hämärtymässä, joista ei enää kohta saa otetta, 

näiden sanojen, säkeiden oksien, poisto/madaltaminen.

Ei liene hyväksi jos runosta kiinni saamiseen, hedelmän poimimiseen, tarvitaan pitkät tikapuut,

jotka kaikenlisäksi on lainattava akateemisen koulutuksen omaavalta naapurilta. Joskin, 

on otettava huomoioon, että tällöin voi saada käsiinsä hedelmän,

jota ei muuten saavuttaisi, jossa sisältöä ei muuten ymmärtäisi olevankaan.

Niin omenapuilla kun runoudellakin on muutama perusrunko, johon voidaan, 

niin halutessaan, istuttaa uusi lajike, joka istutuksen onnistuttua 

tuottaa alkuperäiseen lajiin nähden poikkeavia hedelmiä.

Kokeilut ovat mielenkiintoisia, monesti, joskaan ei aina, hedelmällisiä. 

On muistettava koska niin omenapuun kuin runoudenkin jalostamista

ja kokeiluja on tehty jo vuosisatojen ajan, näinollen aivan uusien 

ennenkokemattomien lajikkeiden aikaansaaminen on vaivalloista ja onnekasta, 

siis onnea vaativaa, pelkän työ lisäksi.

Mutta arvonsa uudella omenalajikkeella on niin kuin runolajikkeellakin jo itsessään, 

siinä että se on olemassa, eikä vain ja ainoastaan siinä että se on makoisa, 

tai realistinen, tahi lystikkään, rytmikkään lentoisa ja/tai helposti omaksuttavissa.

Hapokkaat, makeat, satoisat, ja kuulakkaat runot ovat kirjoitetut jo moneen kertaan.

Karsimisen seuraksena syntyy yleensä suuri määrä irti leikattua rivistöä, säkeistöä,ja oksistoa.

Ainakin osa niistä, on syytä varastoida suotuisaan paikkaan, runoaihioiden varastoon, 

mahdollista jälkikäyttöä ajatellen. 

Kaikkein pienimmän silpun voi polttaa, tukevamman säeaineiston pinota

liiterin viereen, suojaan räystään alle, mieluummin ei kovin auringonpaahteiselle seinustalle.

Osan voi kompostoida, mutta on syytä muistaa että 

omena/runomateriaali ei välttämättä ole yhteen sopiva kaiken muun maatuvan kirjallisentuotteen kanssa, 

on vaarana että silputussa kirjallisessa jäämistössä alkaa elää proseduurillisia kantoja, 

jotka ahdasmielisessä ympäristöissä koetaan viruksina, jotka olisi hävitettävä.

Osan runoista voi viedä kauas metsään, ojiin kuusien juurille, mistä peurat käyvät niistä talven mittaan nauttimassa.

Uus-virpomaloru

 

Kuka rikkoi tyyriin Tyllerön?

pani tipun superselliin?

K e n suuttui Elliin?

 
Maailmankaikkeus on munan muotoinen

aina syntyy uusia kanoja, kukkoja;

ne tuskin haluavat  häkkiin

esim. Maciin

Muna syntyy munimalla

maailma hautomalla

  

                se vierii jos vieritetään

                litsaantuu jos litsataan

                virkoaa jos virvotaan

               
Virvoin varvoin

harvoin arvoin:


              Loving birds

               

 

olen ohjus, olet pommi

olen ohjus, olet pommi
kylmät ovat kuoremme
lämpimät sydämmemme sykkivät
sen ainoan kerran
juudakset bunkkereistaan
radioaalloilla ahneuden
aneitaan lunastava
jättiläiset hiljaisina
siiloissaan odottavat
astuessani ulos salkustani
persnahkanne atomitasolle haihtuvat
olen lentänyt liekehtivään Lontooseen
olet pamahtanut Bagdadissa
olen ollut Israelinkin ilmatilassa
olet osa historiaa Hiroshimassa ja kaikkialla
kaikkialla Tora Borassa
kaikkialla Manhattanilla
kaikkialla historiassa
ostareilla
lampaat loihtivat meidät lampaita lahtaamaan
juudaksille soppaluita jauhamaan
sormet hikoilevat liipaisimella
etsien emon nänniä
jota imeä hädissään
kaasukammioissa kun hanat avataan




Lahko lyriikkaa 2003

Huhtikuu

Aurinko paistaa

Lehdet hiirenkorvalla

Miehet hihattomissa

Naisilla jo lyhyet hameet

hymyilevät

kananlihalla

Ei vielä ihan niin lämmin ole.

Aurinko vei talven

pääsky toi kevään

joillekuille

Minä olen villapaidassa

risuparrassa

risukasassa

johon ei aurinko paista

kiven sisässä

vankilassa

sinussa

minussa 
meissä...

Huhtikuun runo 10.4.2014

Kevät versoo joskus palaneesta maasta.
Marianne Valola 10.4.2014


Merellä

Sinun jälkeesi 
olen pitänyt paitaasi poskeani vasten.
Silmät kiinni,
yrittänyt kuvitella että olisit yhä siinä,
itkumuurilla kanssani.

Ikävä paidassa, poskeani vasten.
Aika ja paita poskella kuluvat, mutta ikävä ei haalistu.
Vuosien myötä tuoksusi on paidasta haisteltu 
jäljellä enää poskestani hankautunut määrätön ikävä.

Sinä olet mennyt ja aika on  kai armahtanut 
kaikki muut paitsi minut,  
sillä minä pidän sinusta kiinni:
Sinun viimeisestä korresta, korren varjosta ja vielä korren varjon muistosta.

Ikävä on vellova valtameri 
eikä kuiville pääse vaikka kuinka polkisi ja kauhoisi.

Viisaammat väittävät, ettei hukkumiskuolema ole tuskallinen

minä valitsen sen itselleni
Sen sijaan että haaveilisin raahautuvani palelevana autiolle rannalle 
valitsen hukkua lempeästi.

Suuri rauha syleilee minua
ei ole enää väliä kuinka pitkä matka rannalle on
eikä venettä näy missään 

Unia

Siniset silmät tuolla ötökällä joka lentelee
kuusten luona
onko se joku alkueläin tai minä pienenä

kaksi sudenkorentoa
- ne ajoivat vaaleanpunaisella jopolla

toissayönä huoneessa oli
pehmeäsulkainen lintu ja nuorempi nainen

viiimeyönä yksinkertaisia kiesejä veti hyvin harjattu
kiiltävä hevonen
kohti lehtikuusimetsää

puut
huokailevat yhä
ylpeinä muistavat
lämpimät kädet
juurten ympärillä
kotimaan multaa

Uusi huone

Nukkumiselle rakennettiin oma huone

lapset kantavat seinäsammalta

pienin sormin työntävät hirrenrakoihin

(hypellen askelet takaisin).

Huoneessa joka on untamme varten,

sänkyä kantavat vankat jalat

istumme reunalla

vertailemme jalkojamme

ovesta yö, sammaleen kuivat nauhat

ikkunasta aamu kirkkaasti

yhdet linnut kiilautuvat hirsien väliin

toiset päänalusiin

muuraavat pesiä, asettelevat risuja,

pelto alkaa sulaa

kantautuu lehmien ammu

kastelukannussa on vielä jäljellä

kolmannelle peikonlehdelle


ennen lähtöä

suoristelen verhot

ja käännän ovisilmän läpän

Mustarunoilija

Mustarunoilija on tumma runoilijalajike, 

jonka kädet, perä, pää ja kaula ovat kokomustat.
Vatsa, kainalot ja alaperä ovat valkeat. 

Suuri ja kiilamainen suu, jalat ja silmää ympäröivä paljas alue ovat punaiset. 

Silmän värikalvo on aamuisin punainen, muutoin ruskea.
Nuori mustarunoilija muistuttaa aikuista,

mutta mustat puvun alueet ovat himmeän vihreänmustia.

Elää kihlattunsa kanssa pitkiä aikoja avoimessa parisuhteessa.
Ei uhanalainen. Pesii sekametsissä, ja niiden lisäksi 

tavataan Suomessa mm. riihien ja kirjastojen kattorakennelmista,

kuin myös seminaareista, iltapäivän matineoista, ravintoloiden ulko-ovilta . 
Talvehtii Pariisin ja Milanon ympäristössä ja Afrikassa.

Asunto: Suuri risupesä puussa, usein oksalla.
Käyttää samaa asuntoa vuosikaudet,

kelpuuttaa asumuksekseen myös vanhan runoilijan pesän.
Saattaa myös vallata käytössä olevan luontorunoilijan kodin.
Ravinto: Hyönteiset, sammakot ja pikkunisäkkäät.
Ääni: Tavallisin ääni on ruma "rääb", jota esitetään aluksi ponnekkaana
ja loppua kohti vaimenevana huutosarjana. 

Lähteet: Wikipedia, Luontoportti

http://www.eenet.ee/EENet/kurg.html 

Huhtikuun menyy

Kevät kiertää tupaa,

tarjoomme sille läskipiirakkaa,

hienoina viipaleina tilsityn vasikan,

ynnä viheriöitä maustimia.

Rautapata veivaa puolitoista tuntia ympäri,

                            seinäpapereissa tanssii rasvapilkut

                            ympäri kolisee padan sanka

pöydän jalat penkkien parina,

nautaelukan naukuvat kengät

kaikkein pisin henkitorvi,

joista viimmemainittu mezzo-soprani.

© chr 

joka keväinen

vesipisaraa koossa pitävä    jännite

sammaleen värinen

minussa


pihlajankerkästä singahtava kujerrus

huutaa en uskalla


odota

hän tulee ja katsoo ikkunasta sisään

kuule

Miten suolassa uitettu höyhen nirskuu!


tuuli puhaltaa television läpi

nostaa ilmaan paksua helteiden kiharaa


kaikuu autius asuu autiudessa asuu joku

aavikko on aina joko valkoinen tai musta valkoinen musta


pimeän hiekka tuoksuu

kesä kaikuu

helteiden  ja yön julmaa sekoitusta


pian unohdetut ovet

unohtavat


saranoiden värähtelyn muistan

NIINITIE NOIR

poikanen ja mies
yhdeksäntoista
olet jo nainen
kaksikymentäkolme
nuhjuinen PV 544
pakki silmässä rengas
vingahtaa tallin lattiaa vasten
taustapeilissä vilahtavat vihaiset silmäsi
kun kumahtaa
kaikki pillit vislaavat yhtä aikaa
viha vaihtuu vapinaan
tuore murha
hyytävät askeleet kohti takapuskuria
puoliksi alta sinkoat
kirouksien kimpun
lätärinä päin naamaa
rappukäytävässä puristat kalustani
känniset nuoruutemme
huumattuna hullulla rakkaudella

myöhemmin sait
lapsen ja syövän
pihapuiden varjoissa
lehtien kahina ilmassa
unessa ja läsnä
iholla sen tuntee värekarva
pihatietä pitkin
navalle asti
se menee todella hyvin
unessa se ei vaikuta meihin

Muuttolinnut

Lihavat akat

lihavine lapsineen

ottavat haltuun

rannan äänimaiseman

peittävät auringon

tukahduttavat kevätilman

narisevalla negaatiollaan.

Syöttävät lapsensa täyteen

aspartaamia

vehnäjauhoa

atsovärejä

natriumglutamaattia

Zeroa

ja julistavat

hulluuteen saakka:

linnunkakka

on epähygieenistä.

Lapset pois vedestä.

Kuka korvaa

jos kakarat kuolee

lintuinfluenssaan?

Huhtikuun runo 1.4.2014

Kesän tullen erotellaan jyvät akanoista työelämässä.

Siitä tämä runo. Marianne Valola 1.4.2014

Sankari ja vätys

Haluan, että aurinko peittää kasvonsa

Ei yhtään kirkasta aamua enää

Sateen jälkeen haluan lisää asiallista harmaata

tyylikästä design-mustuutta

Kevyet yläpilvet pois!

Paksun raskaan rintaman takana

on hyödyttömien mitääntekemättömien pilvien kaatopaikka.

Tarpeeton kuljeskelu

typerä ja hyödytön elämä.

Makoillaan vuoroin selällään ja mahallaan

MINUN selkänahastani revityllä viltillä

silkkipeitolla

pitsisellä päiväpeitteellä.

Ne saamattomat vätykset,

elättivarikset.

Toista se on elämä oikeasti toimistossa,

kymmenien, satojen takapuolinen kuluttamalla nahistuneella penkillä.

Keinovalossa ympäri vuoden ja vuorokauden

MINÄ lunastan hyvinvointimme lunnaat

Mitä tästä kaikesta tulisi

jos MINÄ en työlläni pitäisi maailmankaikkeutta pystyssä?

Te vässykät, te ette tajua elämän kovuudesta mitään.

Te vaan lillutte muiden lämmittämässä vedessä.

Luulette, että virta itsestään vie teidän airottomia veneitä satamiin.

Kuulkaas,

minäpä kerron,

… eikun odottakaas…

Mun on nyt vastattava tähän.

Menkää ulos ja pankaa ovi kiinni.

Ulos jo ja ovi kiinni!

M. Valola