HARJUJEN VÄLIIN VIRITETTY RAJATON JA VAPAA RUNOILEVA YHTEISÖ. RUNOUTTA VUODESTA 2009 ALKAEN.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Huhtikuun runo 10.4.2014

Kevät versoo joskus palaneesta maasta.
Marianne Valola 10.4.2014


Merellä

Sinun jälkeesi 
olen pitänyt paitaasi poskeani vasten.
Silmät kiinni,
yrittänyt kuvitella että olisit yhä siinä,
itkumuurilla kanssani.

Ikävä paidassa, poskeani vasten.
Aika ja paita poskella kuluvat, mutta ikävä ei haalistu.
Vuosien myötä tuoksusi on paidasta haisteltu 
jäljellä enää poskestani hankautunut määrätön ikävä.

Sinä olet mennyt ja aika on  kai armahtanut 
kaikki muut paitsi minut,  
sillä minä pidän sinusta kiinni:
Sinun viimeisestä korresta, korren varjosta ja vielä korren varjon muistosta.

Ikävä on vellova valtameri 
eikä kuiville pääse vaikka kuinka polkisi ja kauhoisi.

Viisaammat väittävät, ettei hukkumiskuolema ole tuskallinen

minä valitsen sen itselleni
Sen sijaan että haaveilisin raahautuvani palelevana autiolle rannalle 
valitsen hukkua lempeästi.

Suuri rauha syleilee minua
ei ole enää väliä kuinka pitkä matka rannalle on
eikä venettä näy missään 

2 kommenttia:

  1. Toden totta, tunne on vahva voima. Se kulkee mukanamme joskus tosi kauan, siitä syntyy hieno runo.

    VastaaPoista
  2. Runosi vie syvälle tunteiden autiuuteen. Levollisesti ikävä ja ahdistus antavat itsensä tuskan lohduttavaan
    syleilyyn. Tuuli puhaltaa merellä. Vahvaa tunnelmaa

    VastaaPoista