Lealiisa


RUNO ARPISISTA KELTAISISTA VARVASTOSSUISTA


Keltaiset varvastossut ovat väsyneet

kävelyttämään omistajaansa.

Samat jalat ovat kuljettaneet niitä

saman kaupungin kaduilla koko kesän.


Yksioikoisuus oli hangannut niiden

heleän värin sameaksi ja arpiseksi.


Ei ollut toivoa saada vaihtelua kosketuspintoihin,

vaikka ne olivat ennen juhannusta ilmoittaneet,

että sopivat parhaiten sellaisen henkilön jalkoihin,

joka matkustaa erilaisilla pintarakenteilla ja

tarjoaa heidän elämäänsä erilaisia pohjakosketuksia.


Omistaja oli ulkoiluttanut niitä yksitoikkoisessa rytmissä

ja varvastossut olivat havainneet jotain muutakin ikävää:

mitä useammin omistaja näki sandaaleita, korkokenkiä tai

tennareita, sitä useammin niitä viskottiin milloin nurkkaan,

milloin muovipussin pohjalle, joskus harvoin

ne kannettiin nätisti kotiin.


Yksityiskohtien tarkastelu alkoi hiertää:

katujen väri vaihteli nimestä ja vuorokauden ajasta huolimatta

vaalean harmaasta tummaan harmaaseen,

riippuen siitä kuinka paljon ja minkälaista

nestettä kadut olivat nauttineet.


Heinäkuussa ne pääsivät tosin suihkulähteeseen

ja sen jälkeen uimaan lavuaariin, mutta sitä ennen

niiden täytyi litistyä omistajansa täydellä painolla

jonkin pahanhajuisen pehmeän läjän päälle.


Ruohikosta tai heinikosta ne olivat kuulleet

vain kertomuksia kaltaisiltaan, joita olivat

pikaisesti kohdanneet markettien kassalla,

liikennevaloissa tai ruuhkabusseissa.


Arpiset varvastossut eivät uskoneet, että

joissain voisi olla vihreä maa, joka kutittaa

tai keltainen kukka, joka saa värin loistamaan.


Elokuussa keltaiset varvastossut olivat uupuneet

Hämeenkadulle Pitkä pubin eteen.

Turhautuneina ne päättivät jättää omistajansa

ja jäädä kahden pohtimaan omaa polkuaan.


Päätöksen jälkeen tapahtui ihme:

niiden ympärille kerääntyi rinki hyväntuulisia kenkäpareja,

jotka katselivat niitä ja keskustelivat

juuri niistä ystävälliseen sävyyn.


Remmeillään ne kuulivat, että pääsevät osaksi tarinaa

jonka alkua juuri kirjoitetaan.


Kulahtaneet kukalliset maiharit, leveälestiset runopoluilla

kulkeneet kengät ja kadun syömät kopukat,

jotka hymyilivät vinosti, vakuuttivat niille:

nyt olette vapaita kulkemaan ja

itsenäisiä jatkamaan matkaa juuri niin kevyesti

kuin arpiset keltaiset varvastossut matkan teon taitavat.