i-iiii

i

Menin luokse
hän sanoi ” joki on musta,
aikaa ei ole paljon”

Yläpuolella

palavan taivaan alla

puu oli vihreää tuhkaa

Hän hengitti

lähellä

kuin pieni haava

ii

Aamu taittuu,
pois mies riisuu
hämärän, lattialle laittaa
sananjalat rintansa päälle
luiset laudat, laihat luut
Ruukkuun johon yö murtuu,
juurtuu aamun kärhi


iii

Rikki pöydänreunaan miehen sydän
niin kuin kananmuna räsähtää, kun kaukaa
näkee hänet, jonka olemassaolon
oli poikasena suunnitellut

ja kun tämä lähemmäksi astuu
itse likemmälle uskaltautuu,
on jo koko kehoon levinnyt
puhdas valkuainen ja kuuma keltainen,
vaikka sydän olisi raaka vielä
taikka vuosikymmen keitetty, siniseksi
pöydänkulmaan hakattu.


iiii

Sinut minä muistan
yö yöltä

aina kylmän sateen jälkeen

näen puun lahoavan
raudan punertuvan, puntar
päiden maata kumartavan