Menin luokse
hän sanoi ” joki on musta,
aikaa ei ole paljon”
Yläpuolella
palavan taivaan alla
puu oli vihreää tuhkaaHän hengitti
lähellä
kuin pieni haava
ii
Aamu taittuu,
pois mies riisuu
hämärän, lattialle laittaa
sananjalat rintansa päälle
luiset laudat, laihat luut
Ruukkuun johon yö murtuu,
juurtuu aamun kärhi
iii
Rikki pöydänreunaan miehen sydän
niin kuin kananmuna räsähtää, kun kaukaa
näkee hänet, jonka olemassaolon
oli poikasena suunnitellut
ja kun tämä lähemmäksi astuu
itse likemmälle uskaltautuu,
on jo koko kehoon levinnyt
puhdas valkuainen ja kuuma keltainen,
vaikka sydän olisi raaka vielä
taikka vuosikymmen keitetty, siniseksi
pöydänkulmaan hakattu.
iiii
Sinut minä muistan
yö yöltä
aina kylmän sateen jälkeen
näen puun lahoavanraudan punertuvan, puntar
päiden maata kumartavan
Tästä en mitään muuttaisi. Runoa lukisin yhä uudelleen sumuisena päivänä. "Lisään kansioon suosikit."
VastaaPoista"Ruukkuun johon yö murtuu, / juurtuu aamun kärhi. "
Sanattomaksi vetää taiturointisi:)
Se se nyt vielä puuttuisi, että sinäkin menet hiljaiseksi. ÄLä sitä tee. Kiitos.
VastaaPoistaKaunis - korkea on kesäpäivä;
puolustusvoimain liput liehuvat, raudat ruostuvat. Linnut railakkaasti laulavat,
Heleijaa, sanoisi muuan A.Kivi, nummella.
Onpas komeaa kamaa, kuin kylmän pohjolan Lorca tai Möysän Neruda olisi ollut asialla. Kyllä suhteessa oleminen on sitten yksinkertaista... iiiik!
VastaaPoistaHarjulta kaiku vastaisi Heleijaa, hihkaisisi Venla...
VastaaPoista...Möysän Neruda, hih-hih, kas kun ei Ruolan Lorca, kiitos.
VastaaPoistaTämä kansiin Jorma,
VastaaPoistaparasta sinua!
Olipas onneksi, että tänne satuin tätä tänne lukemaan.
Juu, tää on todella komea teksti, raikas, kulmikas, yllättävä, varsinkin toi kananmuna, hauras elementti!
VastaaPoista