Äiti
Hän loi ne radat, jotka tuottavat yksinäisyyden ja hylkäyksen tunteet. Tiedän ongelmat: sairaudet, kiireen, tunteen että kaikkea on liikaa. Silti: vaatiiko pieni huomio, pieni ohimenevä hellyys niin paljon? Vai onko kyse laiskuudesta? Ja onko aina syytettävä ongelmista jotakuta toista? Eikö silloin jää yksin? Kukaan ei lopulta selviä ilman apua...
Isä
Sinuun suhtaudun aika ymmärtävästi. Minäkin olen mies. Olit sodassa. Pelkäsit kuolemaa. Haavoituit kahdesti. Selvisit. Sitten elämäsi nainen valitsi sinut. Olisitko itse pystynyt sen valinnan tekemään? En tiedä... Olit keskeneräinen, aikuisuutesi oli onttoa. Silti sinussa oli myös paljon aitoa. Olit sinä. Vähän sinun ansiostasi olen minä.
