Äiti
Hän loi ne radat, jotka tuottavat yksinäisyyden ja hylkäyksen tunteet. Tiedän ongelmat: sairaudet, kiireen, tunteen että kaikkea on liikaa. Silti: vaatiiko pieni huomio, pieni ohimenevä hellyys niin paljon? Vai onko kyse laiskuudesta? Ja onko aina syytettävä ongelmista jotakuta toista? Eikö silloin jää yksin? Kukaan ei lopulta selviä ilman apua...
Isä
Sinuun suhtaudun aika ymmärtävästi. Minäkin olen mies. Olit sodassa. Pelkäsit kuolemaa. Haavoituit kahdesti. Selvisit. Sitten elämäsi nainen valitsi sinut. Olisitko itse pystynyt sen valinnan tekemään? En tiedä... Olit keskeneräinen, aikuisuutesi oli onttoa. Silti sinussa oli myös paljon aitoa. Olit sinä. Vähän sinun ansiostasi olen minä.
Olet kyllä rohkea, olet varmaankin päättänyt olla rohkeampi, jotain enemmän, kuin vanhempasi.
VastaaPoistaTuot hyvin esiin asioita jotka olet tehnyt selväksi itsellesi. Silloin voi katsoa eteenpäin, tehdä monta eteen tulevaa valintaa uudella tavalla.
Pullo viiniä tai ompeluseura, olen kirjoittanut sen omiin muistiinpanoihini joskus, tarkoitus on sama, putsata mieltä.
Hieno, rohkea kirjoitus, niin kuin AnnaLiisakin toteaa.
VastaaPoistaÄiti-osuus on kolmannessa persoonassa. 'Isä' sitävastoin on kirjeen/viestinomainen. Puhuttelet häntä sanalla sinä, eli suomeksi 'sinuttelet'; onko harkittu vain alitajuinen valinta.
Rehellistä sisäistä kuvausta. Sinä: läheisyys, hän:etäisyys. Näin huomaan toimivani itsekin runossa. Oletko Pega lukenut Oscar Parlandia?
VastaaPoistaKyllä se erilainen puhuttelumuoto on ihan tietoinen valinta ja kuvastaa tiettyjä vaikeuksia, mitä noihin suhteisiin liittyy. Oscar Parland ei ole tuttu, mutta täytyypä tutustua.
VastaaPoistaHän on kirjoittanut aivan uskomattoman hienon sarjan Härän vuodet, Lumottu tie ja Peilipoika. Pojan kasvukertomus.
VastaaPoistaLaitamma sen hakuun, kiitokset vinkistä!
VastaaPoista