I
Pakkanen vei mennessään kaikki lämmöt.
Ryhdyin askartelemaan atomien kanssa.
Sekoittelin niitä hieman.
Nyt odotan jotain tapahtuvaksi.
Odotan illan
odotan toisen,
kolmannenkin.
Mirjamin laulua.
Toimittelen askareitani
keskittyneesti,
aivan rauhassa.
On monelaisia asioita hoidettavana.
Kimaltavia hetkiä.
Värittömiä hetkiä.
Joskus oksettaa.
Vituttaa.
Naurattaa.
Itkeä tyrskyyttää.
Tilityttää.
Kirjoitanpa runon.
Olen jälleen rento ja luonteva niinkuin pitää.
Taputus poskelle. Kaikki hyvin kultaseni!
Työnnän pääni ulos ikkunasta,
päivä on kaunis.
Lähtisinkö ulos?
II
Suurta humanistista läpimurtoa odotellessa
toivoisin maailman olevan suuri,
jäävän suureksi, kun astun keksintöni kanssa maailmaan.
Tahtoisin tuntea maailman kokonaan, mutta minun ei tarvitse.
Tänään en lähdekään ulos
Maailma on tässä
odotan
odotan
odotan
odotan
Avaan ovet, ikkunat,
humanistin hiukkaskiihdytin seisahtuu kierteeseen,
lämmitän, niin, millä lämmitän taloni?
Keksijä on kyllä oiva nimi tälle runolle. Hyvin elossa ja voimissaan voi tulla tuollainen ajatusten ja sanojen yhdistelmä, ilakoiva, elämänmakuinen hyvä päivä.
VastaaPoistaHumanistin hiukkaskiihdytin ei pidä valon nopeutta minkäänlaisena rajoituksena eikä ole varmaankaan niin helvetin kallis kuin se sveitsiläinen vai mikä se nyt oli vempain.
VastaaPoistaEilen keskustelimme subjektiivisuudesta, joka laajentuu objektiivisuudeksi. Tässä se on -
VastaaPoistamonitasoinen runo, (kuten yllä olevista kommenteista huomaat)sen vuoksi huomattavasti parempi. Mirjamin laulun tunteminen nostaa tämän runon toiselle, kolmannellekin tasolle.
Runon kirjoittajan ja Pegasoksen viittaukessa "humanistin hiukkaskiihdytin" Cernin ainekiihdyttimeneen on vinha ajatus. Tutkijoiden onnistuessaan eteemme saattaa astua täysin uusi maailmankuva. Filosofia, kehitysoppi ja kaikki vanhan maailman perusta romuttuu, sitten tulen hallinan.
VastaaPoistaTerhin runo taattua Terhiä. Olaan niin pakotetusti seestyneitä,
sitten voi v***u
Runoilija lämmittää talonsa runoilla - ei ole vaihtoehtoja -.
VastaaPoistaJoo kyllä runoilijan pää, tässä tapauksessa Terhin, on semmoinen hiukkaskiihdytin ettei Cernin laite ikinä tule siihen pystymään; paljon valoa nopeammin ollaan milloin Tulimaassa, milloin Klaipedassa, Imatran Voimassa, Joutsan Pommissa, eikä Cernin laite ikinä tule hihittelemään, nauramaan, eikä itkemään ja rakastamaan. ja kaikkea tuota vielä samanaikaisesti , ja sitä sadattelemaan. thanks.
Ja hiukkaskiihdyttimet tuntiessa runo näemmä nousee potenssiin sata :)
VastaaPoista