Pegasos on myöhässä. Tässä kupataan vielä edellisessä teemassa. Tuo erinomainen otsikko on Terhin keksintöä, joten jotakin siitä oli kehitettävä. Valkoiset viivat voi käsittää vaikkapa vitsoiksi, joilla lapsia tuohon aikaan (50- 60-luvuilla) pohjalaiskodeissa yleisesti ja usein pääasiallisesti rakastettiin.
Tulikin kuvallinen runo. Miksikä ei. Kylmät vitsat, niitä on nyt maisema täynnä. Ovatko kuvan viivat näitä ne jäätyneitä "pitsivitsoja"? Minä taas haluaisin mielikuvitella ne halkeamiksi jäässä. Siellä alla on sitten sellainen islantilainen lämmin lähde, joka hoitaa pois nuo pohjalaisen "hellyyden" jäljet.
Hyvä kuva. Sinisestä väristä pidän. Viivat voivat olla oksia, tai myös jotenkin symbolisesti hahmoja, sikin sokin. Hyvä kuva. Mutta kenen tekemä? Sinunko?
Kuva on tehty Indesign-ohjelmalla, eli on siis tietokonegrafiikkaa, joka nykyään on hyväksytty laillisena tekotapana perinteisten tekniikoiden rinnalle.
Juu, taustassa on säteittäinen väriliuku. Tollaset on perusjuttuja tietokonegrafiikassa, mutta äärettömän vaikeita käsin tehtyinä. Sattumanvaraisuuskin on tietokoneella yllättävän helppoa. Hiirellä piirtäminen on kuin vasurilla vetelisi. Viimeksi croquis-piirustuksissa Marja-Liisa Jokitalo kehotti kokeilemaan vasemmalla kädellä piirtämistä ja yllätys yllätys: tulos oli paljon mielenkiintoisempi kuin oikealla tehtynä. Vasen käsi tuo alitajunnan ja ajatuksettomuuden paremmin kuvaan.
Pegasos on myöhässä. Tässä kupataan vielä edellisessä teemassa. Tuo erinomainen otsikko on Terhin keksintöä, joten jotakin siitä oli kehitettävä. Valkoiset viivat voi käsittää vaikkapa vitsoiksi, joilla lapsia tuohon aikaan (50- 60-luvuilla) pohjalaiskodeissa yleisesti ja usein pääasiallisesti rakastettiin.
VastaaPoistaMyös uusi aihe on Terhin, hänen runonsa ensimmäinen säe - nyt Pega pukkaa runo!
VastaaPoistaPidän viivoista, ylipäätään viivasta, luonnossa, ajatuksessa, kuvassa ja itse piirtäen.
Juu, säröillä on hellyys. Hyvä kuva, minun mielestä ni.
VastaaPoistaJess, kiitokset särökommentista, Jorma. Tuotapa visuaalista juttua en tullut ollenkaan ajatelleeksi...
VastaaPoistaTulikin kuvallinen runo. Miksikä ei. Kylmät vitsat, niitä on nyt maisema täynnä. Ovatko kuvan viivat näitä ne jäätyneitä "pitsivitsoja"? Minä taas haluaisin mielikuvitella ne halkeamiksi jäässä. Siellä alla on sitten sellainen islantilainen lämmin lähde, joka hoitaa pois nuo pohjalaisen "hellyyden" jäljet.
VastaaPoistaHyvä kuva. Sinisestä väristä pidän. Viivat voivat olla oksia, tai myös jotenkin symbolisesti hahmoja, sikin sokin. Hyvä kuva.
VastaaPoistaMutta kenen tekemä? Sinunko?
Kuva on tehty Indesign-ohjelmalla, eli on siis tietokonegrafiikkaa, joka nykyään on hyväksytty laillisena tekotapana perinteisten tekniikoiden rinnalle.
VastaaPoistaSiinä on muuten pyöreä aura, huomaatteko?
VastaaPoistaJuu, taustassa on säteittäinen väriliuku. Tollaset on perusjuttuja tietokonegrafiikassa, mutta äärettömän vaikeita käsin tehtyinä. Sattumanvaraisuuskin on tietokoneella yllättävän helppoa. Hiirellä piirtäminen on kuin vasurilla vetelisi. Viimeksi croquis-piirustuksissa Marja-Liisa Jokitalo kehotti kokeilemaan vasemmalla kädellä piirtämistä ja yllätys yllätys: tulos oli paljon mielenkiintoisempi kuin oikealla tehtynä. Vasen käsi tuo alitajunnan ja ajatuksettomuuden paremmin kuvaan.
VastaaPoista