Vaporetto sylkäisee
maaliskuun laiturille
kylmästä tärisevät mamat,
papat ja bambinot.

Kuuman kaipuuseen otetaan
pieni kuppi vahvaa kahvia.

Kanavat huokaavat
kosteutta, korkokengät
uppoavat katukiveykseen.
Nostan kauluksen,
Rialton yli puhaltaa
pohjoinen tuuli.

Kohta kulkureitit kuivuvat,
rakennukset alkavat vajota.
Kuukaudessa kaduille asettuvat
turistien laumat, feikkilaukkuja
kauppaavat afrikkalaismiehet,
San Marcon röyhkeät kyyhkyset,
loputon askelten virta.

Jacopo, kaupunkisi ryhtyy
jälleen rahanvaihtajien paratiisiksi.
Vielä tuokion maalauksesi
uinuvat museoissa.

Oi viileyden pyhyys,
pysy hetki. Talot kasvavat
vedestä kohti taivasta,
rapistuva kauneus
himmentää sanat.

Aamulla helmikuussa (4)

(hulluille, jotka ovat kevättä odottaneet)

Torstaina Mielitieto alkoi hiihtää ympäri järven.
Hiihti järven ympäri niin monta kymmentä,
kymmentä kymmentä kertaa että järvestä jää suli.
Hiihti niin että linnut rannan puissa heräsivät,
herkesivät laulamaan alun laulun
Ja Mielitieto taivalsi , hiihti poikki Maan
ja sulatti kaikkien järvien jäät.

Kun hän vihdoin saapui
maan kaukaisimpaan kolkkaan, alkoivat
järvet maan toisella laidalla jo jäätyä
linnut käydä raskaiksi ja vaieta.
- Niin Mielitieto kääntyi
katsoi Etelään ja pyyhkäisi silmäkulmaansa - pyyhkäisi
Sateenkaaren ylitse koko maan -

Möysän runoilijat kirjan julkkareissa

kuva: chr

(Sri Lankassa

kangaskauppias sanoi:

kirjailijan värit ovat

punainen ja osanssi.)

Runoilija pukeutuu jasmiiniin ja oranssin

kantava hanki puhkeaa

kukkimaan vihreään

kynsien alle suloista multaa

suuhun apilankukaa

kädet kävelevät jalkoina kohti taivasta

pään kruunu imee maa-marian voimaa

voi-maa oi-maa

saa tanssia

tanssia

jälleen

aurinko sulattaa

jäätyneet muistin virtaamaan

muurahaisen kulkemaan

napaa ympäri.



KIRJAMESSUJEN LEHTI, pdf

Aamulla helmikuussa (3)

Aamun jo valjettua päiväksi oli Mielitieto
hiihtänyt harjun laelle.
Lähestyi nyt hankien ympäröimää tupaa
ja sen ovenkahvaan tarttuessaan alkoi laulaa
riemukkaasti

Aamulla helmikuussa (2)

Aamun valjetessa Mielitieto hiihtää.
Tuuli lakaisee yön pelot hartioilta. Hanki
yltää pahan silmän kantamattomiin.
Hihansuussa viesti. muisti silmäkulmassa
Hien noro selän olaksella hän hiihtää, lämmin
tunne rinnan pieluksella. Veitsi taskussa,
kauriin mieli sydämessä. Kun jänisparin
jäljet katoavat, niin arka kevät kuun varjoon astuu
ja tuuli, tuo kaukaa meren - avoimen,
raa'n tuoksun, ja kuusikossa kiiluu suden silmä,
pensaan juurella makaa mateen nahka. Hiihtää,
aika-ajoin taskussaan veitsen pintaa koettaa, ja
kahvan ympärille kietoutuu ailahteleva mieli, tarttuu
järkähtämätön käsi, ja askel. ja matka entää jatkuu,
jo kohta kasvoilla kehrää kissan raukeus,
kämmenessä tyyni viileys. vain oksanhaarukasta
katsoo ilveskissan huuruava virne.

terveysrasismia

tänään työpaikoilla on tärkeää,
että etenkin työajan ulkopuolella
rääkätään kroppaa ruumiillisesti
roikutaan rotevammin leivänsärmässä

arkkiatrikin toteaa

kulttuuriharrastukset
riittämättömiä työmarkkinoilla,
esteenä menestymiselle

radio novaa suosivat kuntosalit
pullollaan kahdeksastaneljäänväkeä
kuuden hujakoilla

työttömät ei vaivaudu aamuisin
rajaamaan rasvaprosenttiaan
vaikka olisi väljempää
kukkaron nyörit on tiukalla

lattavatsaisuusko
levittäytynyt menestysreseptiksi
vallan välineeksi
superihmisen selkärangaksi?

pientä hikeä puskemalla työkin suoritetaan
sitoudutaan kuin salikorttiin vuosi kerrallaan
jokapäiväisessä arjenharmaassa putkessa
- jos rasvaprosentti on kohdillaan

EL

Aamulla helmikuussa

Aamun valjetessa tuuli yltyy
tuiskuttaa ummesta ladun auki.
Mielitieto hiihtää pellonreunaa. Hiihtää
veitsi taskussa. Omena repussa, muistivihko
silmäkulmassa hiihtää hän.
Kuun varjo kalpenee, ja jänisparin jäljet,
kirmaisevat kumpareen taa. Hangella istuu kevään ilme.
Männyn oksanhaarassa ilveskissan huuruava virne.

Saska Saarikoskiki sano
et uuet perunatki
on nyt kulttuuria Turussa

tamperelaiset potee
kulttuuriähkyä

Lahes ei taaskaan näkyny
henriikantorttuja
Runeberginpäivänä

ei kakofoniaa kuvien kanssa

L on jumalallinen vokaali

Konsonantti lento dolorosalle?


äänteiden filosofia

mantrojen mietintä


kuoro laulaa neliötä


Ja alussa oli viiva

ei piirtynyt kuvataideakatemiaan saakka

Antakaa minun jäädä talveen
pimeän lumen valoon.

En tahdo vihreää riemuanne

en kaipaa heittelevää tuulta.

Antakaa minun jäädä!

Ilman pilkkaa.

Talven valoon, se
puhuu lumen äänellä:

hitaan ja mutkattoman kielen ymmärrän
siinä voi asua leväten, rakastaa.