Sörssell

Laitoin salaattia yötä varten valmiiksi tekeytymään.
Riivin jäävuorisalaattia kulhon pohjalle, oikeastaan kerän kanta,
ja se mitä sen ympärille oli jäänyt.
Päälle pilkoin puolikkaan melkein kotimaista kurkkua.
Punasipulia viipaloin yhden kappaleen – yhtään ei itkettänyt,

 jos kyyneleitä tuli, eivät olleet kaihon, ilon jännityksellä kyynelöin tänään.
Muutaman säkeen konseptoin myös,
kaksi suhteellista sivulausetta, ja yhden kuvan.
Yhdeksän kirsikkatomaattia, niiden nahistuminen ei haittaa,
tunne on tullut hyvin tutuksi viime päivinä.
Adjektiivien kanssa täytyy tässä iässä olla varovainen.
Puolikas suippopaprikaa, makeaa sanoo kääre, siihen on uskominen.

Fetajuustoa murskasin myös, no, sen mitä edellisen prosesssin jälkeen oli jäljelle jäänyt. 

Pari hilpeää sanaa, loraus balsamiviinietikkaa, yksi mantra, yksi lume,
kaksi nousevaa intuitiota, assosiaatio,
seitsemän konnotaatioita, lopuksi oliiviöljyä kaksi ruokalusikallista. Yrttejä?
Sitruunan unohdin kauppaan. Kellon laitan soimaan aamukolmeksi.
Lehtikin on jo silloin tullut. 

 

Kaksi lainausta

I

Älä paina päähäni pimeää

jotta en sinua näkisi

II

Yö painaa päähäni kipeän seppeleen

jotta en tänään sinua näkisi

(sisältää lainauksia Aulikki Oksaselta)

 

Ohne dich

Mitä ovatkaan Midsomerin murhat, ohne dich

my love.             ja piipunpolttoakin pitäisi rajoittaa

kahvinjuontia aina aamuun asti

Raskaita ovat kirjat

joutavia tikku-ukkojen

                         terälehtiä kaikki muistiinpanot

Esitetty 27.7.-14 Aurora Kantolan rippijuhlissa Santunkadulla

I

Viisitoistavuotiaana hän

katsoo maailmaa omilla

aistiensa takaisilla voimillaan

Hän osaa jo sanoa Ei!

sitkeänä ja taipuisana

jokaisesta viillosta

                    uutta

                           vartta versoen

Aamu

tuo tulevaisuuden, tuoreet lehdet

uutiset kuin entiset

miksi, miksi, me

mihin minä sinua johdatan

II

Trapetsit ovat valmiit

                tie tähtiin avoinna

tikkaat pystytetty

tuli renkaisiin sytytettty

Leijonat saapuvat,

ympärillä klovnit, naamioiden surullinen kehä

Ilmassa hymy, tahtipuikon odotus. On

vain yksi näytös

kukaan ei naura

kiellä tai vihellä

Yksikään ei kysy, onko tämä kenraaliharjoitus

kuka on kiinnittänyt suojaverkon vaijerit

Matkavalmistelu

Esiaviollisessa suhteessa suutelen torpan emäntää kellarin luukun päällä.

Onneksi luukun kansi ei putoa alaspäin niin kuin lähistöllä 234 vuotta sitten

putosi muudan Loströmin pää, ja irtosi käsi.

Tuomionsa hän vaimonsa murhasta, piika Caisan avustuksella.

Caisaltakin määrättiin kaula katkaistavaksi, vaan tuomiota lievennettiin,

ja niin hän vietti seuraavat neljä vuotta Tukholman kuristushuoneella huusseja tyhjentäen.

Parin päivän kuluttua mekin matkustamme Tukholmaan - sen saloihin ja sanktioihin

tutustumaan. Palaamme takaisin vasta sitten kun viimarjat ovat kypsyneet.

Kahdesta väristä

Mitä tarvitset

maalarinvalkoiseen

                     [valkoiseen] – lyhyt musta manaus (kirosana)

                      – ruisleivän muren

kartanonkeltaiseen

                     [valkoiseen] – rypsipellon aari

                                          – ohran sarka

                                          – siitoshärän karva

                                           – koivukujan aamu




 

Erään miehen liikkeellepanosta

Jäykkään kappaleeseen vaikuttavien voimien ollessa tasapainossa

on voimien kokonaismomentti Akselin suhteen nolla.

 

Hyvää Vappua LSPn väki ja rakkaat lukijat!
Älkäätte vilustuko simoilla,
                                toreilla ja hattaraturuilla.


(minull on  itselläni kooko euroopanlaajuinen
flunssa sisälläni , ympärilläni
              enkä jaksa nyt tämän enempää...)

Tässä, jälkeen

Kasvanut

muiston sisällä, jälleen

Yhden maahan sidotun minuutin,

taipumatta, hetki
                    murtuen

pehmeästi puhuen

taianomaa

Joten tässä me olemme

Yö, kantapäät ovillamme

myrskyää sisään,      pyydellen

Jalkamme juopuvat loitsuissa

Liikkuen

Onnellisesti, onnellisesti

suudelmin ja kirouksiin

putoavassa naurussa

Onnellisesti katoaisin

toiveisiin

hukattuuun hengenvetoon

lähimmässä unelmassa

Niin kaukana

Aina kahteen ja kolmeen laskien

mutta koskaan ei ääneen ainoaa sanaa

Tämä piilotettu temppeli, kuumin

hiilenmustin

askelin

Onnellisesti

aina suudelmin, kirousten jälkeen

naurussa

kiirehdi, olen tehnyt vuoteen

Kun kasvamme, menemme

tänne ja jälkeen

En ole koskaan hyljeksinyt sinua

Siis kiirehdi , annoin, sallin

minne sijani teinkään , sinne

Niele kalpeutesi,

paina nouseva pala, nielustasi

pois

Linkissä oleva laulu on Lisa Papineau'n kirjoittama, esittämä (näin olen ymmärtänyt)
Runon olen kirjoittanut  sitä seuraillen, en kääntäen enkä laululyriikka tehden; siihen minusta ei ole)

Runoista ja omenapuista keväällä

Keväisin hankien madalluttua on runoja syytä hoitaa kuten omenapuita.

Karsimalla liian laajalle levinnyttä oksistoa -

muotoilemalla hajalleen kulkeutunutta, mitään sanomatonta tai epämääräisesti sanovaa,

jopa kuollutta tekstimateriaalia suppeammaksi, käyttökelpoiseksi aineistoksi.

Liian ylös kasvaneiden latvaoksien, yltiöpäisen korkealentoisten virkkeiden,

joiden ymmärtäminen on hämärtymässä, joista ei enää kohta saa otetta, 

näiden sanojen, säkeiden oksien, poisto/madaltaminen.

Ei liene hyväksi jos runosta kiinni saamiseen, hedelmän poimimiseen, tarvitaan pitkät tikapuut,

jotka kaikenlisäksi on lainattava akateemisen koulutuksen omaavalta naapurilta. Joskin, 

on otettava huomoioon, että tällöin voi saada käsiinsä hedelmän,

jota ei muuten saavuttaisi, jossa sisältöä ei muuten ymmärtäisi olevankaan.

Niin omenapuilla kun runoudellakin on muutama perusrunko, johon voidaan, 

niin halutessaan, istuttaa uusi lajike, joka istutuksen onnistuttua 

tuottaa alkuperäiseen lajiin nähden poikkeavia hedelmiä.

Kokeilut ovat mielenkiintoisia, monesti, joskaan ei aina, hedelmällisiä. 

On muistettava koska niin omenapuun kuin runoudenkin jalostamista

ja kokeiluja on tehty jo vuosisatojen ajan, näinollen aivan uusien 

ennenkokemattomien lajikkeiden aikaansaaminen on vaivalloista ja onnekasta, 

siis onnea vaativaa, pelkän työ lisäksi.

Mutta arvonsa uudella omenalajikkeella on niin kuin runolajikkeellakin jo itsessään, 

siinä että se on olemassa, eikä vain ja ainoastaan siinä että se on makoisa, 

tai realistinen, tahi lystikkään, rytmikkään lentoisa ja/tai helposti omaksuttavissa.

Hapokkaat, makeat, satoisat, ja kuulakkaat runot ovat kirjoitetut jo moneen kertaan.

Karsimisen seuraksena syntyy yleensä suuri määrä irti leikattua rivistöä, säkeistöä,ja oksistoa.

Ainakin osa niistä, on syytä varastoida suotuisaan paikkaan, runoaihioiden varastoon, 

mahdollista jälkikäyttöä ajatellen. 

Kaikkein pienimmän silpun voi polttaa, tukevamman säeaineiston pinota

liiterin viereen, suojaan räystään alle, mieluummin ei kovin auringonpaahteiselle seinustalle.

Osan voi kompostoida, mutta on syytä muistaa että 

omena/runomateriaali ei välttämättä ole yhteen sopiva kaiken muun maatuvan kirjallisentuotteen kanssa, 

on vaarana että silputussa kirjallisessa jäämistössä alkaa elää proseduurillisia kantoja, 

jotka ahdasmielisessä ympäristöissä koetaan viruksina, jotka olisi hävitettävä.

Osan runoista voi viedä kauas metsään, ojiin kuusien juurille, mistä peurat käyvät niistä talven mittaan nauttimassa.

Mustarunoilija

Mustarunoilija on tumma runoilijalajike, 

jonka kädet, perä, pää ja kaula ovat kokomustat.
Vatsa, kainalot ja alaperä ovat valkeat. 

Suuri ja kiilamainen suu, jalat ja silmää ympäröivä paljas alue ovat punaiset. 

Silmän värikalvo on aamuisin punainen, muutoin ruskea.
Nuori mustarunoilija muistuttaa aikuista,

mutta mustat puvun alueet ovat himmeän vihreänmustia.

Elää kihlattunsa kanssa pitkiä aikoja avoimessa parisuhteessa.
Ei uhanalainen. Pesii sekametsissä, ja niiden lisäksi 

tavataan Suomessa mm. riihien ja kirjastojen kattorakennelmista,

kuin myös seminaareista, iltapäivän matineoista, ravintoloiden ulko-ovilta . 
Talvehtii Pariisin ja Milanon ympäristössä ja Afrikassa.

Asunto: Suuri risupesä puussa, usein oksalla.
Käyttää samaa asuntoa vuosikaudet,

kelpuuttaa asumuksekseen myös vanhan runoilijan pesän.
Saattaa myös vallata käytössä olevan luontorunoilijan kodin.
Ravinto: Hyönteiset, sammakot ja pikkunisäkkäät.
Ääni: Tavallisin ääni on ruma "rääb", jota esitetään aluksi ponnekkaana
ja loppua kohti vaimenevana huutosarjana. 

Lähteet: Wikipedia, Luontoportti

http://www.eenet.ee/EENet/kurg.html 

Siinä veden tuoksu

Kilometrien kasvaessa
                      pää tyhjenee
ajatukset putoilevat
pikavuoron mahan alta vilistävälle katkoviivalle

Olet missä olet
             minä jäin siihen
missä  seisoin  –
              auringonsulaan

**************

Kevät

Aurinko taskussa
Puolikuu toisessa

kun se nosti hymyn suojakseen
ja työnsi kädet taskuihin
oli sillä koko maailma sormissansa

jos sen suututti
valui toisesta taskusta kirkasta
ja toisesta pehmeän keltaista, ja kaikki kansa
oli maassa polvillansa

jos sille kumarsi prinssi
tai halasi talonpoika
nuoli se sormensa
ja säteili


**************

 Maan puhetta Keväälle


Vaihdoit sinisen vihreäksi, yön päiväksi
Kaukaa toit äänekkäät linnut
ja niin – talven hiljaisuus
oli siiveniskuilla saarrettu

Tulevasta älä kerro
sillä kuitenkaan et jää –  kuin verkoksi
versoksi ympärilleni. Anna minun maistaa
tämä hidas, unohtuva elpyminen.

Älä puhu vielä –
anna minun tuntea sormenjälki
kädenpainallus
että sinä olet siinä

 

Silkka

    
 I

Kevään realismia

                 lismia

                     lusmia

                        mia-mia

miau?

Kissat aidalla kuin

        kuistilla kuumaa puuroa

Verso!
 Elämä
             - silkka ja sula

Elä.

Älä.
     Astu päälle.

                                                II
                                               
                                                Hiirenkorvilla
                                                kuuntelee paljas metsä
                                                Linnut laulavat


III

Toivoisin että
alkaisi jälleen sataa.
Tässä illassa,
auringon laskiessa
on jo liikaa kevättä.

En ilman ala

Anna yksi tuuli, yksi
ennenaikainen
Atlantilta vyöryvä sykloni

Päästä tähän vapisevaan iltaan -
tässä yössä soimaan
sateinen kuriton saksofoni

 

Maalis

Niin kuin mies keväällä katsoo pilvet

kasvattaa ilta outoa kaipausta

Siivet värähtävät,
ja sisältä lentää ensimmäinen lintu

                     - aamuun pakenee

niin kuin iho
             kutistaa miehen

yö
        käpertää päivän koloonsa

Talven lauluja

Hauras että aurinko

kuulsi lantioidensa lävitse, niin

kova 

           että kallio

murtui siruiksi hiuksiinsa, alkoi
laulunsa hiljan tyynesti

kauniisti

                 kunnes portit avautuivat

Särkyessään ääni kasvoi,

                            sai kasvot,  hän lauloi

Hetkeäkään maa ei ole lumivalkoinen


 

Hirsi harisi

Jumissa

jähmeässä jäynässä

mäynässä

möysässä, puoliksi maahan kaivetussa

face

cafebookissa

gmailissä, selkänikamien välisessä

oletetussa kipupisteessä

tik-tak, tik-tak

Seinäkellon pattereista loppui virta keväällä

käki kuoli heti juhannuksen jälkeen

Painomusteelle tuoksuvan aamulehden
uutiset ovat entiset.  Hallitus on jähmettynyt

Pendolinon ja hirven yhteenliittymässä

sarvet säkenöivät .  Seinän valokatkaisijan kytky

 hytkyy keinuu, aina vaan, osuu maahan

laahaa

              nuotta

verkon silmässä

                          pala

kurkussa

silmässä iiris

rukka

       nen

lapion varsi

varrella

varis värisi, virsi virisi

harisi hirsi                 hiisi

sihisi, loittoni kaukeni vaikeni

3/8

Hiljaisuus pääni yläpuolella

alkaa pisaroida sanoja

                                tihentyä

Tyvenen ytimen saavuttua -

iltapäivään mennessä jo

pieniä ajatusnoroja

                           percussion

         accordion

foreca

Iltapäivän kartalla kolme unipisaraa

Ohimoiden latvatuulet, odottava

selkänikamien hiljaisuus, poskipäitten helisevä nauru

Onneksi ehdin polvitaipaleelta vartalosi suojaan.

Kirjoittamaan ne talteen.

 

Aikajanalta

Eilen olin muutaman muun minän kanssa

kuuntelemassa etelä-amerikkalaista musiikkia

Sammatissa - taidenavetalla. Alkuillan kalteva

valo siivilöityi metrinpaksuisen kiviseinän

ikkunoiden lävitse leikeiksi lattiaan. Pian sade alkoi

ensin  etäältä ukkosen kumu, sitten lähempänä

vavisutti lattian lankkuja, yritti peittää kitaran

ja bandoneonin soinnut.
Olen niiden sisällä, täällä.

En halua palata huomenna kaupunkiin jossa

panetellaan, revitään rikki

halutaan päitä vadille, väitellään supistuksista

rakennemuutoksista - entisiin uutisiin joissa

miljoonat pakenevat ja yhtä useat vaikenevat

En halua nähdä työvuorolistoja,

rastailla, peipoilla kirjosiepoilla on  jo poikaset

nisäkkään hädällä riipaiseva huuto

Haluan unohtaa aikajanan,

kalenterin illat joista on herättävä aamuun

Haluan pitää kiinni sylistä,

kädestä joka minulle annetaan

kupista jossa vesi ja merkitys ojennetaan.
   -Ja niin, kuitenkin ja tietysti
               varhain aamulla olen alasti torilla, jolla

minulle kerrotaan  ajatus että minun

on aivan turha enää sijoittaa rahaa housuihin

jotka kestävät useita vuosia