Kilometrien kasvaessa
pää tyhjenee
ajatukset putoilevat
pikavuoron mahan alta vilistävälle katkoviivalle
Olet missä olet
minä jäin siihen
missä seisoin –
auringonsulaan
**************
Kevät
Aurinko taskussa
Puolikuu toisessa
kun se nosti hymyn suojakseen
ja työnsi kädet taskuihin
oli sillä koko maailma sormissansa
jos sen suututti
valui toisesta taskusta kirkasta
ja toisesta pehmeän keltaista, ja kaikki kansa
oli maassa polvillansa
jos sille kumarsi prinssi
tai halasi talonpoika
nuoli se sormensa
ja säteili
**************
Maan puhetta Keväälle
Vaihdoit sinisen vihreäksi, yön päiväksi
Kaukaa toit äänekkäät linnut
ja niin – talven hiljaisuus
oli siiveniskuilla saarrettu
Tulevasta älä kerro
sillä kuitenkaan et jää – kuin verkoksi
versoksi ympärilleni. Anna minun maistaa
tämä hidas, unohtuva elpyminen.
Älä puhu vielä –
anna minun tuntea sormenjälki
kädenpainallus
että sinä olet siinä
Yllätys loppu! Runot olivatkin Jorman. Vanhat runot, uudet? Uusvanhat?
VastaaPoistaHaikuu kaipuu, haikaipuu.
Kelpo runot!
Yllätys?...vitsinhitsi. eiks ollutkaan mun vuoro.
PoistaUusvanhoja ne ovatte, niinko minäkin, just vanhentunu nuor suomalaine.
Tämä teksti jotenkin sykähdytti, kiitos! TP
VastaaPoistaTalven hiljaisuus oli siiveniskulla saarrettu, tuo on mystinen ja selittämätön ajatus!
VastaaPoistaMielettömän kauniita runoja!
VastaaPoistaKiitos paljon, Anonyymi.
VastaaPoista��