Kävelen maisemaa jossa näkyy
ylöspäin kapeneva muotopuhdas torni
Tämä
ei voi olla Pariisi eikä vesi ole Seine
Porvoonjoki
se kiemurtelee kuin leikkisä käärme
Pikkueiffelit!
Ollaan jo kotona Lahes!
HARJUJEN VÄLIIN VIRITETTY RAJATON JA VAPAA RUNOILEVA YHTEISÖ. RUNOUTTA VUODESTA 2009 ALKAEN.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Annaliisa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Annaliisa. Näytä kaikki tekstit
tiistai 18. toukokuuta 2010
torstai 6. toukokuuta 2010
Sininen
Sinisessä purkissa on ajatuksia
se on
kannellinen peltipurkki
Taivaan sinisessä on
kahvia. Arabica.
Keraamisessa Egyptinsinisessä
on teelusikoita
toisessa samanlaisessa kuivattuja yrttejä
kolmannessa kahvipusseja
kello viiden kahvin
aikaan on Kreikan sinisen
pöydän pinta
noussut lumesta
tai sitten taivas
on osunut siihen juuri tänään

perjantai 30. huhtikuuta 2010
Oranssin värinen taivas/2010
Mikä olisi paikka jossa tahtoisin herätä?
?
Jos olisin siellä en haluaisi minnekään.
Joku
keksisi heti minne muualle olisi lähdettävä.
Ei
jos kuulette minun hävinneen
olen
lentänyt unissani ultramariinikentille
jossa uin värijoessa
enkä enää milloinkaan ole tunnistettava
en itsellenikään.
Pelkästä ajatuksesta illansuu alkaa sinertää
kynsilakka peittää varpaankynnet.
Eläin ulvoo uhmatakseen
- kuka sitä ajaa
Alkueläimen vaistolla
kuljen yhä
ohi
läpi
alas
ylös
minnekään en ole menossa
mitään en itse keksi.

Oranssin värinen taivas/2010/zen varis
Kaikkien mielestä aika ei ole lineaarinen
Aika
voi olla hetki
sen merkityksen huomaa siinä sekunnissa minkä
huomaaminen kestää
Olemassa voi olla
Zeniläisittäin
koossa ja läsnä ja hengittää
Valoa läpäisevän verhon takana
lentää zen varis kuusen huipulle

torstai 29. huhtikuuta 2010
s.81 Kahvinjuomisen rauhasta//2006
Ja uutisia.
Jo vanhoihin kuviin revähtänyttä uutta näkemystä.
Terrori iskusta.
Ja sitä että miksi uskon mitä kuulen.
Ja että ihmiset on muotitettu. Miksi.
Kuka osasi ajatella toisin.
Täytyy todeta että ihmismassoihin vaikuttaminen
on totta.
Maapallo kuuntelee kuvia.
Herätä pitäisi.
Sen sijaan jäämme odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuu.

lauantai 24. huhtikuuta 2010
Oranssin värinen taivas
Kaarinin omenapuun alla on aina ollut
oranssin taivaan väri
tuoksuu kehäkukilta
mutta väreistä kukin on mieltään
On keltaisakin mutta nämä ovat kuin Kaarin
määrittelemätön
eikä hänen naurunsakaan koskaan kuole
muita nauruja en tiedäkään
On
iltoja kun Make ja Maikki tuulessa huojuvat
vaikka niiden oksat ovat rungon paksuiset
omenat
pysyvät tiukasti kiinni
Heitä on katsottu aina rakkaasti
niin kuin tietäisivät hedelmiään viipaloitavan
maukkaiksi piirakoiksi, - yhä
vaikka tulisia talvia on ollut jo monta
kissa orava kettu ja viirupöllö
tunsivat tienoon puut ja polut
lepikot pajupensaat
he tanhuat tiesivät
ja
milloin kypsyvät omenat

tiistai 20. huhtikuuta 2010
Lähde
Ikuista vettä, eikö
se olekin sellaista joka virtaa maan uumenista
ja juoksee pakkasessa ja lumessa.
Lähde.
Vesi on timantin kirkasta
kun aamuaurinko siihen osuu
laitan kädet kupin muotoon ja juon.
Janoamiseen
se auttaa.
se olekin sellaista joka virtaa maan uumenista
ja juoksee pakkasessa ja lumessa.
Lähde.
Vesi on timantin kirkasta
kun aamuaurinko siihen osuu
laitan kädet kupin muotoon ja juon.
Janoamiseen
se auttaa.
perjantai 16. huhtikuuta 2010
Kate
Olen joskus kovin kateellinen
kun luen kirjaa
En ymmärrä yhtään mitään
ja tiedän että joku toinen käsittää sen
Olen kateellinen kun kirjaimet menevät joskus
sellaiseen järjestykseen jota en ole itse keksinyt
ja siitä on tullut mullistavan hieno lause
On myös kadehdittuja elämäntapoja
joita en kadehdi

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Muodot/6
Minulle valkeni muutama totuus hänestä, itseäni varten.
Kuinka huomaaminen helpottaakaan.
Minulla ei ole peliä jota pelata.
Kaikki pyörii silti.
Ihmiset eivät pysähdy
sisäisillä tapahtumilla ei ole tarvetta
jäädä paikoilleen
ne muuttavat muotoa ja sisältöä. Kiehtovimmat löydöt
tuntuvat siltä että pääsee tuntemattomaan.
Uuteen erään jota kukaan ei vielä ole selittänyt valmiiksi.
Mutta
joillakin on tämä kokemus.
- Niin kuin löytäisi itsensä elossa.

tiistai 6. huhtikuuta 2010
Muodot/8
Samaa mäkeä
eri vuodenaikoina kuljettuaan
muistaa mäen muodon
jalkapohjissa on lumen ja soran ääni
kuinka kengänpohja taipuu pakkasella
miten se lämmössä muotoutuu ihon
myötäisemmäksi
Sade uittaa pienissä puroissa hiekkaa mäen alle
Asvaltin tasaisuudesta muistan pien hajun
Punainen auringonlasku
polttaa kuusen oksien takana
kohta on kekäleen musta ilta

torstai 1. huhtikuuta 2010
Puuhastelua
Nyt on ollut vaikka mitä ajateltavaa ja toimintaa
että ei ole voinut runoihin paneutua
muulla tavoin kuin tekemällä runo cd:n
Sitten olivat kirjamessut ja seuraavalla viikolla
hurjan rankat neljän päivän työkeikat
Sen jälkeen tuli tälle viikolle kaksi työkeikkaa
ja samaan aikaan sukulaisia pohojanmaalta
vierailulle tänne Lahteen
He onneksi saivat olla päivät sisaruksillani ja
illalla oli sitten miitinkejä ja keskiviikkona koko päivä
yhteistä menoa.
Sukuloimisporinoita
Kaiken jälkeen olen hiukan puolitehoinen
mutta nyt on taas vapaata, onneksi, sillä
heti tuli mieleen että kirjoitan kun toivun
tai sitten maalaan. Tai vain olen olemassa.

lauantai 13. maaliskuuta 2010
Lauantaiaamun myyntimies
Ovikello soi
myyntimies tyrkkä käteeni kutsukortin
tilaisuuteen
sanon lukevani tekstin myöhemmin kiitos
Olen juuri noussut kuolleista ja menossa suihkuun
silmäaluksilla tv ohjelman pätkän liikuttamaa mustaa kajalia
Luen lehtisestä: "Jeesus antoi elämänsä monien puolesta"
Mainoslehtisessä piikkikruunu on muuttunut melkein seksikkääksi rastatukaksi
käsivarret selvästi bodatuiksi
ja koko ehostus
vastaa tämän päivän haasteisiin
Kysymyksiin vastataan jos menee tilaisuuteen!

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
Aamu
Järvestä nousee korkea kallion seinämä.
Kuinka kivi värjää itsensä?
Tekee harmaaseen ruusunpunaista raita aaltoa
ulokkeita
joille kukaan ei voi mennä.
Kataja ja sammal aitioita.
Järvellä auringossa sumu liikkuu,
seinämällä perhosia.
Olen täällä yksin yhden aamun.

maanantai 15. helmikuuta 2010
Osio
Kylpyhuoneen peilissä illalla, hyvässä
valossa, riitteen alta
tulvivat iirikset.
Kadotettu sekunti raksahtaa aivoissa.
Tuoksujen, värien
huminamassan oikotie
ei johtanut minnnekään.
Seisoin katselemassa, kuinka
alku ja loppu törmäävät toisiinsa
viiveettä.
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Kahvipuu
Kukkaruukun kahvipuu
sinnittelee tämänkin talven
Ei
sen tarvitse kahviksi asti kukkia
vihreistä lehdistä tiedän ettei valo ole vielä kuollut
vaikka kasvojen varjot syvenevät
eksyneet lisääntyvät
mikä
tie minnekin vie
kun enää
ei kohtaa toista
jonossa
Kaikki odottavat ulospääsyä maailman kaupasta
se myy orkidearuukkuja samalla käytävällä
sokeripullien ja yskänlääkkeen kanssa
Tarjous
kahvipakettiin mahtuu lämpöisen mantereen tuoksu
ripaus tumman sormen himmeää ihoa
hipaisu kauluksella
Valon matka niin ettei se säikähdä
meillä on nyt onneksi tämä
lumi

lauantai 6. helmikuuta 2010
perjantai 5. helmikuuta 2010
Verhot
Roosan väriset verhot lymysivät kuun valoa
talo natisi
vaikka tuuli vain vähän
Osaanko nähdä unta
kuka tässä vuoteessa on aiemmin nukkunut
onko tämä ollut yläkerran vieraskamari
Raotin verhoa varoen
vanhat vaahterat liikuttivat oksiaan
taivaanrannassa tumma pilvi muodostui
miekkamieheksi
Ikkunasta alas johtavat portaat pitäisi poistaa
Toivottavasti ne ovat hiiriä
jotka rapisevat ullakolla
olen
niiden kanssa tässä talossa
yli yön
Käännän oven sisäpuolelta lukkoon

keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Kotiinpaluu
Lainaan kaksi kohtaa kirjasta jota juuri olen lukemassa.
Kirjan nimi on KOTIINPALUU. Alaotsikko 108 ajatusta tietoisesta läsnäolosta: Jon Kabat-Zinn , on kirjoittaja.
Sattuman kauppaa tai mitä lie mutta käsittelee hiljaisuutta.
103
Kun menettäminen synnyttää meissä suurta surua ja tuskaa ja kun vaikerrus ja kyynelvirrat ovat tyrehtyneet ja olemme lakanneet repimästä hiuksiamme, tulee hetki jolloin vaivumme hiljaisuuteen. Hiljaisuus on todellinen rukous.
105
Tietoisen läsnäolon kellot soivat jokaisessa hetkessä kutsuen meitä olemaan läsnä ja muistuttaen meitä siitä, että voimme havahtua elämäämme nyt, kun elämme sitä.

tiistai 2. helmikuuta 2010
lauantai 30. tammikuuta 2010
UNI 2008
On valoa on tilaa
ja ennen kaikkea täällä
kävelee joku mies
joka sieluineen
ei niin kuin särähdä
tätä taloa vasten
ja arkkitehtuuri on kuin tarkoittanut
hänet
taiteeksi joka
sopii kaikkiin näihin huoneisiin
Talon hintaa en kysynyt ennen muuttamista
koska asuin jo täällä ja serkut ovat käymässä
eivätkä ole järkyttyneitä
Hirveän pitkä elokuva jossa
meni aamuyöhön
ja piti etsiä nurkantaus jolle kyykistyä
mutta tuo
on sauna
Ja mies tulee
tietääkseen että täällä saa olla
aamulla neljältä
naurattaa
on herättävä kun kahvi
tuoksuu

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)