äärimmäisiä tunteita italialaisen pikkukylän torilla.
Ensimmäisessä tehtiin yksi ruumis,
toisessa kaksi samaan läjään.
Onkohan se äveriään oloinen ikääntyneempi väki,
joka pukeutuu kuolleiden eläinten nahkoihin
ja tulee näytäntöön jykevillä katumaastureillaan,
koskaan kokenut itse yhtä suuria tunteita?
Upeaa, tänäänkin saa nauraa, eikä tarvitse kadehtia. Nauru on oivallukselle ja runoilijalle kumarran, kunnioituksesta.
VastaaPoistaArvelen, että eivät ole, koska eivät olet tappaneet rakkauden vuoksi:)
VastaaPoistamutta:
minun on ollut tarkasteltava suhdettani opperaan lajityyppinä tämän syksyn aikana uudelleen.
Nuorempi tyttäreni pääsi pääsykokeiden kautta opperan lapsikuoroon ja olen syyskuusta asti kuunnellut kotona sekä Pajazon harjoitusnauhaa että äänitettä ja Cavaa. Koen kaiken lapseni kautta: sen valtavan innostuksen, täsmällisyyden ja hurmion. Sen käsittämättömyyden kuinka pienen ihmisen ääni kehittyy puolessa vuodessa, kun hän tahtoo asiaa niin paljon että on valmis luopumaan muista harrastuksista, jaksaa koulupäivinen jälkeen pitkiä harjoituksia, tapaa Atson vaan joka on tosi hauska, ihailee Maarittia ja pyörittää silmiään: et voi tietää äiti kuika suuri se lava on ja minulle on oopperaäiti ja tänään sain roolinkin ja esitän poikaa. Ja sitä jännistysta ja tulettehan varmasti katsomaan. En minä kertakaikkiaan voinut sanoa, että pitkästyin Cavassa. Sen kyllä kerroin, että hänen taidekasvatuksensa on Pajazossa tuottanut tulosta, sillä pidin siitä, ohjauksellisista ratkaisuista, pääosanesittäjästä, libretossakin oli enemmän särmää kuin Cavassa- Ja Sirkka Parviainen, jolla on niiiiiin iiiihana ääni ja joka on niiin iiihnan ihminen tyttäreni mukaan on sädehtivä ja taitava.
Ja taas tuli tyttö illalla vasta kymmenen jälkeen ja aamulla kahdeksaan kouluun. Ja huomenna on vasta ensi-ilta. Se on kuulemma parasta mitä on olemassa - ooppera, teatteri ja suuri lava ja kaikista parasta on se kun on Yleisö. t. ylpeä äiti