Ihminen taivuttaa ruumiinsa miltei
rajattomaksi
joillekin painovoima on voima tehdä toisin
kävellä narun päällä ilmassa, maalata
sivellin varpaiden välissä
kuinka monta kierrosta on mustan
joutsenen piruetissa?
Minä matkustin kuuhun. Minä löysin
joen uoman Mars-planeetalta, muovinpalan.
Poistin Pluton planeettahierarkiasta,
löysin kolme samankaltaista aurinkokuntaa.
Jossakin, jollakin planeetalla on
kaksi aurinkoa.
Ihminen.
Hipaisemalla kirjaimia sämpylän
kokoisessa laitteessa, jossa ei ole edes johtoa
joku toinen, joissain toisaalla kuulee
äänesi, lukee kirjoituksesi.
Jos niin tahdot silmäsi & sydämesi
hämmästyvät joka päivä.
Kaiken tämän me tiedämme todeksi. Yksi
kromosomi ja olisit ollut jotain aivan muuta.
Mikroskoopilla aivojesi solukko
näyttää tähtitieteelliseltä puutarhalta pienoiskoossa.
Myös se on tutkittu, että on turhaa
hakea samuutta ihmisellä on aina ainutkertainen kieli
olipa maa, kansakunta, heimo, uskonto,
ihonväri, sukupuoli mikä tahansa.
Ja silti, jos yllättäin kysyt
ihmiseltä: mitä unta näit viime yönä
hän katsoo sinua oudoksuen, unta, en
minä muista, näe unia lainkaan.
Ihminen.
Niin ihana vieras omassa ruokapöydässään.
Runon teema pelkistyy tuossa lopussa sanottuun "ihminen niin ihana vieras omassa ruokapöydässään" minusta se on hyvä huomio.
VastaaPoistaVarsinkin kaksi viimeistä riviä, aivan loistava!
VastaaPoistaHei - kiitos, tarvitsisin apua - olisiko jollain aikaa perata ja purkaa tätä runoa tarkemmin. Mitä mielestäsi liikaa, mitä liian vahan - mielipiteet ovat ja saavat olla eroavia toisistaan. Olen kuljettanut tämän runon ideaa jo monen monta vuotta -
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMoi
VastaaPoistaVoin yrittää vähän, mut tosiaan olisi kiva, että muutkin myös kommentoisivat, olisi nimittäin äärimmäisen kiva kuulla, miten runoa voisi työstää, mitä mahdollisuuksia voisi olla ylipäätään vai tarvitseeko tätä runoa työstää lain? Minä tunnen nyt siinä kohta ainakin vähän epävarmuutta, että mikäs minä olen tässä sanomaan ja kommentoimaan. :)
No ni, tämä runon ensimmäinen jakso alkaa siis ihmisestä, painovoiman kumoamisesta ja päättyy upeaan vertaukseen mustan joutsenen piruettiin. Sitten matkustetaan kuuhun ja aloitetaan ihmisen saavutusten ihmettely. Lopussa todetaan, mitä ihminen perimmäisesti on, ehkä vieraantunut ja ymmärtämätön suhteessa kaikkiin "herkkuihin" tai ruokalajeihin, mitä on tarjolla pöydässä. Ihana ihminen.
Alkuosassa todetaan hyvin konkreettisesti, millainen akrobaatti ihminen on. Sen jälkeen vertauksin. Avaruus on keskeinen elementti. Näin pitkälle ihminen siis pääsee? Ja paljon tapahtuukin, matkustaminen tapahtuu ajatuksen nopeudella, siirrytään aurinkokunnasta toiseen. Ihmisen pyrkimys vai elokuvaleikkausefekti?
Koen ton väliosan sellaisena, että sitä pitäisi jotenkin vielä työstää, järjestyksiä miettiä, tiivistystä tms. Esim. muovinpala ei sellaisenaan kerro mitään ihmisen ihmeellisyydestä, no ehkä roskaamisesta, se on sanana ikäänkuin vain muovinpala. Upea sensijaan on ajatus aurinkokunnasta ja ihmisen aivoista tähtitietellisenä puutarhana, parina, tai planeetan kaksi aurinkoa, ihan kuin ne peilautuisivat tai jotenkin vaatisivat toisiaan. Painovoima sopii siinä mielestä hienosti elementiksi tähän. Keskiosassa minua hivenen häiritsi jonkinlainen "julistaminen": "Jos niin tahdot....jne" - Mutta jotenkin hilpeä loppu kyllä veti hyvin yhteen aiemmin sanotun. Kun ja jos on kyseessä ruokapöytä, jossa ihminen lopussa istuu, se on jotenkin niin jumalallista ja kaunista, se ruokapöytä, ei konkreettisena, mutta jonkinlaisena ylimaallisena aistisena kokemuksensa, pitäisi tulla jollakin tasolla lukijan mieleen ennen tätä, pienenä bittinä, vai onko se sitten tuo sämpylänkokoinen laite? Kyllä minä ymmärrän, tämä runo on myös pitkälle mietitty. Jokaisella sanalla oma paikkansa.
Jäin miettimään, mikä tekee ihmisestä lopulta ihanan - sekö että se on niin kummallinen, ainutkertainen ja yllättävä - vai onko se sittenkin äärimmäisen kätketty ironia, luultavasti ei, vaan ihan vilpitön toteamus tuntien kirjoittajan aikaisempaa tuotantoa.
Minä lukisin aforismikokoelmasta mielelläni myös tuon lopun, tai kalenteristani tai kampauspöytäni peilistä, muistikirjasta, ja nauraisin iloisesti päälle. Se on ihan klassikkokamaa, minun mielestäni.
Hyvää intoisaa syysviikonloppua toivottaa Terhi
Olen pahoillani Lealiisa, mutten osaa, en ossoo, käydä tätä nyt analysoimaan.
VastaaPoistans. vika on pikemminkin minussa kuin tekstissä , sorry.
Oi Terhonen - kiitos, kiitos vaivannäöstä. Jo ennen kuin luin kommneetisi, olin muokannut runon? Mitäs nyt sanot? Sisällöstä? Pääpointista?
VastaaPoistaIhmisen mittakaava 1
Ihminen voi kävellä vaijerin päällä
pilvenpiirtäjän katolta toiselle
maalata öljyvärimaalauksen sivellin
varpaiden tai huulten välissä
kuinka monta kierrosta on mustan joutsenen piruetissa?
Matkustin kuuhun! Näin muovinpala Mars-planeetan pinnalta
Löysin kolme samankaltaista aurinkokuntaa.
Oi ihminen. Kaksi aurinkoa.
Itsestäänselvyys - hipaisemalla kirjaimia
tulitikkuaskin kokoisesta laitteesta
joku toinen, joissain toisaalla kuulee
äänesi, lukee kirjoituksesi.
Kaiken tiedämme todeksi. Yksi kromosomi
ja olisit ollut jotain aivan muuta.
Mikroskoopilla aivojen solukko muistuttaa
tähtipuutarhaa pienoiskoossa.
Ja silti, jos kysyt ihmiseltä:
milloin kosketit rakastettusi sydäntä
mitä uneksit yöllä?
Hän katsoo oudoksuen: unta, en muista, tiedä.
Ihminen - niin ihana, vieras omassa ruokapöydässään.
(Säejakoja en saanut oikein tähän alustaan, mutta säkeistöjaot kyllä.)
Juu, minä ihan kurillani ilakoiden (ennen kuin Terhi ehtii) vastaan tähän, että pidän tästä paaaljon enemmän kuin edellisestä versiosta.... löydän monta ilahduttavaa kohtaa ja tolkunhäiviä kin on useita. kiitos.
Poista- Pääpointti hmmm? Terhi. sinun vuoro
Stänks. Se eka oliki ihan eka versio. Kurillani ilakoiden sen vaan tälläsin, kun tällätytti ja ajattelin, josko apua prosessiin saisi.
PoistaTotta, tämä vaikuttaa ehjemmältä, säejaoilla varmaan saisi aikaa ilmavuutta. Miellytti enemmän aikaisempi säejako, ilman niin selkeitä välejä kuin tässä. Loppulauseeseen on tullut jotakin lisää, rakastetun sydän, ja sitten uneksinta. Tuo loppu askarruttaa vielä, mutta on ehkä ymmärrettävämpi. Palataan. Hyvää viikkoa!
VastaaPoistaEikö runon pääpointti kiteytyisi tuossa ajatuksessa Ihminen - niin ihana, vieras omassa ruokapöydässään.
VastaaPoistaIhmellisen ihana, mutta kenties vieras itselleen kaiken runsauden keskellä? Siis itsensä ja muiden, ihmisyyden tuntemisen pohdintana tätä tekstiä luin. Ihmiskunnan itsetuntemus on todellinen haaste. Luin eilen kylässä Eeva Kilven (yksi lempikirjailijoistani) Ihmisen ääni -teosta (vuodelta 1976). Niin ajatonta ja kestävää pohdintaa myös tästä samasta aiheesta. Parhain terveisin Terhi
Ihanaa kiitos kiitos. Juuri sitä hain. Minusta on niin kummallista, että ihminen matkustaa kuuhun mutta ei muista uniaan. Ja kiitos vertauksesta Kilpeen. Kiitos kiitos.
VastaaPoista