HARJUJEN VÄLIIN VIRITETTY RAJATON JA VAPAA RUNOILEVA YHTEISÖ. RUNOUTTA VUODESTA 2009 ALKAEN.

perjantai 20. marraskuuta 2009

Kohtasin maanviljelijän

Kohtasin maanviljelijän, hän kertoi minulle
perunoista, viljasta, odotuksesta ja kypsymisestä
Hallan vaarasta.
Eu:sta ja muusta muuntelusta hän olisi myös kertonut,
mutta sitä en halunnut kuulla.

Kohtasin kassarouvan,
hän kertoi minulle rahan painosta, tuoksusta
taloudesta, voitoista ja tappiosta.
Kvartaaleista, indekseistä
heliborista en halunnut kuulla.

Kohtasin runolijan, hän yritti kertoa poetiikasta.
Sanoin etten halua kuulla.
Hän kertoi sanojen synnystä, maailmasta
siitä maailman alusta, jossa sana oli . Se sana oli
verbi, vastasin ranskalaisten minulle kertoneen.
Hän sanoi ettei halua niin ajatella. Kerro sinä sitten minulle
jotain elävää , epävarmaa
jotain elossa olevaa, pyysin. Mutta hän
vaikeni tyystin, tuijotti vain - minua tyhjin silmin
niin kuin Herzogin grizzly bear;

10 kommenttia:

  1. Raha siis tosiaan myös tuoksuu, siinäpä uusi aspekti tuoksumaailmaan.
    Vastauksia tietysti toivomme,vaikka aina ne kuulostavat siltä että on itse keksittävä parempi..

    VastaaPoista
  2. Kommentoin kohta, sain nimittäin idean.

    VastaaPoista
  3. Aika hyvä idea nuo ammatit ja runoilija
    niiden rinnalla. Runoilijan tyhjät silmät, kuinka se on mahdollista? No on, jos ei ole koettu ja eletty elämää niin kuin immeiset työtätekeväiset. Viimeinen osa kyllä toimii itsenäisesti ilman noita ekojakin ammatteja, vai?

    Mikä on Herzogin grizzly bear? :)

    VastaaPoista
  4. runoilija on varsin autio ilman toisia ammatinharjoittajia

    http://en.wikipedia.org/wiki/Grizzly_Man

    VastaaPoista
  5. Jäin jo edellisellä kerralla tuumailemaan kun keskustelimme kielestä, kerroit ranskalaisen ajatuksen sanasta verbinä> se on mielenkiintoinen, mutta ei avautunut minulle heti. Tänään kun luin tämän runosi, minulle tule arka oivallus&epävarma aavistus.

    Olen joskus kirjoittanut runon, joka alkaa: Rakkaus on verbi, taannoin luin Mirkka Rekolaa, joka luvalla sanoen sanoo asian vieläkin täsmällisemmin: "Rakkaus on teon sana."
    Näitä ajatellen avautui minulle oivalus: sana on verbi. Alussa oli/on sana, joka oli /on verbi > joka luo, joka toimii, sana ON aktiivinen ja voimakas välinen olemassaololle, mielipiteille, kauneudelle - mille tahansa. Sana aloittaa toiminnan, sanat muodostavat ajatuksia, jotka luovat toimintaa. Sana on aktiivinen olemassa olemevan toiminnan muoto, siksi se on verbi.

    ???????

    En tiedä menikö ihan mettään, mutta tällaista tuli mieleeni.

    VastaaPoista
  6. Oivallista johdattelua ja pohdintaa.
    Mitään vastausta minulla ei ole. Sitä kuka kirjoitti , ja missä " Alussa oli sana. Se sana ei voinut olla substantiivi. Sen on oltava verbi",(jotenkin tuohon suuntaan) -sitä en jaksa muistaa. Joku ranskalainen (Sofian ystävä) kuitenkin.

    Kysyppä huomenna Risto A:lta. Hän on tehnyt elämäntyönsä sen lauseen parissa.
    Tosin, hänellä voi olla mielessä kymmenen , sata, tuhat variaatiota.

    VastaaPoista
  7. Sana, sanoa, sa...

    Nyt tarvittaisiin kielitieteilijän apuja.

    VastaaPoista
  8. No niin, armas veljeni Jorma. Risto ei myöskään muistanut kuka ranskalainen kirjailija on kyseessä, vaikka muistikin lauseen tutuksi. Ja hän vastasi joksenkin niin kuin arvelit: tämän asian tarkasteluun on kymmeniä eri vaihtoehtoja. Hänen mielestään ranska ja suomi ovat niin erilaisia kieliä, että pitäisi lähteä liikkeelle alkuperäistekstistä. Joten... aikaa oli vain muutama minuutti. Hän suhtautui hiukan epäluuloisesti Rekolan ajatukseen, jonka tuossa yllä kirjasin. Ehkä saamme vastauksen ensi keväänä, sillä

    Ristolla olisi mahdollisuus helmikuun jälkeen tulla Santtulaan pitämään meidän porukalle runopäivä : )

    Terveisiä lähetti.

    VastaaPoista
  9. Rakkaus on myös tekoa edeltävä asenne. Tai voihan asenteen myös ajatella osaksi tekoa.

    On kiinnostavaa pohtia sitä, missä subjekti, verbi, objektiivi/substantiivi yhtyvät, missä erkaantuvat toisistaan reaalimaailmassa, siinäpä vasta pulma!

    VastaaPoista
  10. Joo, tätä verbi-juttua on kait turha tässä jahkata pidemmälle, mutta muistilapuissani vuodelta 2004 näyttää olevan merkintä - Jukka Kemppinen käsitteli tätä Walleace Stevensin kokoelman Tämän ilmaston runot jälkisanoissa ja Väinö Kirstinä Baudelairen Pariisin ikävän (Karisto 2000) jälkisanoissa.
    -jotain ranskalaista sentään muistin oikein

    VastaaPoista