joo, ajatukseni lähti liikkeelle laulussa olevasta säkeestä " he didn't even take time to lie" (jotenkin noin). nojoo en se vähän erijuttu, mutta kuiteskin.
Jesh, tämä Nancy Sinatran versio lienee levytetty samana vuonna kuin Cherin alkuperäinen, mutta Tarantinon elokuvassa tuntuis olevan jotenkin pehmeämmäksi tuunattu jutska.
On sinulla mielenkiintoinen miete: Onko kyse "valkoisesta valheesta", jota joskus käytetään kun halutaan säästää jota kuta raadolliselta totuudelta.
Siitä tulikin mieleen vaikeita ontologisia kysymyksiä:
Minä mietin sitä, saako runossa sepittää, sekoittaa sepitteitä todellisuuden havaintoihin? Eivätkö todellisuuteenkin pohjaavat tekstit ole aina jossain määrin sepitettä?
Pitääkö runo avata, jos siihen on ujutettu omaa palturia? Toisaalta jos runo ei puhuttele hyvällä tavalla lukijaa, silloin sen perustassa on jotain vikaa, oli se keksittyä tai ei.
Lähtökohtanahan on, että tuntematon lukija lukee tekstin eikä tiedä taustoista?
Millaisia tuntoja runon pitäisi herättää? Saako se herättää vastenmielisyyttä, ärtymystä, kiukkua? Muuttaako runo todellisuutta? Millainen on runoilijan etiikka?
Kun kirjoittaja luovuttaa tekstin maailmaan, ja on maailmasta yksin täysin kiinni, mitä runolle sen jälkeen tapahtuu.
no, eihän se ihan noin yksinkertaista ole mitä edellä kirjoitin..., kuin korkeintaan keskeislyriikan osalta. Onhan olemassa esim.tendenssikirllisuutta/runoutta, jossa viestin oikein perille saaminen lienee olennaista. Ääriesimerkkinä jokin yltiönationalistinen, rasismiin tai jopa kansanmurhaan yllyttävä kirjoittelu. Tulipa mieleeni että eikös se serbijohtaja Radovan Karadžić ollut myös kirjalija/runoilija.
Ja toisaalta, esim. satiirin, parodian kirjoittajalle olettaisin olevan tärkeää kuinka hänen kirjoituksensa vastaanotetaan.
palaten lähtökohtaani. Ehkä Tarantino ajatteli jotain tämmöistä lisätessään elokuvansa musiikkiin myös tämän ( joskin siellä oli se diskoversio)
Oikein ymmärtämisen minä olisin valmis hylkäämään vaikka olen joskus kiukkupäissäni joskus väärinymmärtämisestä moittinut jota kuta kriitikkoa, kun en ole ollut samaa mieltä.
Minusta on IHANAA runon kirjoittamisessa se, ettei tarvitse tarkistaa viitteitä ja saa höperehtiä, keksiä kirjoittaa just mitä mieleen tulee. Se on NIIN vapauttavaa!
Tohon Jorma kommentoin siten, että sehän se minua huolettikin, koska minun tai sinun tekstiä joku voisi käyttää tai siteerata vaikka kuinka kyseenalaisiin tarkoituksiin, ja siksi ehkä jonkinlainen kehystäminen on tarpeen, esim. jos vaikka tekee kokoelmaa. Jos kirjoitan esimerkiksi ironisen huumorirunon, minulla saattaa olla mielessä siihen toinen ääni, vastausruno, mutta en saa sitä välttämättä puettua heti sanoiksi. Nyt oikeastaan käsitän tekijänoikeudenkin hieman tarkemmin kuin aikaisemmin, kun en kirjoittanut runoja. Tarvittaessa sitä kai haluaa ja täytyy tietää, missä se oma runo liehuu.
Jorma - upeasti rakentuva miete! Minä pidän ajatuksesta, että biisi on yksi rivi - sanataidetta - eri taidemuotojen yhdistämistä.
Ja biisi on kuulunut pari vuotta suosikkeihini tunnelman ja latauksen vuoksi, nimenomainen versio. Se mitä mietteessä kysyt on erittäin kysymisen arvoinen kysymys!
Ei ole ehkä kyse vähättelystä vaan vastuusta. Liian suora arvio voi olla myös tylsää/fundamentalismia. Vaikeneminen on valehtelua parempi vaihtoehto.
VastaaPoistajoo, ajatukseni lähti liikkeelle laulussa olevasta säkeestä " he didn't even take time to lie" (jotenkin noin). nojoo en se vähän erijuttu, mutta kuiteskin.
VastaaPoistaMielenkiintoinen linkki, Sonny ja Cher oli nuoruutta, tämä oli tuoreempi versio.
VastaaPoistaJesh, tämä Nancy Sinatran versio lienee levytetty samana vuonna kuin Cherin alkuperäinen, mutta Tarantinon elokuvassa tuntuis olevan jotenkin pehmeämmäksi tuunattu jutska.
VastaaPoistaOn sinulla mielenkiintoinen miete: Onko kyse "valkoisesta valheesta", jota joskus käytetään kun halutaan säästää jota kuta raadolliselta totuudelta.
VastaaPoistaSiitä tulikin mieleen vaikeita ontologisia kysymyksiä:
Minä mietin sitä, saako runossa sepittää, sekoittaa sepitteitä todellisuuden havaintoihin? Eivätkö todellisuuteenkin pohjaavat tekstit ole aina jossain määrin sepitettä?
Pitääkö runo avata, jos siihen on ujutettu omaa palturia? Toisaalta jos runo ei puhuttele hyvällä tavalla lukijaa, silloin sen perustassa on jotain vikaa, oli se keksittyä tai ei.
Lähtökohtanahan on, että tuntematon lukija lukee tekstin eikä tiedä taustoista?
Millaisia tuntoja runon pitäisi herättää? Saako se herättää vastenmielisyyttä, ärtymystä, kiukkua?
Muuttaako runo todellisuutta?
Millainen on runoilijan etiikka?
Kun kirjoittaja luovuttaa tekstin maailmaan, ja on maailmasta yksin täysin kiinni, mitä runolle sen jälkeen tapahtuu.
Runossa saa olla todellista ja keksittyä.
VastaaPoistaNiitä saa sekoittaa niin paljon kuin haluaa.
Jos se kokonaisuus "toimii" runona on onnistunut luomaan fiiliksen joka on lukijan koettavissa. Piste.
Runon lukijasta ei kirjoittaja ole vastuussa. Hän reagoi !!!!!!!!
Ethän pysty menemään jokaisen lukijan luo selittämään että tällä tavalla minä ajattelin että sinun tulisi reagoida!
Olen kuullut omista runoistani monia tulkintoja ja ajattelen että , ai noinkin sen voi ymmärtää!
juu, oikein ymmärtäminen on tylsää. ja kas, kuuluneeko "oikein" ymmärtäminen tietokirjallisuuden sanastoon, kuten myös kirjallisuudentutkimuksen.
VastaaPoistano, eihän se ihan noin yksinkertaista ole mitä edellä kirjoitin..., kuin korkeintaan keskeislyriikan osalta. Onhan olemassa esim.tendenssikirllisuutta/runoutta, jossa viestin oikein perille saaminen lienee olennaista. Ääriesimerkkinä jokin yltiönationalistinen, rasismiin tai jopa kansanmurhaan yllyttävä kirjoittelu. Tulipa mieleeni että eikös se serbijohtaja Radovan Karadžić ollut myös kirjalija/runoilija.
VastaaPoistaJa toisaalta, esim. satiirin, parodian kirjoittajalle olettaisin olevan tärkeää kuinka hänen kirjoituksensa vastaanotetaan.
palaten lähtökohtaani. Ehkä Tarantino ajatteli jotain tämmöistä lisätessään elokuvansa musiikkiin myös tämän ( joskin siellä oli se diskoversio)
http://www.youtube.com/watch?v=u_iSIv26S_o&feature=related
Oikein ymmärtämisen minä olisin valmis hylkäämään vaikka olen joskus kiukkupäissäni joskus väärinymmärtämisestä moittinut jota kuta kriitikkoa, kun en ole ollut samaa mieltä.
VastaaPoistaMinusta on IHANAA runon kirjoittamisessa se, ettei tarvitse tarkistaa viitteitä ja saa höperehtiä, keksiä kirjoittaa just mitä mieleen tulee. Se on NIIN vapauttavaa!
Tohon Jorma kommentoin siten, että sehän se minua huolettikin, koska minun tai sinun tekstiä joku voisi käyttää tai siteerata vaikka kuinka kyseenalaisiin tarkoituksiin, ja siksi ehkä jonkinlainen kehystäminen on tarpeen, esim. jos vaikka tekee kokoelmaa. Jos kirjoitan esimerkiksi ironisen huumorirunon, minulla saattaa olla mielessä siihen toinen ääni, vastausruno, mutta en saa sitä välttämättä puettua heti sanoiksi. Nyt oikeastaan käsitän tekijänoikeudenkin hieman tarkemmin kuin aikaisemmin, kun en kirjoittanut runoja. Tarvittaessa sitä kai haluaa ja täytyy tietää, missä se oma runo liehuu.
VastaaPoistaniin , noista copyright-oikeuksista täällä netissä, lainsäädännästä niiltä osin, en tiedä.
VastaaPoistaTaidamme olla aika turvattomia.
Nettinomadit, parat.
VastaaPoistaJorma - upeasti rakentuva miete! Minä pidän ajatuksesta, että biisi on yksi rivi - sanataidetta - eri taidemuotojen yhdistämistä.
VastaaPoistaJa biisi on kuulunut pari vuotta suosikkeihini tunnelman ja latauksen vuoksi, nimenomainen versio.
Se mitä mietteessä kysyt on erittäin kysymisen arvoinen kysymys!