Annaliisa/17.11.2009
Hänen tapansa sanoa tuo nimi
kertoi lisää siitä
mitä Sofia oli ollut
Muistin miten hänen poikansa
he kaikki
aina lähtiessään
jättivät jälkeensä varmuutta ja rauhaa
Niin kuin olisivat sitä
varta vasten lähteneet tuomaan
He
olivat pehmeä kallio johon
nojatessa
aina
jäivät valot palamaan
Jo tapa sanoa hänen nimensä sytyttää valon huoneeseen. Totta kai. Hän on olemassa oleva, yhä läsnä, kutsuttavissa ja kuviteltavissa.
VastaaPoistaJos tuntee/on tuntenut tuollaisen rauhalllisuutta levittävän hahmon voi pitää itseään aika onnekkaana. Se on kai merkki siitä, että tuo ihminen on läsnä itsessään ja hyväksyy maailman sellaisenaan, eikä ole koko ajan säntäämässä johonkin suuntaan.
VastaaPoista