Kun talvi. 2013-2014 pohjoista levysastetaa. 

Kun maaliskuu.  Olevan piste.  Kun muistin todellisuuden muuttuvan. Kaksi astetta.

Kun en enää saanut lumen holvia. Narisevia kenkiä luomen päällä. Kun en enää. Saanut tähtikirkasta yötä. Sumuverhoja. Ei pakkasen muotoilemaa kruunua. Kun kuunvalkeaa aamuyötä. Timantteja toivoi turhaan. Kun talvea ei enää tullut.

Kun ymmärtämättömät rypevät ilossa. Juhlivat ihmiskunnan murhaa. Kun kaksi astetta on kymmenen. Kun veden pitäisi olla jäässä. Kun routa. Ei laskeutunut. Kun kesäkenkien korko uppoa. Raaka maan kohtu.

Kun yhteinen hyvä on lainattu omiin tarkoituksiin. Kun stressistä tulee luonnon olotila. Kun yhtä aikaa. Leijailee siitepölyä ja lumihiutaleita. Kun pohjoinen luonto pakotettuna puhkeamaan. Kukaksi maaliskuussa.

Kun päivitetään muutosta. Kolme astetta. Kun piittaamattomasti. 8x8x8 kun 24/7. Kun kiuru etsiytyy Oulun korkeudelle helmikuussa. Kun sananparret luovat muistiketjut. Kun pääskysestä ei päivääkään. Kun-linnun siivet. Pysähtyvät.

Siskolleni

Tällaisena kevätaamuna minun siskoni ei ollut vielä syntynyt.

Mustavalkoisessa kuvassa katselen suuren ihon maininkeja

pinnalla risteilevät valon paljaat oksat.

Kun syreenit puhkeavat lehtiin syötän niitä vauvalle,

täytyyhän jonkun talossa hänet hoitaa.

Kylpyhuone sortuu, parveke putoaa,

sisäkatosta tihkuu vesi,

me kaksi uimarenkaalla käsipohjaa.

© chr

Siinä veden tuoksu

Kilometrien kasvaessa
                      pää tyhjenee
ajatukset putoilevat
pikavuoron mahan alta vilistävälle katkoviivalle

Olet missä olet
             minä jäin siihen
missä  seisoin  –
              auringonsulaan

**************

Kevät

Aurinko taskussa
Puolikuu toisessa

kun se nosti hymyn suojakseen
ja työnsi kädet taskuihin
oli sillä koko maailma sormissansa

jos sen suututti
valui toisesta taskusta kirkasta
ja toisesta pehmeän keltaista, ja kaikki kansa
oli maassa polvillansa

jos sille kumarsi prinssi
tai halasi talonpoika
nuoli se sormensa
ja säteili


**************

 Maan puhetta Keväälle


Vaihdoit sinisen vihreäksi, yön päiväksi
Kaukaa toit äänekkäät linnut
ja niin – talven hiljaisuus
oli siiveniskuilla saarrettu

Tulevasta älä kerro
sillä kuitenkaan et jää –  kuin verkoksi
versoksi ympärilleni. Anna minun maistaa
tämä hidas, unohtuva elpyminen.

Älä puhu vielä –
anna minun tuntea sormenjälki
kädenpainallus
että sinä olet siinä

 

Perjantaille

Eilen otin paljaita koivun oksia kimpun
tänään niissä on pienet lehdet
uskomatonta
että kaikki  alkaa ja loppuu

pölypilvi kieppuu katukäytävällä

vanhat kirjeet
palauttivat
mieleen

kuin unena
kuin totena
kuin jossain muualla
olisin
eläisin
melkein  olisin ollut
luenko lisää
katoanko
ja miksen katoaisi
olisin huomattavan nuori
mutta olenko ennustanut olevani vanhempi kuin nyt
luenko
heitänkö roskiin
minne olen matkustamassa
olen nähnyt unia
kirjeistä valuu sanoja
enkä saa niitä
kerättyä
maassa niistä kasvaa pieniä kesäisiä koivuja

Kun maaliskuu. Olevan piste. Kun muistin.

Kun edelleen selvittämättä miten valo ja pimeä. Vaihtelu vaikuttaa. Sielun istuin, käpyrauhanen, surkastunut kolmas silmä. Kun varjot vaikuttavat suuremmilta. Kun luonto on menettänyt merkityksen luonteen kuvastimena. Kun ilma on puhdasta ainoastaan syvällä. Minne kukaan ei kulje?

Kun eilen väitettiin masennus johtuu serotoniinijärjestelmän poikkeavuudesta. Kun tänään väitetään se johtuu luonteesta. Aivan pieni uutinen. Kun juuri sinä et huomannut. Minä huomasin. Hitaasti kun. Kun muistin tiistaina.

Leikkasin lehdestä irti. Tuijotin sanomalehtiliuskaan reiän. Kun kukaan ei pitänyt mitään erikoisena. Ei pohtinut ääneen.

Kun hyväksytte ujouden masennuksen osatekijäksi. Kun hyväksytte hitaan toipumisen stressistä luonnon poikkeamaksi. Kun ette väitä vastaan. Väistätte vastuun. Kiltit ihmiset.

Kun meitä ei ole olemassa. Kun on vain minuja.

Turvallisuushakuisuus on ei toivottu luonteenpiirre. Aletaan lääkitä. Kun tässä maailmassa ja ikkunaruudukon takana olevassa. Hurjaa ääntä pitävät vain männyt. Tyyni merisää. Kun saa tapahtua mitä tahansa! Kenenkään sanomatta tekemättä. Kun tapahtuu. Tapahtumatta. Yhtään mitään.

Talonpaikka

Kolmen tulen sytyttäjä

saa nuotion sijalle haltian

sen valkean omistajan

kämmenelle pyhäkköpuun

kodinpuun koko maailman,

saapi näkemisen taidon

hieroo silmiin yökön verta

ajatusten hedelmän:

      latvusta oksalta haaraa

      ylinnä raukka ihtiriekko

      majaileva liekkiö

      karahkoilla keikkaan väki

      alinna mänkiäiset

      risuilla liekkiöt, tyhjäset.

Tässä tulensytyttäjän varjosielu

suojeltu talonpaikka

kotihaltioisten kartastossa

haltian itkusta omansa

      uhrimaito lattian ravos

      salvoksessa hopearaha

 © chr.

Silkka

    
 I

Kevään realismia

                 lismia

                     lusmia

                        mia-mia

miau?

Kissat aidalla kuin

        kuistilla kuumaa puuroa

Verso!
 Elämä
             - silkka ja sula

Elä.

Älä.
     Astu päälle.

                                                II
                                               
                                                Hiirenkorvilla
                                                kuuntelee paljas metsä
                                                Linnut laulavat


III

Toivoisin että
alkaisi jälleen sataa.
Tässä illassa,
auringon laskiessa
on jo liikaa kevättä.

talvehtinut ilo
on tipahdellut
kuin kehäkukan terälehdet
matoksi noukittavaa

haluan poimia kaiken talteen
heittää parvekkeelta avosylin

ja antaa aamun hengittää minua sisään

22.3.-23.3.2014

Isoveli ( 84) nukahti
eikä herää enää
isosiskolla(82)
käy kotiapu kolme kertaa päivässä(Pohjanmaa)

jotenkin minua väsyttää

tänään 23.3 on yhdet kuusitoistavuotissynttärit
eikä tiedä jatkuuko ensirakkaus vielä

sydän hypähtelee omia aikojaan
kyynel vierähtää itsekseen
on
lähdettävä taas kiertämään järveä
jonka vesi pysyy
pyhät arjet laitettu järvi kaikki kantamaan
se
taas tiesi olla erilainen

Maaliskuun runo 22.3.2014

Talon nurkalla katon lappeesta roikkuu kettinki, jota pitkin vesi valuu roiskumatta rännistä maahan. Pohdin sitä viimeistä silmukkaa kettingin päässä, sitä, jonka jälkeen vesipisara putoaa / Marianne.

Silmukka

Kun heräät yöllä 

etkä enää oikein saa unta

tai vahingossa kutsut jotain toista sillä tärkeimmällä nimellä

tai jos saisit toivoa vain yhden ihmisen mukaasi autiolle saarelle

niin kumpa se olisin minä.

Sinä katsoit väsynein silmin kanssani auringonnousua

ja neuloit sen hienon liian ison villapaidan.

Sinä valvoit vierelläni kun olin liian heikko olemaan yksin yössä.

Äiti.

Meidän osamme on olla silmukkana ketjussa,

Sinä edeltävänä, minä seuraavana,

eikä kumpikaan meistä saa tätä virkkuuta valmiiksi.

Minä kiinnityn sinuun oikeasta reunastani

vasemmasta reunastani seuraaviin.

Kyynärkynkässä, tiukassa halauksessa, 

yhtä matkaa, varmassa tallessa.

Marianne Valola 2014

Kun  runoilija luki lehdestä että Hirvensalmella vuonna 1980 rengastettu
kalatiira oli tavattu, 34 vuotiaana, Namibiasta,
sinä  päivänä hän ei kyennyt kirjoittamaan säettäkään.

Kun maaliskuu. Olevan piste.

Kun rauhoittaakseen mieltä lukee. Itselleen ääneen. Yhä uudelleen Muumipappa ja meri. Kun pakottaa itsensä. Muuttamaan. Kun aika on rationaalisista jatkumista koostava selite. Niin kuin kaikki olisi hyvin luonnollista. Yksinkertaista Muumipapan uskoa. Kartalla oleva piste ei ole kärpäsen jäännös vaan uusi koti.

Kun kuvittelee miltei jokaisen rakentuvan aikaan. Paikkaan tai tilaan. Kun sitä ei tunnista. Ne tai he jotka seuraavat aikaa. Mitä se, se on? Sanat karkaavat sormien väleistä. Kun on paljon toisenlaista. Mihin yhteinen kieli, liian nopea ymmärrys ylettää?

Kun yrittää pitää maailmaa muuttumattomana. Kun kuuntelee maaliskuussa päivän mietelauseen. Kello 12 yleisradio. Kun joku jo aikanaan tunnettu. Nyt madonsyömä puoliluinen. Sanoo saman asian minkä sinä juuri kuulit sanoneesi. 

Kun olit varma. Keksit itse maailman-puun koulussa. Kun häpeä valahtaa vatsaltasi ohut kangas. Tuskastuttavat kesäpäivät. Kun et ymmärtänyt toisten luomaa omaa parastasi. Toisien paratiisia. Kun-lintua.

Valolaukka

.

Kuu juoksee männikössä

valolaukkaa

keskellä sulanutta peltoa seisoo sänky savisaappaissa

häntä kohti horisonttia

uskoo koiranheinään ja piikkisiin siemenkotiin

metsänrajaihmisen laveerattu piha

talventörröttäjä, tähtitaivas

aukeaa puusohvalta kuin paperikotelo

jossa siivet on käännetty lepoasentoon

aavalta rantaan

jään alla ulvoo ison kalan käännös

läpi kasvavat ruusut

.

. © chr.

Ajatuksissa kevät

Sinisen paidan taskussa sataa

                     unohtunut talvi


Joskus ikilumi sulaa

niskassa juoksevat purot



kahlaajan siipi heittää varjonsa aavikolle

        
              jokainen siivenisku täysi    

        
     kevään pidättely
          

Kun maaliskuu

Kun toisinaan maailma putoaa tolpiltaan. Kun huomaa itse ei ole itsensä pahin vastustaja. Vaan jokin aivan toinen tai muu. Kun ei saa kosketusta aikaan. Joku toinen seuraa. On suunnaton, päämäärätön. Abstraktio. Niin kuin aika.

Kun sanoi minua ei ymmärretty alussa, Kun sanoo että ei ole ymmärretty väärin.

Kun palaisi pisteeseen. Kun kiertyisi takaisin. Nähdä edessä juuri kuin nyt. Tulppaanit pudottaneet terälehtensä. Veitsi pöydällä voita vailla. Mykkä puhelin, 20 euroa, turkoosi pöytäliina ja sakset.

Ehkäpä. Kun näkisi ennakkoon jättäisi toisen kiven kääntämättä. Jättäisi sanan sanomatta. Kunpa jättäisi. Itsepintaisesti etsimättä.

Kun tiedostaa syyn opetella kirjoittamaan. Yrittää selittää maailma itselle. Ei selittää itseä maailmalle. Kun käänteinen vaikutus on.

Kun on mennyt väärin päin puuhun. Kun kuvitteli puun. Ikkunaruudun takana. On sisämaan metsä vakaa radion merisää. Kun on hiljaista. Kun niin tietää se on itse valittu tila. Ikkunaruudun takana. Hurjasti heiluvat männyn oksat. Ilman ääntä.

Kun ihan jokainen ihminen ei pidä auringosta.  Totuttuun ei ole paluuta. Kun-maailma putoaa, aika usein, aika yksityisesti kun katoaa. Maailmanpuu. Sopivassa järjestyksessä kaikki tarpeellinen, myös tärkeä. 

sanojen äärimmilleen viritetyt merkitykset

punaisina viireinä luetussa


sanojen taa, piiloon ujutetut pelot

naamioituneina ulostulemattomiin mielipiteisiin


sanan selkärangassa ui useita eri luurakenteita

rangot, rangat, rustot


ui kuin hetkittäin hyllytetty selkäydin

Kuusi

Hienovireinen tuuli leyhyttelee ohuita lapsenhiuksia rannallla
rivi hiekkakakkuja
sopivasti makeannälkään

poikien ongenkoukut lentävät
laiturilta veteen
nousee riemukkaita kaloja
suolataan kotona suolaisennälkään

jossain välissä aikuinen elämä takertuu kiinni ihoon
salpaa hengityksen

päivien välissä

katselen menemistä ja tulemista

yhtenä päivänä
kietoudun kuuseksi
sitten kun se alkaa riehua myrskyssä
olen mukana
iho
hiukset
varpaat
kasvan isosta pieneksi

MAALISKUUN MERKIT

kaupungin mastot
huojuvat huomaamattomasti
taivaalla merkillinen savujuova
vuokrakasarmin maaliskuu
sulava lumi paljastaa
viime kesän renkaat vanteineen
alkoholisti istuu loskalumessa
puristaa kourissaan
kännykkää ja kaljakassia
nuori lihava äiti
peloittelee poliisilla
vaahtosammuttimen kokoista poikaa
Miles Davis
Kind of Blue
menee korvista sisään
ja tulee
sieraimista savuna ulos
illan sininen valo yllättää
hiipimällä avonaisesta ikkunasta
mustien kuusien latvustoissa
päälle sytytetyt
kaukaiset tähdet

Maaliskuun runo 13.3.2014

Tämä runo kertoo lähtemisestä kevään kynnyksellä / Marianne

 

Saattelen sinut

niin pitkälle kuin tietä riittää.

Päätepysäkille viimeiseen mutkaan,

tummenevassa illassa, kylläisenä yhteisestä päivästä.

Päivästä, matkasta, vuosista, elämästä.

Täydellinen kaari:

Joskus se yltää taivaalle,

joskus se piirtyy sateen jälkeen nurmelle.

Kaikissa elämän väreissä

ja hiipuu haihtuu enkelten helmaan.

Elämän kaaret

pitsiä enkelipuvun helmassa.

Sukupolvet, vuosituhannet

pieninä kaarina.

Sinne minä saattelen sinut,

kultainen,

sateenkaaren päähän.

Odota minua, aarteeni,

onnessa ja rauhassa sateen jälkeen.

Kiitos päivästä, matkasta, vuosista, elämästä.

Marianne Valola 2014

Kevätmietelmä

Aikainen kevät

tietää aina takatalvea

siitä on vain päästävä yli

vaikka pää siiven alla

Aikainen kevät

on ensisilmäys

vihreillä silmillä

viileä käsi

ensisuudelma

tuulee, sanoi peltikatto

Pilviverho viistää silmiesi valoa
Kuinka kauan saman paperinenäliinan vielä voi kaivaa taskusta
ja rypyt oikoa?

Ojenna kätesi, anna minä

Sadepäivän hämärässä 
näkee sormenpäillä.

 Hautaan pelkosi lähdetetyt lapset 
puutarhan ja metsän rajaan
nokkosten juurelle.

Poimin nuorimmat, pehmeimmät versot
 keitän samettisen keiton 
Kananmunan keltaisen auringon.

En ilman ala

Anna yksi tuuli, yksi
ennenaikainen
Atlantilta vyöryvä sykloni

Päästä tähän vapisevaan iltaan -
tässä yössä soimaan
sateinen kuriton saksofoni

 

Kalvosinnappi

.
.
Rakas Juhani

Yhä askaroi mieleni sen erään
maalisaamun hämärässä.

Pöydälle vierähtää kalvosinnappi
                              - tähän herään
kaulus putoaa lattian pimeään

kaulasi
uurteissa haihtunut yö
                              - solisluut
ranteista ohjaat minua
napilta napille.

Kamarin lasin takana tuuli
kuin pakottaa räntähiutaleet maahan.


Venny
.
.
.
.
.© chr
http://konttorikomero.blogspot.fi/

Kimara

Tuulisena aamuna
rujot puut hymyilevät

värittömät eukot keräävät lattialta runojensa ainekset
risuja ja käpyjä

pikkueläimille



Tässä yhteiskunnassa
tunnen olevani tehtaalla

sisäisyyteni muuttuu jauhetuksi viljaksi
kukaan ei halua erottaa akanoita jyvistä
niin on kuulemma terveellisempää

minne kaikki akat ovat kadonneet




Tänä päivänä leikitään sellaista

            että hänen likaiset sukkansa saavat jäädä lattialle

            ylipäätään omat sotkut siivotaan

sanot, elämä pohjalla on kaunista

minulla ei ole varaa kauneuteen




Pohjan akan monsuuni

puhaltaa koko päivän

         katselen ja kadehdin

puiden solmut  aukeavat kiharaviuhkoina


         ylöspäin

Maalis

Niin kuin mies keväällä katsoo pilvet

kasvattaa ilta outoa kaipausta

Siivet värähtävät,
ja sisältä lentää ensimmäinen lintu

                     - aamuun pakenee

niin kuin iho
             kutistaa miehen

yö
        käpertää päivän koloonsa

Olet tilkettä täydellisiin päiviin

Olet olemassa minulle kuin uusi aamu

Huomenna
vain huomenna

ja sitten on jo päivä


Olen tilkettä täydellisiin päiviin

Olen olemassa sinulle kuin sekuntit ovat läsnä


Tänään
aina tänään
ja sen jokaisessa hetkessä

ne tikittää
     tikittää
tilkettä täydellisiin päiviin

tikittää
tikittää
sekunnit tikittää

kiitää pitkin uusia aamuja


olet olemassa


olen olemassa



täydellisiin päiviin

Naakat

Kävelen sata porrasta alaspäin
tuhat naakkaa kiertelee mustana parvena kattojen yllä pimeässsä
kuuluu niiden kova ääni
ne osaavat lentää ilman valoja

menen alaspäin toiset sata porrasta
olen maan alla
eksynyt esihistoriaan
täällä
on valaisevia tervasoihtuja
ja
seinämaalauksia
joki virtaa pääni yli

avaan punaisen oven

häikäistyn

hopeilla katettu pöytä
seinällä muotokuva

kaunis mies ja nainen

onko viini jo tarjoiltu

seuraavan oven takana putoan edelleen vaikka nuoli seinällä
näyttää ylöspäin

pian olen virtaavassa joessa
pääni sittenkin veden pinnalla
luolamaalaus

unena iholla

KIROILEVA LEHMÄ

ravurit potkivat korskeina toisiaan
käyvät kuumina kuin
kiroileva lehmä
sen hermostunut hengitys etsii
ukkosenjohdatinta
osapäivälänkkärin päivät ovat luetut
pikkuhitlerien ja umpeen kasvaneiden
neitsytkuningattarien armottomassa ajassa

kansallislintujen aura kyntää tööttäillen
tilanteen ylitse
pian
satojen valkoposkihanhien kilometrin leveä
pommikoneiden mustalautta
valuu taivaankantta pitkin siperiaan
elämän toisinaan rääkätessä kun
julmat kakarat
illan hämärissä
villit jäänsiniset silmät
kodeiini ja wiski

Maaliskuun runo 3.3.2014

Matkalainen

Olen valinnut ajan kalentaristani.

Pakannut laukkuni, kaikki on kunnossa.

Olen ollut matkalla ennenkin.

Nuorempana, hölmömpänä, silmät takaraivoon asti auki.

Hupakkona oikein.

Nyt viisaampana, tarkkaan harkittuani, tahdon lähteä uudestaan.

Turvavyöt kiinni, istun ryhdikkäänä penkissä

Kiitoradalle, näin, lähtölupa kunnossa

Tuuli piirtää viiruja ikkunaan, moottorit uhoavat voimaa

kohta kohta

ja sitten

sitten

kone ei lennä

Veren karvaat kyyneleet

minut käsketään pois matkalaisen penkiltä

takaisin odottamaan uutta lentoa

-tuleeko sitä koskaan?

Lehdet ovat täynnä matkakertomuksia

Kaupungilla tulee vastaan onnellisia kulkijoita.

En tiennyt silloin hölmönä minäkään,

että viimeistä kertaako tässä matkaan pääsen.

Ymmärsinkö edes matkustuksen mielekkyyttä

odotin kai vain perille pääsyä

sinne jonnekin

tai että pääsisi takaisin kotiin.

Olen ollut siellä ennenkin

luulin, että pääsisin uudestaan, helposti

koska vaan

kalentarista vaan aika katsotaan

ja lähdetään

Onko jo aika jäädä kotiin

aattua hiljaa tavoilleen

ei kai?

Katseella seurata muiden menoa

narista mahdollisuuksista

joita olisi ollut

jos olisin osannut tarttua karttaan ajoissa.

Marianne Valola 2014

PETRI KUHNO:

Vapaustaistelija

Kynsin, hampain

vapauttani puolustan

samalla sen

itseltäni riistän.

Vapaudella

ja vankilalla

on muutakin yhteistä

kuin V.

Vapauttani tavoitellessani

vapautan

itseni muista

muut itsestäni.

Itseoppinut

vapaustaistelija

unohtaa helposti

että kotkat

lentävät korkealla.

Juuri nyt

taivaalla

on hiljaista.

Maaliskuu

Hän kulkee minun edelläni
riikinkukonsulka päässään
aurinko kätkee hänen silmänsä,
varjot pakenevat kepein askelin.

Tämä on tuttu polku ja ei ole.
Olen kävellyt tästä jäälle,
kantanut risuja saunaan,
katsonut kuinka lumiset aallot lyövät rantaan
Missä ne ovat?

Odotan hiljaisuutta,
hiljaisuus on odottanut minua
Mutta sitten - mustarastas!
Huilu soi valona harmaiden kuusten oksilla
ja sydän hypähtää niin että herään

Kahdeksalta on valoisaa.