Maaliskuun runo 22.3.2014

Talon nurkalla katon lappeesta roikkuu kettinki, jota pitkin vesi valuu roiskumatta rännistä maahan. Pohdin sitä viimeistä silmukkaa kettingin päässä, sitä, jonka jälkeen vesipisara putoaa / Marianne.

Silmukka

Kun heräät yöllä 

etkä enää oikein saa unta

tai vahingossa kutsut jotain toista sillä tärkeimmällä nimellä

tai jos saisit toivoa vain yhden ihmisen mukaasi autiolle saarelle

niin kumpa se olisin minä.

Sinä katsoit väsynein silmin kanssani auringonnousua

ja neuloit sen hienon liian ison villapaidan.

Sinä valvoit vierelläni kun olin liian heikko olemaan yksin yössä.

Äiti.

Meidän osamme on olla silmukkana ketjussa,

Sinä edeltävänä, minä seuraavana,

eikä kumpikaan meistä saa tätä virkkuuta valmiiksi.

Minä kiinnityn sinuun oikeasta reunastani

vasemmasta reunastani seuraaviin.

Kyynärkynkässä, tiukassa halauksessa, 

yhtä matkaa, varmassa tallessa.

Marianne Valola 2014

Maaliskuun runo 13.3.2014

Tämä runo kertoo lähtemisestä kevään kynnyksellä / Marianne

 

Saattelen sinut

niin pitkälle kuin tietä riittää.

Päätepysäkille viimeiseen mutkaan,

tummenevassa illassa, kylläisenä yhteisestä päivästä.

Päivästä, matkasta, vuosista, elämästä.

Täydellinen kaari:

Joskus se yltää taivaalle,

joskus se piirtyy sateen jälkeen nurmelle.

Kaikissa elämän väreissä

ja hiipuu haihtuu enkelten helmaan.

Elämän kaaret

pitsiä enkelipuvun helmassa.

Sukupolvet, vuosituhannet

pieninä kaarina.

Sinne minä saattelen sinut,

kultainen,

sateenkaaren päähän.

Odota minua, aarteeni,

onnessa ja rauhassa sateen jälkeen.

Kiitos päivästä, matkasta, vuosista, elämästä.

Marianne Valola 2014

Maaliskuun runo 3.3.2014

Matkalainen

Olen valinnut ajan kalentaristani.

Pakannut laukkuni, kaikki on kunnossa.

Olen ollut matkalla ennenkin.

Nuorempana, hölmömpänä, silmät takaraivoon asti auki.

Hupakkona oikein.

Nyt viisaampana, tarkkaan harkittuani, tahdon lähteä uudestaan.

Turvavyöt kiinni, istun ryhdikkäänä penkissä

Kiitoradalle, näin, lähtölupa kunnossa

Tuuli piirtää viiruja ikkunaan, moottorit uhoavat voimaa

kohta kohta

ja sitten

sitten

kone ei lennä

Veren karvaat kyyneleet

minut käsketään pois matkalaisen penkiltä

takaisin odottamaan uutta lentoa

-tuleeko sitä koskaan?

Lehdet ovat täynnä matkakertomuksia

Kaupungilla tulee vastaan onnellisia kulkijoita.

En tiennyt silloin hölmönä minäkään,

että viimeistä kertaako tässä matkaan pääsen.

Ymmärsinkö edes matkustuksen mielekkyyttä

odotin kai vain perille pääsyä

sinne jonnekin

tai että pääsisi takaisin kotiin.

Olen ollut siellä ennenkin

luulin, että pääsisin uudestaan, helposti

koska vaan

kalentarista vaan aika katsotaan

ja lähdetään

Onko jo aika jäädä kotiin

aattua hiljaa tavoilleen

ei kai?

Katseella seurata muiden menoa

narista mahdollisuuksista

joita olisi ollut

jos olisin osannut tarttua karttaan ajoissa.

Marianne Valola 2014