Siskolleni

Tällaisena kevätaamuna minun siskoni ei ollut vielä syntynyt.

Mustavalkoisessa kuvassa katselen suuren ihon maininkeja

pinnalla risteilevät valon paljaat oksat.

Kun syreenit puhkeavat lehtiin syötän niitä vauvalle,

täytyyhän jonkun talossa hänet hoitaa.

Kylpyhuone sortuu, parveke putoaa,

sisäkatosta tihkuu vesi,

me kaksi uimarenkaalla käsipohjaa.

© chr

Talonpaikka

Kolmen tulen sytyttäjä

saa nuotion sijalle haltian

sen valkean omistajan

kämmenelle pyhäkköpuun

kodinpuun koko maailman,

saapi näkemisen taidon

hieroo silmiin yökön verta

ajatusten hedelmän:

      latvusta oksalta haaraa

      ylinnä raukka ihtiriekko

      majaileva liekkiö

      karahkoilla keikkaan väki

      alinna mänkiäiset

      risuilla liekkiöt, tyhjäset.

Tässä tulensytyttäjän varjosielu

suojeltu talonpaikka

kotihaltioisten kartastossa

haltian itkusta omansa

      uhrimaito lattian ravos

      salvoksessa hopearaha

 © chr.

Valolaukka

.

Kuu juoksee männikössä

valolaukkaa

keskellä sulanutta peltoa seisoo sänky savisaappaissa

häntä kohti horisonttia

uskoo koiranheinään ja piikkisiin siemenkotiin

metsänrajaihmisen laveerattu piha

talventörröttäjä, tähtitaivas

aukeaa puusohvalta kuin paperikotelo

jossa siivet on käännetty lepoasentoon

aavalta rantaan

jään alla ulvoo ison kalan käännös

läpi kasvavat ruusut

.

. © chr.

Maaliskuun runo 13.3.2014

Tämä runo kertoo lähtemisestä kevään kynnyksellä / Marianne

 

Saattelen sinut

niin pitkälle kuin tietä riittää.

Päätepysäkille viimeiseen mutkaan,

tummenevassa illassa, kylläisenä yhteisestä päivästä.

Päivästä, matkasta, vuosista, elämästä.

Täydellinen kaari:

Joskus se yltää taivaalle,

joskus se piirtyy sateen jälkeen nurmelle.

Kaikissa elämän väreissä

ja hiipuu haihtuu enkelten helmaan.

Elämän kaaret

pitsiä enkelipuvun helmassa.

Sukupolvet, vuosituhannet

pieninä kaarina.

Sinne minä saattelen sinut,

kultainen,

sateenkaaren päähän.

Odota minua, aarteeni,

onnessa ja rauhassa sateen jälkeen.

Kiitos päivästä, matkasta, vuosista, elämästä.

Marianne Valola 2014

Kevätmietelmä

Aikainen kevät

tietää aina takatalvea

siitä on vain päästävä yli

vaikka pää siiven alla

Aikainen kevät

on ensisilmäys

vihreillä silmillä

viileä käsi

ensisuudelma

tuulee, sanoi peltikatto

Pilviverho viistää silmiesi valoa
Kuinka kauan saman paperinenäliinan vielä voi kaivaa taskusta
ja rypyt oikoa?

Ojenna kätesi, anna minä

Sadepäivän hämärässä 
näkee sormenpäillä.

 Hautaan pelkosi lähdetetyt lapset 
puutarhan ja metsän rajaan
nokkosten juurelle.

Poimin nuorimmat, pehmeimmät versot
 keitän samettisen keiton 
Kananmunan keltaisen auringon.

Kalvosinnappi

.
.
Rakas Juhani

Yhä askaroi mieleni sen erään
maalisaamun hämärässä.

Pöydälle vierähtää kalvosinnappi
                              - tähän herään
kaulus putoaa lattian pimeään

kaulasi
uurteissa haihtunut yö
                              - solisluut
ranteista ohjaat minua
napilta napille.

Kamarin lasin takana tuuli
kuin pakottaa räntähiutaleet maahan.


Venny
.
.
.
.
.© chr
http://konttorikomero.blogspot.fi/

Maaliskuu

Hän kulkee minun edelläni
riikinkukonsulka päässään
aurinko kätkee hänen silmänsä,
varjot pakenevat kepein askelin.

Tämä on tuttu polku ja ei ole.
Olen kävellyt tästä jäälle,
kantanut risuja saunaan,
katsonut kuinka lumiset aallot lyövät rantaan
Missä ne ovat?

Odotan hiljaisuutta,
hiljaisuus on odottanut minua
Mutta sitten - mustarastas!
Huilu soi valona harmaiden kuusten oksilla
ja sydän hypähtää niin että herään

Kahdeksalta on valoisaa.