Hän kulkee minun edelläni
riikinkukonsulka päässään
aurinko kätkee hänen silmänsä,
varjot pakenevat kepein askelin.
Tämä on tuttu polku ja ei ole.
Olen kävellyt tästä jäälle,
kantanut risuja saunaan,
katsonut kuinka lumiset aallot lyövät rantaan
Missä ne ovat?
Odotan hiljaisuutta,
hiljaisuus on odottanut minua
Mutta sitten - mustarastas!
Huilu soi valona harmaiden kuusten oksilla
ja sydän hypähtää niin että herään
Kahdeksalta on valoisaa.
Runossasi on mukava leppeä tunnelma kuin istuisi maaliskuulla pienessä lahden poukamassa. Tuuli ei käy. Aurinko laskeutuu kasvoille. Hiljaisuus ympäröi. Pilkkikin
VastaaPoistaui yksin avannossaan. Kiitos
Ihanaa kepeyttä. Mielikseen lukee pakenevista varjoista. Kuulisipa pian mustarastaan. Näkisipä pöristelevän miehen riikinkukonsulka päässä.
VastaaPoistaMukava kiireetön fiilis. Ja hiljaisuus kuin lumisateen jälkeen.
VastaaPoistaKahdeksalta on todellakin valoisaa.
juu, mustarastaan laulu on hieno kevään merkki. Eilen kuulin sen ekan kerran tänä keväänä- ja juurikin kuusikosta. mutta kevät on edennyt vauhdilla - kello oli vasta seitsemän.
VastaaPoistaHän ja riikinkukon sulat herättävät kysymyksen, mukavan mysteerin.