HARJUJEN VÄLIIN VIRITETTY RAJATON JA VAPAA RUNOILEVA YHTEISÖ. RUNOUTTA VUODESTA 2009 ALKAEN.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Lähteminen


Sivistän itseäni
vielä yhdellä Laiska-Jaakolla.
Sitten lähden.

Kaupungin rajalla
käännyn 
vielä kerran ympäri,
siis katson taakseni

Tuo kaupunki on muuttunut
Entiset tutut kasvot
koteihinsa kadonneina
naamoina
virtuaalisessa kirjassa

Ensilumi tekee
kaupungista erilaisen,
raukean.
Vielä autiomman.

Kun palaan
on taas erilaista
Vihreää
tuuheaa

Ihmiset ovat erilaisia
eläviä.

Minä olen samanlainen,
siis katson taakseni.

8 kommenttia:

  1. Tää virtuaali-naama sanoo, et aivan hienoo, hyvä runo ja miettii, missä kirjoittaja mahtaa laiska-jaakottoman ajan viettääkään.

    VastaaPoista
  2. On kiinnostava tarina, siinä katsotaan taakse, heti ryhdyn miettimään, mitä löytyy edestä, kaupunginrajan ulkopuolelta. Ja tämä lause: "entiset tutut kasvot koteihinsa kadonneina" on todella hienosti sanottu. Ja tämä lause taas mielestäni jotenkin kaunis ja surumielinen: "Ensilumi tekee kaupungista erilaisen, Vielä autiomman". Hauskaa, että palaaja löytää kaupungin, joka täynnä "Vihreää, tuuheaa". Arvoitusta on täynnänsä sen sijaan tämä pohtimaan paneva kohta: "Ihmiset ovat erilaisia/ eläviä./ Minä olen samanlainen, siis katson taakseni. Huomaan jälleen palastelevani lause lauseelta tekstiä, pyydän kärsivällisyyttä. Tuntuu tärkeältä saada paneutua tekstiin sana sanalta, kiitän tästä lukukokemuksesta ja toivotan hienoa, antoisaa päivää,ja palataan vielä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista. Sitä tuntee onnistuvansa, kun tositekijät antavat kannustavaa palautetta. Ja, tosiaan, ajatus on kiehtova: kuinka runon henkilö selviääkään ilman Laiska-Jaakkoa? :)

    VastaaPoista
  4. Haikean kaunis runo. Lumisäkeistö viiltää erityisesti. Vain runoilijan sielulla voi nähdä kaupungin näin.

    VastaaPoista
  5. Mitäpä Terhin kommmentin jälkeen voi enää sanoa?
    Paljon kasvoja tässä, näen runon myös lyhytelokuvana:
    miten runoilija on juomalasinsa takana ja kaupungin rajalla,
    tuttujen kasvot ikkunoissaan, mahdollisesti katseellaan seuraamassa
    lähtevää, sitten erillaisina, ulkonailmaihmisinnä
    kun runoilija palaa, mutta hän katsoo itseään kaupungin rajalla, itseään katsomassa taaksepäin (vai kuitenkin eteenpäin? hmmm).
    Ensilumi tuo aina mystisen rauhan, se vetää peiton tekemättömien töiden päälle.
    Lukukokemus, sanoi Terhi, totta. Kiitos!
    Ps. Laiska-Jaakko piti googlata, hah, tunnustinpa senkin...

    VastaaPoista
  6. Olen lukenut tämän moneen kertaan. Paljon on sanottu yllä.
    Henkilökohtaisesti tutuin säe, jonka koen usein alkuillasta, jos
    lähden vaikka käymään Laiska-Jaakolla eli mulle se on Puolukkasiideri kaupunki on muuttunut
    "Entiset tutut kasvot
    koteihinsa kadonneina
    naamoina ///

    Ensilumi tekee
    kaupungista erilaisen,
    raukean.
    Vielä autiomman."

    Noukin kokonaisuudesta, joka on siis hyvä, tarkkaa, harkittu ja parhaimmistoasi tähän mennessä lukeneistani kokonaisuutena.
    Mutta tuo erityinen kohta herättää minussa tuttuuden, en olisi tätä osannut itse kuvata. Mutta näin se vain on. Aika kulkaa. Me sen mukana. Muutumme(ko) me en tiedä, vai jäämmekö osaksi kaipuuta.

    VastaaPoista
  7. Hyvä kysymys Lealiisalta. Muutummeko me? Vai juutummeko me? Aika ympärillämme menee eteenpäin, kaupunki ja ihmiset "kehittyvät". Runon henkilöllä on varmaan hiukan taipumusta menneen kaipuuseen sekä muutoksen, vanhenemisen ja aikuistumisen kammoisuuteen. Hän näkee tuon normaalin kehityksen jämähtämisenä arjen ahdistaviin rutiineihin, jotka suurimmalle osalle ihimisä ovat a) luonnollisia b) jopa tavoiteltavia :)
    P

    VastaaPoista
  8. Aioin kirjoitella jo aiemmin, mutta yön laiskajaakko iski.Melankolian kaunis kattaus. Ensilumen aikaan tyhjyyden kolistellessa kivitalojen kakofoniassa.Kaikki kehittyy johonkin
    suuntaa vaikea ennustaa. Niin taakse katsomalla näkee nykyisyyden.
    Kiitos.

    VastaaPoista