Päivää kaikille
Syyskuun kahdeksannen päivän aamu valkeni aurinkoisena (äitini nimipäivä)
Olin pitkin yötä kirjoittanut ratsunsa satulasta nousseesta Mannerheimistä
ja Vapaudenkatuun kaivetusta kanaalista.
Hapenpuutteen ja huteran olon saattelemana
lähdin kävelylle ja päädyin Joutjärven kirkon ympäristöön.
Katselin sitä edestä ja takaa. Unto Ojosen kädenjälkeä,
sanoin itselleni. Kovin leveät portaat hän piirsi, vaikeat torikammoiselle,
ja huiman katon jyrkkyyden. Alakouluikäisenä ajattelin - sieltä saisi
kelkalla hurjat vauhdit ja räystään kierukasta hienon ilmalennon.
Sisällä kirkossa olen viimeksi ollut ripille päästessäni.
Siitä on tosi kauan......?
eikä minulla tänäänkään ole sinne mitään asiaa.
Juuri nyt, AnnaLiisan eilistä runoa muistellessa
katselen parvekkeelta horisonttiin. Yö laskeutunut,
käynyt kodiksi. Taivaanrannasta erottuvat korkea
Kymijärven voimalaitoksen piippu ja kirkon torni.
Voimalaitos tupruttaa vesihöyryä ja savua,
kaasuttaa ja polttaa lähes kaiken meidän poisheittämän,
tuottaa energiaa meiltä jälkeenjäävästä.
ja kirkon masto, tahi torni..tapuli, sowhatever :)
raapii kiilana taivaan pilviverhoon aukkoa.
Kirkko käyttää polttoaineenaan
kaiken meiltä liikenevän uskonnollisuuden idean,
hengellisyyden turvallisuuden ikuisuuden kaipuun
kuoleman pelon, autuuden ajatuksen, satunnaiset ilon hetket,
arjen harmaat toivon tovit
Voimalaitoksen piipun päässä palavat aina valot.
Kirkon ristissä ei koskaan. Enkeli lentää kuparin lävitse.
Hyvää keskiviikkoa
Päivää. Minä tykkään lukea tämänkaltaisia ajatusprosesseja, varsinkin, kun on niin hyvin ilmaistuna ja kirjoitettuna. Itseasiassa tämä teksti avautuu minulle ajattelijan/runoilijan ajatusmatkana ja lukiessani sitä tunnen itseni vähemmän yksinäiseksi, koska näen kirjoittajan pohdiskelemassa yössä - ja yhtä hyvin se voisin olla minä.
VastaaPoistaMinäkin jäin pohtimaan Jovin kirkkoa, ehkä palaan siihen vuorollani.
Minulla on huomenna vuoro. Ja olin sen tyysti unohtanut, illalla huomasin. Mutta jo päivällä mieleni askarteli runolauseiden kanssa - näin minulla rakentuu kolumnitkin. Kun etenemme tässä rutiinissa, luulen, että myös muille alkaa käydä näin. Vaikka ei tietoisesti ajattele kirjoittavansa runoa niin kirjoittaa kuitenkin ja näin elämä muuttuu runoksi. Edesmennyt kuvataideopettajani Kurt Cällman jaksoi aina muistuttaa meitä oppilaita siitä, että elämä on yhtä kuin taide - taide yhtä kuin elämä.
Hienoa Jorma - vapautunut teksti, prosessissa oleva!
eikä. min e o missään prosessissa. ;)
Poista-vaan kiitos kommentista.
Jorma on kirjoittanut kokonaisen kertomuksen Joutjärven kirkko aiheesta. Arkkitehdit ja kaikki tiedossa. Voimalaitoksen piippu ja kirkon torni näkyvät tässä maisemassa. " kirkkko käyttää polttoaineenaan kaiken meiltä liikevän uskonnollisuuden idean" ja siitä runon loppuun, tiivistyy hienosti nuo ajatukset.
VastaaPoistaJ - en minä susta puhunutkaan, kun tästä tekstistä :) Ja jos kurkkaat sisäavaruuteen siellä kerron meistä lisää salaisuuksia :)
VastaaPoistaHieno kirjoitus Sisäavaruudessa. Möysä-kuvan ihana helle..vaan kuinka mulla vain parivuotta sitten oli noinkin paljon tukkaa päälaella.
PoistaEnnen oli ennen ja nyt on nyt.
PoistaTattis ja kiitos.
PoistaKorkealle kurottuva ja syvään luotaava, kauas näkevä runoke.
VastaaPoistaPitkälle kävelevä, paljon puhuva proosake,
hiljainen tarinainen.
Viisas,
erinomainen.
Kiitos.
Pidin tästä niin kovasti:
VastaaPoista"Voimalaitoksen piipun päässä palavat aina valot.
Kirkon ristissä ei koskaan. Enkeli lentää kuparin lävitse."
Mahtavat vastakkaislauseet, mutta voima jää. Thank juu!
Kiitokset kommenteista. viisaudesta en tiedä; kirjoitin vaan kun niin oli sovittu, ja kirjoitin niin kuin kirjoitutti.
VastaaPoistakirjoititutti ? ...tititutti ?? ;)