HARJUJEN VÄLIIN VIRITETTY RAJATON JA VAPAA RUNOILEVA YHTEISÖ. RUNOUTTA VUODESTA 2009 ALKAEN.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Art Häme: Runonhakumatka


Lähettiin matkaan:

Lähdimme etsimään kaupunkirunoa 
minä ja koirani Vincent Pitkänen.

Ihminen käveli vastaan
en ole varma kumpi meistä oli varautuneempi

tuijotimme niin kuin ne jotka ovat jääneet vahingossa jonnekin tai karanneet jostakin, tietämättä sitä itsekkään.

Koiran syistä toimia näin en tiedä, mutta oma syyni on ilmeinen. Etsiessäni runoa en voi kohdata ihmisiä

silloin keskustelen mieluummin eläinten kanssa, myös siivekkäiden, puiden rungoissa olevien merkkien kanssa. 

Ja sateen.

Kävelimme metsiköstä toiseen, poikkeamatta tielle. 
Toivoin, että pilvet puhkeaisivat suoraan päämme yläpuolella.


Jotain löyettiin:

Suomessa ei ole kaupunkeja. On betonia, asfaltiksi muuttuneita kärrypolkuja, laatikkoja kutsutan taloiksi.

Metsikköjä on ja metsiä. 
Rusakoita. Kettuja. Hirviä. Siilejä. Karhuja. Susia.

Kissoja ja koiria kutsutaan kotieläimiksi, 
ja liskoja, rottia, hiiriä.

Koti-ihmisiä on paljon, pimeää riittää 
monta kuukautta, kylmää vielä pidempään.

Puhutaan kielialueista. Vieraista kielistä. 
Kysytään kuka vei kielen. Aukaise suu!

Metsä. Suomen kielen alue on metsä

sydänmaat, avohakkuut, juuri istutettu koivikko, siellä missä virran varrella kasvaa lehtikuusi, siellä asuu 

shamaaninainen. Mutta ikimetsiä täältä ei löydy
ikijäätä kyllä, se on usein kielen päällä, 

ankarat olosuhteet ovat muovanneet sen
kulmikkaaksi, mutta koreaksi, hitaasti lämpiäväksi, 

mutta syttyessään palavaksi se on silkkaa sokaistunutta 
riehuvaa liehuvaa kielitunnetta

toissapäivänä tultiin savupirtistä valoon
ja nyt jo soi - soiseli hämärän henki ja huiluni hetkessä.

Niin on näillä pitkospuilla runoilijan kuljettava Peltoniemestä seuraavaan nojattava suopursun tuoksusta suonsilmään. 

Kärsivästi ja kärsivällisesti. Nöyrästi, mutta
oven karmit kaulassa jumalavita! 

Myös on rannoilla runolaulajia, hetken aavaa pintaa.
Haava: järvet, ne ovat metsäjärviä. 

Hämeestä on merelle pitkä matka, vieraisiin satamiin.


Matkalta palattiin:

Koira ravisteli rakeita turkistaan. 
Minä ajatusten varjoja huppuni alta.

Alkoi ukkonen kuin rumpu yhdistettynä 
tossujen ja tassujen lätinään.

Koira tahtoi jo kotiin, veti minua perässään, 
hullua joka sateesta saa ravintonsa ja puhkeaa 

runolaulamaan sisäänpäin. En olisi millään malttanut
ajatukset eivät valmistuneet, ne karkailivat 

pisaroiden väleistä toisiin maailmoihin,
eivät suostuneet kokoon laitettavaksi

tai sivulle taitettavaksi 
runoksi vaan olivat kuin aallot

edelleen keinuttavat niin


 (c) lealiisa kivikari


Lealiisa Kivikari 2012, Metsässä / maalaus sekatekniikalla









.

15 kommenttia:

  1. Oho. Onpa hieno teksti taiteentekijän matkasta!!

    Niin monen monta olennaista kohtaa, joihin voisi kiinnittää katseensa, mistä olis hienoa puhua lisää ja lisää: Koiran kanssa, Metsä kielialueena, Aallot...

    Mutta tämä kohta, joka tiivistää minusta hyvin runon syntymisen pyörteilyn, se puhutti meikäläistä nyt päällimmäisenä:

    --/ En olisi millään malttanut
    ajatukset eivät valmistuneet, ne karkailivat

    pisaroiden väleistä toisiin maailmoihin,
    eivät suostuneet kokoon laitettavaksi /--

    Olen kokenut tämän niin tuhannestu, tekstillä On oma tahtonsa.

    Maalaus on tajuttoman kaunis!

    VastaaPoista
  2. "Kärsivästi ja kärsivällisesti. Nöyrästi, mutta oven karmit kaulassa jumalavita!" Tässä yksi paljon puhuva kohta jossa suomalaisuus peilautuu. Kaiken kaikkiaan Kalevalainen tunnelma tässä tekstissä. Maalaus sopii runoon, hienot värit.
    Tämä runo sopisi Tulevaisuuden Kalevalan alkurunoksi!

    VastaaPoista
  3. Jeesh! Hieno, juhlavakin, päätös ArtHäme jaksolle.
    ps. sain sieltä poimittua itselleni, "pihistettyä" pari ideaa, sanaa, lausetta, mit' en kerro, mutt' joit' kenties joskus hyödynnän. kiitos.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista.

    Joo Jorma, vuoroin varkaissa, vieraissa puolin toisin - se on tämä ihana yhteisöllinen luova virta - just parasta - mä olen sulta pihistänyt tuon idean, että biisi voi olla keskellä runoa :)

    Niinhän yhteisöllisen kirjoittamisen juuri parhaillaan tuleekin toimia, että ruokimme toisiamme. Muuten Anna-Liisa minulla lähti rullaamaan ihan uusi idea myös sinun kommentistasi.

    Onneksi tämä nämä runovuorot jatkuvat ja tämä on vasta alkua!

    VastaaPoista
  5. Hyvä että ideoita syntyy, mielenkiintoista kun ei tiedä mikä se on!

    VastaaPoista
  6. Applause!! Hienon hieno. Luonnonystävälle oli monta kohtaa, joista tuli pienet liikutuksen kylymät väreet. "...Suomessa ei ole kaupunkeja. On betonia, asfaltiksi muuttuneita kärrypolkuja, laatikkoja kutsutan taloiksi..." (onko tuo "kutsutan" tahallinen?... sori...)
    Ja että meillähän ei ikimetsiä ole :( ... metsiköitä vain.
    Tässä tekstissä oli sellaista live-meininkiä. Se on syntynyt siellä sadekävelyllä se koiran kanssa :)
    P

    VastaaPoista
  7. Hei Petri - voi kuinka mukavaa, sinultakin kommentti. Kiitos!
    Ei ole tahallinen, mulla on näppäinkirjainsokeushäiriö, siis kutsutaan- ja ajattelin vielä lisätä sinne, että "pelloilla kasvaa ylikäsiteltyä viljaa pusseissa, laitumella purkkijuomaa, jolle on annettu nimeksi maito." tai jotain sinne päin..

    En saa unta. Vaihteeksi. Juu. Viimeistelen ja viimeistelen päässäni tulevaa kokoelmaa - pilkkuja, sanamuotoja, sanoja... ja suunnittelen runovideota, mietin mistä sille hakisin rahoitusta, että saan kunnon tekijät mukaan... tai oikeammin taisin löytä juuri sen puutuvan palan ja piti nousta tuolta sängystä pyörimästä tähän koneelle. Eli kirjoitan vielä yhden runon Kalliosaareen.

    Huomenta vaan Jorma - hyvää työpäivää :)

    VastaaPoista
  8. Huomenta vaan, Lealiisa (oon vasta nyt töihin lähdösssä). Hyvää kirjoitus-, viimeistely-, rahoitussuunnittelu-, ja vincent-pitkänen-kävelylenkkipäivää.

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Huomenta itse kullekkin säädylle.
    Aamu koitti tännekkin nyt auttamattomasti jo myöhässä
    (ja kuitenkin kirjoitan).
    Viikonloppu mennyt nuorisoni parissa: kaikki tulivat ja olivat,
    kävivät ja yksi miniäinenkin, su-iltana myöhään lähtivät.
    Päivät menivät siinä.
    Nyt taas rupean, repeän runolle, ai niin, paitsi, että tänään töiden jälkeen, sihteeriksi Lohjalle kirjoittajakokoukseen..

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Kävelemisen rentoutus ja rytmi purkautuvat paperille,
    tutkittu juttu.
    Hyvin kulkee sanataiteilijan askel,
    havainnot.
    Metsän asukkina minulle hyvin mieluinen.
    Kiitos.

    VastaaPoista
  13. Voi kl - mitä olit kirjoittanut, ihan vaivaa, kun kommenttejasi on nin mukava lukea?

    Chr - juu tuo kävelyn rytmi ja nyt yhdistettynä Vincentin rytmiin. Niin on hyvä rytmi.

    VastaaPoista
  14. Suo anteeksi, Olin yövuorovaihessa ja silloin ei aina ajatus ja kirjoittaminen suju. Käy se näinkin runon etsinnästä runo ja millainen. Luonto on hieno lähde ja kun siihen yhdistää eläimet ihmiset luonnonilmiöt. Tuo toisen ihmisen kohtaaminen menee usein just noin kuin kirjoitit aika usein koen vastaavaa. Tätä mietin tarkkaan luonto siis ilman kivierämaata ja autoja ja luonto niinden seassa. Asfaltin halkeamissa kukat yms., linnut pesii katoilla.Luontoa kaupungissa ai niin eläimet myös. Monesti on siihen
    tyyminen.Tuntui hyvältä tuo shamaanin mukana olo tuli muinaista syvyttä runoosi.Tykkään kiitos

    VastaaPoista