Maaliskuun runo 22.3.2014

Talon nurkalla katon lappeesta roikkuu kettinki, jota pitkin vesi valuu roiskumatta rännistä maahan. Pohdin sitä viimeistä silmukkaa kettingin päässä, sitä, jonka jälkeen vesipisara putoaa / Marianne.

Silmukka

Kun heräät yöllä 

etkä enää oikein saa unta

tai vahingossa kutsut jotain toista sillä tärkeimmällä nimellä

tai jos saisit toivoa vain yhden ihmisen mukaasi autiolle saarelle

niin kumpa se olisin minä.

Sinä katsoit väsynein silmin kanssani auringonnousua

ja neuloit sen hienon liian ison villapaidan.

Sinä valvoit vierelläni kun olin liian heikko olemaan yksin yössä.

Äiti.

Meidän osamme on olla silmukkana ketjussa,

Sinä edeltävänä, minä seuraavana,

eikä kumpikaan meistä saa tätä virkkuuta valmiiksi.

Minä kiinnityn sinuun oikeasta reunastani

vasemmasta reunastani seuraaviin.

Kyynärkynkässä, tiukassa halauksessa, 

yhtä matkaa, varmassa tallessa.

Marianne Valola 2014

Kun  runoilija luki lehdestä että Hirvensalmella vuonna 1980 rengastettu
kalatiira oli tavattu, 34 vuotiaana, Namibiasta,
sinä  päivänä hän ei kyennyt kirjoittamaan säettäkään.

Kun maaliskuu. Olevan piste.

Kun rauhoittaakseen mieltä lukee. Itselleen ääneen. Yhä uudelleen Muumipappa ja meri. Kun pakottaa itsensä. Muuttamaan. Kun aika on rationaalisista jatkumista koostava selite. Niin kuin kaikki olisi hyvin luonnollista. Yksinkertaista Muumipapan uskoa. Kartalla oleva piste ei ole kärpäsen jäännös vaan uusi koti.

Kun kuvittelee miltei jokaisen rakentuvan aikaan. Paikkaan tai tilaan. Kun sitä ei tunnista. Ne tai he jotka seuraavat aikaa. Mitä se, se on? Sanat karkaavat sormien väleistä. Kun on paljon toisenlaista. Mihin yhteinen kieli, liian nopea ymmärrys ylettää?

Kun yrittää pitää maailmaa muuttumattomana. Kun kuuntelee maaliskuussa päivän mietelauseen. Kello 12 yleisradio. Kun joku jo aikanaan tunnettu. Nyt madonsyömä puoliluinen. Sanoo saman asian minkä sinä juuri kuulit sanoneesi. 

Kun olit varma. Keksit itse maailman-puun koulussa. Kun häpeä valahtaa vatsaltasi ohut kangas. Tuskastuttavat kesäpäivät. Kun et ymmärtänyt toisten luomaa omaa parastasi. Toisien paratiisia. Kun-lintua.

Valolaukka

.

Kuu juoksee männikössä

valolaukkaa

keskellä sulanutta peltoa seisoo sänky savisaappaissa

häntä kohti horisonttia

uskoo koiranheinään ja piikkisiin siemenkotiin

metsänrajaihmisen laveerattu piha

talventörröttäjä, tähtitaivas

aukeaa puusohvalta kuin paperikotelo

jossa siivet on käännetty lepoasentoon

aavalta rantaan

jään alla ulvoo ison kalan käännös

läpi kasvavat ruusut

.

. © chr.

Ajatuksissa kevät

Sinisen paidan taskussa sataa

                     unohtunut talvi


Joskus ikilumi sulaa

niskassa juoksevat purot



kahlaajan siipi heittää varjonsa aavikolle

        
              jokainen siivenisku täysi    

        
     kevään pidättely
          

Kun maaliskuu

Kun toisinaan maailma putoaa tolpiltaan. Kun huomaa itse ei ole itsensä pahin vastustaja. Vaan jokin aivan toinen tai muu. Kun ei saa kosketusta aikaan. Joku toinen seuraa. On suunnaton, päämäärätön. Abstraktio. Niin kuin aika.

Kun sanoi minua ei ymmärretty alussa, Kun sanoo että ei ole ymmärretty väärin.

Kun palaisi pisteeseen. Kun kiertyisi takaisin. Nähdä edessä juuri kuin nyt. Tulppaanit pudottaneet terälehtensä. Veitsi pöydällä voita vailla. Mykkä puhelin, 20 euroa, turkoosi pöytäliina ja sakset.

Ehkäpä. Kun näkisi ennakkoon jättäisi toisen kiven kääntämättä. Jättäisi sanan sanomatta. Kunpa jättäisi. Itsepintaisesti etsimättä.

Kun tiedostaa syyn opetella kirjoittamaan. Yrittää selittää maailma itselle. Ei selittää itseä maailmalle. Kun käänteinen vaikutus on.

Kun on mennyt väärin päin puuhun. Kun kuvitteli puun. Ikkunaruudun takana. On sisämaan metsä vakaa radion merisää. Kun on hiljaista. Kun niin tietää se on itse valittu tila. Ikkunaruudun takana. Hurjasti heiluvat männyn oksat. Ilman ääntä.

Kun ihan jokainen ihminen ei pidä auringosta.  Totuttuun ei ole paluuta. Kun-maailma putoaa, aika usein, aika yksityisesti kun katoaa. Maailmanpuu. Sopivassa järjestyksessä kaikki tarpeellinen, myös tärkeä. 

sanojen äärimmilleen viritetyt merkitykset

punaisina viireinä luetussa


sanojen taa, piiloon ujutetut pelot

naamioituneina ulostulemattomiin mielipiteisiin


sanan selkärangassa ui useita eri luurakenteita

rangot, rangat, rustot


ui kuin hetkittäin hyllytetty selkäydin

Kuusi

Hienovireinen tuuli leyhyttelee ohuita lapsenhiuksia rannallla
rivi hiekkakakkuja
sopivasti makeannälkään

poikien ongenkoukut lentävät
laiturilta veteen
nousee riemukkaita kaloja
suolataan kotona suolaisennälkään

jossain välissä aikuinen elämä takertuu kiinni ihoon
salpaa hengityksen

päivien välissä

katselen menemistä ja tulemista

yhtenä päivänä
kietoudun kuuseksi
sitten kun se alkaa riehua myrskyssä
olen mukana
iho
hiukset
varpaat
kasvan isosta pieneksi

MAALISKUUN MERKIT

kaupungin mastot
huojuvat huomaamattomasti
taivaalla merkillinen savujuova
vuokrakasarmin maaliskuu
sulava lumi paljastaa
viime kesän renkaat vanteineen
alkoholisti istuu loskalumessa
puristaa kourissaan
kännykkää ja kaljakassia
nuori lihava äiti
peloittelee poliisilla
vaahtosammuttimen kokoista poikaa
Miles Davis
Kind of Blue
menee korvista sisään
ja tulee
sieraimista savuna ulos
illan sininen valo yllättää
hiipimällä avonaisesta ikkunasta
mustien kuusien latvustoissa
päälle sytytetyt
kaukaiset tähdet

Maaliskuun runo 13.3.2014

Tämä runo kertoo lähtemisestä kevään kynnyksellä / Marianne

 

Saattelen sinut

niin pitkälle kuin tietä riittää.

Päätepysäkille viimeiseen mutkaan,

tummenevassa illassa, kylläisenä yhteisestä päivästä.

Päivästä, matkasta, vuosista, elämästä.

Täydellinen kaari:

Joskus se yltää taivaalle,

joskus se piirtyy sateen jälkeen nurmelle.

Kaikissa elämän väreissä

ja hiipuu haihtuu enkelten helmaan.

Elämän kaaret

pitsiä enkelipuvun helmassa.

Sukupolvet, vuosituhannet

pieninä kaarina.

Sinne minä saattelen sinut,

kultainen,

sateenkaaren päähän.

Odota minua, aarteeni,

onnessa ja rauhassa sateen jälkeen.

Kiitos päivästä, matkasta, vuosista, elämästä.

Marianne Valola 2014

Kevätmietelmä

Aikainen kevät

tietää aina takatalvea

siitä on vain päästävä yli

vaikka pää siiven alla

Aikainen kevät

on ensisilmäys

vihreillä silmillä

viileä käsi

ensisuudelma

tuulee, sanoi peltikatto

Pilviverho viistää silmiesi valoa
Kuinka kauan saman paperinenäliinan vielä voi kaivaa taskusta
ja rypyt oikoa?

Ojenna kätesi, anna minä

Sadepäivän hämärässä 
näkee sormenpäillä.

 Hautaan pelkosi lähdetetyt lapset 
puutarhan ja metsän rajaan
nokkosten juurelle.

Poimin nuorimmat, pehmeimmät versot
 keitän samettisen keiton 
Kananmunan keltaisen auringon.

En ilman ala

Anna yksi tuuli, yksi
ennenaikainen
Atlantilta vyöryvä sykloni

Päästä tähän vapisevaan iltaan -
tässä yössä soimaan
sateinen kuriton saksofoni

 

Kalvosinnappi

.
.
Rakas Juhani

Yhä askaroi mieleni sen erään
maalisaamun hämärässä.

Pöydälle vierähtää kalvosinnappi
                              - tähän herään
kaulus putoaa lattian pimeään

kaulasi
uurteissa haihtunut yö
                              - solisluut
ranteista ohjaat minua
napilta napille.

Kamarin lasin takana tuuli
kuin pakottaa räntähiutaleet maahan.


Venny
.
.
.
.
.© chr
http://konttorikomero.blogspot.fi/

Kimara

Tuulisena aamuna
rujot puut hymyilevät

värittömät eukot keräävät lattialta runojensa ainekset
risuja ja käpyjä

pikkueläimille



Tässä yhteiskunnassa
tunnen olevani tehtaalla

sisäisyyteni muuttuu jauhetuksi viljaksi
kukaan ei halua erottaa akanoita jyvistä
niin on kuulemma terveellisempää

minne kaikki akat ovat kadonneet




Tänä päivänä leikitään sellaista

            että hänen likaiset sukkansa saavat jäädä lattialle

            ylipäätään omat sotkut siivotaan

sanot, elämä pohjalla on kaunista

minulla ei ole varaa kauneuteen




Pohjan akan monsuuni

puhaltaa koko päivän

         katselen ja kadehdin

puiden solmut  aukeavat kiharaviuhkoina


         ylöspäin

Maalis

Niin kuin mies keväällä katsoo pilvet

kasvattaa ilta outoa kaipausta

Siivet värähtävät,
ja sisältä lentää ensimmäinen lintu

                     - aamuun pakenee

niin kuin iho
             kutistaa miehen

yö
        käpertää päivän koloonsa

Olet tilkettä täydellisiin päiviin

Olet olemassa minulle kuin uusi aamu

Huomenna
vain huomenna

ja sitten on jo päivä


Olen tilkettä täydellisiin päiviin

Olen olemassa sinulle kuin sekuntit ovat läsnä


Tänään
aina tänään
ja sen jokaisessa hetkessä

ne tikittää
     tikittää
tilkettä täydellisiin päiviin

tikittää
tikittää
sekunnit tikittää

kiitää pitkin uusia aamuja


olet olemassa


olen olemassa



täydellisiin päiviin

Naakat

Kävelen sata porrasta alaspäin
tuhat naakkaa kiertelee mustana parvena kattojen yllä pimeässsä
kuuluu niiden kova ääni
ne osaavat lentää ilman valoja

menen alaspäin toiset sata porrasta
olen maan alla
eksynyt esihistoriaan
täällä
on valaisevia tervasoihtuja
ja
seinämaalauksia
joki virtaa pääni yli

avaan punaisen oven

häikäistyn

hopeilla katettu pöytä
seinällä muotokuva

kaunis mies ja nainen

onko viini jo tarjoiltu

seuraavan oven takana putoan edelleen vaikka nuoli seinällä
näyttää ylöspäin

pian olen virtaavassa joessa
pääni sittenkin veden pinnalla
luolamaalaus

unena iholla

KIROILEVA LEHMÄ

ravurit potkivat korskeina toisiaan
käyvät kuumina kuin
kiroileva lehmä
sen hermostunut hengitys etsii
ukkosenjohdatinta
osapäivälänkkärin päivät ovat luetut
pikkuhitlerien ja umpeen kasvaneiden
neitsytkuningattarien armottomassa ajassa

kansallislintujen aura kyntää tööttäillen
tilanteen ylitse
pian
satojen valkoposkihanhien kilometrin leveä
pommikoneiden mustalautta
valuu taivaankantta pitkin siperiaan
elämän toisinaan rääkätessä kun
julmat kakarat
illan hämärissä
villit jäänsiniset silmät
kodeiini ja wiski

Maaliskuun runo 3.3.2014

Matkalainen

Olen valinnut ajan kalentaristani.

Pakannut laukkuni, kaikki on kunnossa.

Olen ollut matkalla ennenkin.

Nuorempana, hölmömpänä, silmät takaraivoon asti auki.

Hupakkona oikein.

Nyt viisaampana, tarkkaan harkittuani, tahdon lähteä uudestaan.

Turvavyöt kiinni, istun ryhdikkäänä penkissä

Kiitoradalle, näin, lähtölupa kunnossa

Tuuli piirtää viiruja ikkunaan, moottorit uhoavat voimaa

kohta kohta

ja sitten

sitten

kone ei lennä

Veren karvaat kyyneleet

minut käsketään pois matkalaisen penkiltä

takaisin odottamaan uutta lentoa

-tuleeko sitä koskaan?

Lehdet ovat täynnä matkakertomuksia

Kaupungilla tulee vastaan onnellisia kulkijoita.

En tiennyt silloin hölmönä minäkään,

että viimeistä kertaako tässä matkaan pääsen.

Ymmärsinkö edes matkustuksen mielekkyyttä

odotin kai vain perille pääsyä

sinne jonnekin

tai että pääsisi takaisin kotiin.

Olen ollut siellä ennenkin

luulin, että pääsisin uudestaan, helposti

koska vaan

kalentarista vaan aika katsotaan

ja lähdetään

Onko jo aika jäädä kotiin

aattua hiljaa tavoilleen

ei kai?

Katseella seurata muiden menoa

narista mahdollisuuksista

joita olisi ollut

jos olisin osannut tarttua karttaan ajoissa.

Marianne Valola 2014

PETRI KUHNO:

Vapaustaistelija

Kynsin, hampain

vapauttani puolustan

samalla sen

itseltäni riistän.

Vapaudella

ja vankilalla

on muutakin yhteistä

kuin V.

Vapauttani tavoitellessani

vapautan

itseni muista

muut itsestäni.

Itseoppinut

vapaustaistelija

unohtaa helposti

että kotkat

lentävät korkealla.

Juuri nyt

taivaalla

on hiljaista.

Maaliskuu

Hän kulkee minun edelläni
riikinkukonsulka päässään
aurinko kätkee hänen silmänsä,
varjot pakenevat kepein askelin.

Tämä on tuttu polku ja ei ole.
Olen kävellyt tästä jäälle,
kantanut risuja saunaan,
katsonut kuinka lumiset aallot lyövät rantaan
Missä ne ovat?

Odotan hiljaisuutta,
hiljaisuus on odottanut minua
Mutta sitten - mustarastas!
Huilu soi valona harmaiden kuusten oksilla
ja sydän hypähtää niin että herään

Kahdeksalta on valoisaa.

LealiisaK 2014

Talven lauluja

Hauras että aurinko

kuulsi lantioidensa lävitse, niin

kova 

           että kallio

murtui siruiksi hiuksiinsa, alkoi
laulunsa hiljan tyynesti

kauniisti

                 kunnes portit avautuivat

Särkyessään ääni kasvoi,

                            sai kasvot,  hän lauloi

Hetkeäkään maa ei ole lumivalkoinen


 

LahtiSoundsPoetryn Juhalavuosi 2014

Rakkaat LSP:n ystävät. Kiitos kuluneesta vuodesta 2013 

Ennen alkavaa VIISI-vuotisjuhlavuottamme katsaus kuluneeseen

LSP on perustettu Eino Leinon, suven ja runon päivänä 6.7. 2009. Tarve vapaan runoyhteisön perustamiselle oli ilmeinen - Lahessa oli runoilijoita - ruohon juuressa - mutta erillään toisista. Idea ryhmästä syntyi Terhille ja Lealiisalle, mutta heti idean laajentuessa Jorma oli ytimessä mukana perustamassa sähköistä, blogitoimintaamme.

Jossain artikkelissa, matkan varrella, LSP-ryhmää on verrattu uuden ajan kirjoittajapiiriin, joka käyttää nykyteknologiaa vahvasti hyväkseen. Ja se kaiketi on aika lähellä, kun siihen vielä lisätään se, että toimintamme pyrkii vahvasti ammatillisuuteen.

Vapaus on ollut yksi perusajatus toiminassamme alusta saakka. Ja sitä olemme toteuttaneet. Ryhmän jäsenet ovat sitoutuneita toimintaan, mutta eivät sitoutettuja, jokaisella on siis mahdollisuus olla mukana aktiivisesti tai passiivisesti  tai siltä väliltä elämäntilanteestaan riippuen.

Ryhmä toimii täysin vapaaehtoisesti ilman rahoittajia tai rajoittajia. Jokaisella jäsenellä on omat ominaisuutensa, kiinnostuksen kohteet taiteen alalla, opintoja, päivätöitä, yhteinen nimittäjä on

runous. Ja sekin vielä siten, että vuororaikutuksessa emme pyri saman äänisyyteen vaan jokaisen oman äänen löytymiseen. Ja jokainen on omassa kohdassa tätä matkaa, yksin ja silti yhdessä voiden jakaa kokemuksiaan, ajatuksiaan ja kirjoituksiaan.

Kulunut vuosi on hyvä kuvaamaan jokaisen henkilön runoustoimintaa - yksin ja yhdessä.

- -


Vuosi 2013 on ollut blogissa hiukan hiljaisempi, mutta toimintaa, tapahtumia ja julkaisuja täynnä.

Ryhmä keskustelee aktiivisesti keskenään suljetussa ryhmässä. Jokainen on tahollaan ottanut taas runon mittaisia harppauksia omalla runopolullaan. Vuosi 2013 tuleekin jäämään historiaan vahvan esiintulon, eri julkaisumuotojen saavuttamisen ja esilläolon vuotena.

Yhteisen blogin lisäksi aktiivisia bloggareita kukin tahollaan ovat Jorma, CHR ja Lealiisa.

Visa jatkaa rouhealla kadun kollin runotyylillään ja tekee edelleen yhteistyötä  J.K.Ihalaisen kanssa.
Anna-Liisa vetää edelleen perustamaansa Sanaajat-runoryhmää.

Terhi on muuttanut Kotkaan ja aloittanut työt Haminassa museonjohtajana - silti hän valaisee meitä auringollaan yhä. Sähköisen kirjoittajaryhmän loistelias puoli on siinä, että verkot ylettyvät laajalti, eikä mukana oleminen ole paikkakuntaan sidottua.

Jenni Emilia on ollut aktiivisesti opintojen kimpussa ja Petri on bongaillut lintuja ympäri maapalloa.



2013 Poimintoja kuvin ja sanoin

Visa ja Lealiisa Mössöllä puulaakin jälkeen,
Jorma painoi kameran nappia

Runopuulaakin SM-osakilpailu, alkuerät Möysässä Visa sijoittui kolmanneksi, Lealiisa juonsi, Jorma toimi nollarunoilijana. Visa pääsi näin ollen mukaan Lahden kirjamessuille Sibeliustalossa järjestettyyn finaaliin, jonka juonsi Terhi. Ja sijoittui kolmenneksi.

Lealiisa juonsi myös Möysän mikkimestaruuden, ja Jorma on jo Mössön runopuulaakien kanonisoitu 0-runoilija.





Linkki: MÖYSÄN RUNOPUULAAKI - BLOGI


LAHDEN KIRJAMESSUT SIBELIUSTALOLLA

Terhi kirjoitti yhteistyössä Annika Adrinin ja Sirpa Papinahon kanssa Lahti-kirjan












Jorma signeeraa Möysäläisen kirjallisuuden seura- esikoisrunoteostaan (ntamo) Lahden kirjamessuilla helmikuussa. Kirja ilmestyi 2012
loppu vuodesta.

Jorma ja Lealiisa päättivät pitää yhteiset kirjanjulkkarit messuilla. Lealiisalta ilmestyi toinen runokirja Talo Kalliosaarella (Duurisointu2013)

LSP on omavarainen: Terhi haastattelee kirjamessuilla Lealiisaa Ja Jormaa

Anna-Liisa, Visa ja Chr osallistuivat sarjakuvan läänintaiteilija Solja Järvenpään koordinoimaan yhteistuotantoon, jossa runoilijat kirjoitti uusia runoja jo valmiisiin taideteoksiin. Runot ja taideteokset olivat esillä Lahden kirjamessuilla Sibeliustalossa.

Visa mukana Solja Järvenpään
runosarjakuvateoksessa ntamo 2012

VENNY JA JUHANI

Chr:n kirjoittama runoke Venny ja Juhani, joka on fiktiivinen kirjeenvaihtoteos Venny Soldanin ja Juhani Ahon elämästä esitettiin vuoden aikana kaksi kertaa. Ensin Heinolan Harjupaviljongissa ja Lahden Runomaratonin runokahvila Laurellissa.

Linkki: VENNYJA JUHANI-KOKOELMA

Teoksen tulkitsi Eeva Rantala ja musisoi Teemu Rantala Heinolasta.

Teemu ja Eeva Harjupaviljongissa Heinolassa
Eino Leinon päivänä 2013

Eeva tulkitsee Vennyä ja Juhania
Laurell- Runokavilassa Lahdessa

CHR:n OMA RUNOBLOGI - Rikkaruohot

JORMA JULKAISI TOISEN RUNOKIRJANSA

Linkki: JORMAN RUNOJA MÖYSÄ-BLOGISSA

VISAN RUNOJA JULKAISTIIN J.K. Ihalaisen toimittamassa lehdessä

KODIKSAMIA

Lealiisan runokokoelma Talo kalliosaarella voitti runoilija Heli Laaksosen perustaman Kodiksamian kirjallisuusoalkinnon. Lue raadin perustelut täältä . Lealiisan blogiin pääset linkkaamalla täältä SISÄAVARUUS

Väki oli livenä koolla kuuden hengen voimin joulukuun lopulla. Luotasimme mennyttä ja tulevaa. Ja tästä on ilo lähteä kohti juhlavuotta. 

Blogi tulee olemaan vielä muutaman kuukauden hiljaisella liekillä. MAA_LIS_KUU -teemalla kirjoitetaan runoja joka päivä, siis maaliskuussa 2013.

5vee-synttäreitä juhlistetaan Eino Leinon-päivänä 2014 Heinolan Runonkantajien runopiknikillä Heinolan rantapuistossa. - Laittakaapa jo kalenteriin su 6.7. silloin Heinolassa RUNO KANTAA ja mukana myös siis LSP.

RUNOUSPALKINTO SIIPILEHMÄ

Ruohonjuuritason tunnustus

JAETAAN KOLMANNEN KERRAN ENSI KESÄNÄ EINO LEINON-PÄIVÄNÄ 

ANSIOITUNEELLE RUNOILIJALLE, JOKA ON OMAN KIRJOITTAMISEN LISÄKSI 

KANNUSTANUT TOISIA JA EDISTÄNYT RUNOUDEN ESILLE TULOA 

TAI 

YHTEISÖLLE JOKA ON ERITYISELLÄ TAVALLA EDISTÄNYT 

RUNOJEN ESILLE PÄÄSYÄ JA RUNOUDEN TUNNETTAVUUTTA.

Palkinnon ovat tähän mennessä saaneet 1) runoilija Jorma Martikainen oman kirjoittamisen lisäksi tunnustus annettiin runoyhteisön sähköiseen esilletuloon vaikuttamisesta ja kannustamisesta. 

2) Monitaiteilija Mari Kanervaniemi omien runojen kirjoittamisesta sekä runojen aktiivisesta esittämisestä ja runotoiminnan edistämisestä.

.

LOISTAVAA LUISTAVAA LAHJALLISTA LIIKKUVAA

VUOTTA 2014 TOIVOTTAAPI RUNOYHTEISÖ LAHTI-SOUNDS-POETRY

Runoväelle

Pian saapui kaikista kaupungeista ja pitäjistä joukottain sääliviä ja avuliaita ihmisiä, ja ne onnettomat, jotka olivat menettäneet katon päänsä päältä, saivat osakseen kukkuramitoin ystävällisiä kutsuja ja pyyntöjä, että tulisivat asumaan sinne tahi tänne sukulaisten, ystävien, vieraiden luo.

Ruokaa ja vaatteita, vaunuja ja hevosia, työkaluja, kiviä ja puuta sekä paljon kaikenlaista muuta tuotiin avuksi joka taholta, ja sillä aikaa kun anteliaat kädet lohdullisesti ja vieraanvaraisesti ottivat huostaan vanhukset, naiset ja lapset, sillä aikaa kun haavoittuneita pestiin ja sidottiin hellävaroen ja raunioista etsittiin kuolleita, olivat muut jo ryhtyneet raivaamaan tieltä sortuneita kattoja, tukemaan horjuvia seiniä hirsillä ja suorittamaan kaikkia välttämättömiä valmisteluita nopeata jälleenrakentamista varten.

Ja vaikka ilmassa vielä leijui onnettomuuden synnyttämä  kauhun henkäys ja kaikista kuolleista huokui kehotus suruun ja kunnioittavaan vaiteliaisuuteen, saattoi kaikista kasvoista ja äänistä kuitenkin nähdä ja kuulla iloista alttiutta ja herkkää juhlamieltä; sillä kaikissa sydämissä tulvi yli äyräitten uutteran toiminnan yhteisyys ja virkistävä tietoisuus siitä, että nyt oltiin tekemässä jotain äärettömän välttämätöntä, jotakin kaunista ja kiitettävää.

Hermann Hesse: Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä (suom.Aarno Peromies)

JOULURAUHAA

1970-luvun Liipola all night long

Kokemuksesta muutumme todeksi

En suostu enää pelkäämään vuosikymmenen

lapsuutta

koulumatkoja, jotka juoksin vain sen vuoksi, 

että kenkäni olivat erilaiset, toppatakkeja jotka vaihtoivat uhkaavasti omistajaa

sananvapauden luonnetta lamaannuttaa lapsi pois toisten joukosta

pidän esitelmän kouluväkivallasta, se muistetaan koko lukuvuoden

lätäreitä mustia silmiä huutoja niskan takana

sen vuoksi, että minulla rauhaa etsivä moneen suuntaan taipuva kieli
jolle he keksivät mielensä mukaisen värin

aikuisista autioita pimeitä katuja, hiuksiin istutetua vihaa

yläliipola, alaliipola, keskiliipola

mutta älä nyt jumalauta vahingossakaan kerro lempiväriäsi

tää se on se suomen chigago teurastamokaupunki

kolme ja puoli kilometriä keskustaan päin

siellä on vieläkin vaarallisempaa

on huorasuora tai Kopin aula

jos et kuulu heihin kuulut niihin toisiin

sillä johonkin on pakko kuulua

muualle kuin sinisen vihon ruuduttamille sivuille, Uuno Kailaan Karavaaniin, Katri Valan uniin

nyrkkiraudan isku, hampaat kitalaessa, veljen verta valuva suu

asua taloa joka on väärällä puolella mäkeä, väärä numero, toisenlainen isä

joka tervehti jokaista, sillä ihminen on ihminen

ja nämä kaikki ovat hyviä syitä sotkea takiaisilla letitön tukka, työntää ojaan, unohtaa sinne;
sillä pelko jähmettää

En suostu enää piiloutumaan

kirjan kansien väliin, odottaa kirjaston sulkeutumista

vatsanpohjassa oikopolun varjot

takin sisällä kirjoja joita ei ole lupa lukea ja joita on lupa lukea

tai kuuntelemaan pimeässä lankapuhelimen soivan

kuinka pallosalama riehuu, kuinka siirin pyörillä oleva nakkikioski

siirretään ja lihapiirakalla tavoitellaan poliisia

piittaamattomuus: pojat on poikia

en suostu enää valvomaan lähi-öitä.

_

Kuulen mykkiä 

superpallon pompahduksia elementtitalojen pihoilla

sukupolvesta seuraavaan ihmisiä jotka pitävät väkivaltaa oikeutettuna

naamioivat sen sammuneeseen kieleen, mieleen joka ei avaudu

piirtäisin pyöreän auringon

lapsille kokonaisen maapallon, Andien mainingit

tai Suuren Hupsun vapisemattoman käden jäljen

silti on niitä jotka sytyttävät vuosikymmenien vihan, syyttävät

löytävät yhä uudelleen kiven, joka on aina ensimmäinen

Talvinen satumaatango (light)

Kevyttä lumisadetta valokeilassa
rakkauden janoisten sammuminen alkaa

karaoketiskille peruutettuja viime hetken toivomuksia


Hän on aina parkit päällä

Hän peruuttaa vahingossa piparminttutolppaan

Hän murskaa sokeripalat muruiksi


Tanssitaan talvisen taivaan alla.

Vaikka kengät jäisivät kiinni
jäiseen siirappiin

ja auringonlasku lankeaisi
ennenaikojaan maksuun


Tanssitaan sokerimurukorkojen kera!

(Joulupoetryyn 2013)

Juhlan aika

Rakkaat ja tärkeät LSP-runoilijat, uutterat ihanat runomatkakumppanini
nyt on sitten tiedossa ohrapuurojuhlat kynttilän valossa!

Talo kalliosaarella - Kodiksamia kirjallisuuspalkinto 2013

Vapaa pudotus pyhään

Äänet vaimenevat

pukeudun talviyöhön

maisema pysähtyy hiljaisuuteen

käsittämättömät sanat menettävät merkityksensä

koko syksyn ovellani on 

kolkutellut outo vieras

väittänyt tuntevan nimensä

minä en tunne pyhää, tiedä sen alkua

kuule kaikuja tulevasta, tunnista tuoksuja

pyhä on kehystetty 

se pesiytyy rakenteisiin, kiinnittyy sokeripaloihin ja virkoihin

korkealle kaapin päälle nostettuihin kipsipäihin

kankaisiin jotka liikkuvat tuulen alaisina

myös Sinulle on tarkoitettu pyhä, väittävät

sunnuntaisin kansa kuluttaa lepoa

ajelehtien arpeutuvassa pellavassa kalapuikkojen jäälautoilla

Elias laittoi Marjatan puolukkametsälle, ristusperkele 

Väinämöinen ja tuleva karjalan kunigas

pahat paikat nimettiin pyhiksi

pyhä sanan juuri: piha. Piha. Suljettu piiri. 

Yksityistä ei ole

on parrasvaloja, loisteputkia, kaamoswoltteja, valokuvakulmia

Minä pukeudun talviyöhön ja itken

kadotettua marraskuuta

sen turvallinen valo unohti minut yksin, 

ei satanut maisemaan kiinteä vettä

marras kuoleman kuu kulki ohitse 

ei vaipunut valkoista siniseksi

vain tuskastuneita repaleisia jäänteitä

tuulen vetisesti puukottavia lapsia 

Äänet vaimenevat

ja vaikka kuuntelen

en kuule

/ kuuntelen /

ei mitään jää pyhästä
olemassaolevaa ei ole

sana valuu ulos merkityksistä

 jää vain jakamaton tunne tai kokemus

runo

(c) LealiisaK
1.12. Runomaratonin Cafe Laurell runokahvilaan.