Äänet vaimenevat
pukeudun talviyöhön
maisema pysähtyy hiljaisuuteen
käsittämättömät sanat menettävät merkityksensä
koko syksyn ovellani on
kolkutellut outo vieras
väittänyt tuntevan nimensä
minä en tunne pyhää, tiedä sen alkua
kuule kaikuja tulevasta, tunnista tuoksuja
pyhä on kehystetty
se pesiytyy rakenteisiin, kiinnittyy sokeripaloihin ja virkoihin
korkealle kaapin päälle nostettuihin kipsipäihin
kankaisiin jotka liikkuvat tuulen alaisina
myös Sinulle on tarkoitettu pyhä, väittävät
sunnuntaisin kansa kuluttaa lepoa
ajelehtien arpeutuvassa pellavassa kalapuikkojen jäälautoilla
Elias laittoi Marjatan puolukkametsälle, ristusperkele
Väinämöinen ja tuleva karjalan kunigas
pahat paikat nimettiin pyhiksi
pyhä sanan juuri: piha. Piha. Suljettu piiri.
Yksityistä ei ole
on parrasvaloja, loisteputkia, kaamoswoltteja, valokuvakulmia
Minä pukeudun talviyöhön ja itken
kadotettua marraskuuta
sen turvallinen valo unohti minut yksin,
ei satanut maisemaan kiinteä vettä
marras kuoleman kuu kulki ohitse
ei vaipunut valkoista siniseksi
vain tuskastuneita repaleisia jäänteitä
tuulen vetisesti puukottavia lapsia
Äänet vaimenevat
ja vaikka kuuntelen
en kuule
en kuule
/ kuuntelen /
ei mitään jää pyhästä
olemassaolevaa ei ole
sana valuu ulos merkityksistä
olemassaolevaa ei ole
sana valuu ulos merkityksistä
jää vain jakamaton tunne tai kokemus
runo
(c) LealiisaK
1.12. Runomaratonin Cafe Laurell runokahvilaan.
1.12. Runomaratonin Cafe Laurell runokahvilaan.
Erinomaista :)
VastaaPoistaPyhä on vaikea aihe. En itse tiedä mitä siihen sanoisin. Tässä runossa on pyhä läsnä jollakin tavalla. Olet saanut pyhän liepeestä kiinni.
VastaaPoista