HARJUJEN VÄLIIN VIRITETTY RAJATON JA VAPAA RUNOILEVA YHTEISÖ. RUNOUTTA VUODESTA 2009 ALKAEN.

maanantai 14. joulukuuta 2009

TIEDOTE 14.12.2009 VAPAA JULKAISTAVAKSI

COW WITH THE WINGS
UUSI TUNNUSTUSPALKINTO RUNOUDELLE

Lahti Sounds Poetry on lahtelainen, vapaa
runoyhteisö, joka on perustettu Eino Leinon
päivänä 2009 ja sen toimintaan kuuluu mm

1. Omien runojen kirjoittaminen ja työstäminen sekä
palautteen antaminen verkossa, osoitteessa
www.lahtisoundspoetry.blogspot.com
2. Aktiivinen keskustelu ja vaikuttaminen erityisesti
runouden, mutta myös muun kirjallisuuden ja
kulttuurin alueella
3. Jäsenten omien runojen esittäminen
erilaisissa tilaisuuksissa ja medioissa
3. Koulutus- matka- ja seminaaritoiminta

LSP aloittaa uuden runouden tunnustuspalkinnon
jakamisen josta on tarkoitus tehdä perinne.
Tunnustuspalkinnon voi saada yksityishenkilö, joka on

1. Kirjoittanut aktiivisesti omaa tuotantoaan ja
julkaisuut sitä joko esittäen, sähköisesti tai kirjana

2. Toiminut aktiivisesti runouden edistämiseksi
yhteistyössä toisten runoilijoiden kanssa

3. Ollut runoudessaan sekä mielipiteissään omaääninen
ja tinkimätön kuitenkin toisia kuunnellen

Ensimmäinen COW WITH THE WINGS- tunnustuspalkinto
jaetaan HEIMONpäivänä 15.12.2009 Kotkassa ravintola
Albertissa klo 19.00 alkavassa Pikkujouluslamissa.

Palkinnosta päättää aina diktaattori, joka on saanut
CWTW-tunnustuksen edelliseksi toimntakaudeksi itselleen,
valinnasta ei ole valitusoikeutta ja sääntöjen mukaan
tunnustukseen saaja voi olla LSP-jäsen, mutta se ei ole
välttämätöntä. Henkilön tulee kuitenkin täyttää
yllä olevat ehdot. Palkinnon voi luovuttaa myös itselleen,
mikäli katsoo sen välttämättömäksi.

Palkinto tullaan jatkossakin jakamaan aina Heimonpäivänä 15.12.
ja diktaattorin tulee järjestää palkintojakoseremonia
itse parhaaksi katsomassaan paikassa sekä tiedottaa siitä.

COW WITH THE WINGS-veistoksen on suunnitellut
taiteilija Ta-tanka Haiku ja se on tilauksesta valmistettu
nimenomaan LSP-runouden tunnustuspalkinnoksi.

Ensimmäisestä Cow with the wings-tunnustuksesta
päättää runoilija Lealiisa Kantola

3 kommenttia:

  1. Hyvä, hyvä! Tsemppiä Kotkaan periaatteella Kairo remonttiin ja kotkan ruusut kyykkyyn (vai Albertko sen ravintolan nimi oli?).

    VastaaPoista
  2. Oho oho, mahtavaa, että LSP:mme on aktivoitunut noinkin. Kerrassaan mainiota - mukana ollaan!

    VastaaPoista
  3. Voiha Ruuneberi,Jäntti
    Aukusti, Hemmo ja Noobeli!!

    Hold your horse(s)pegasos. Ei tässä mitään ristiretkeläistä reissua olla tekemässä. Peace!

    VastaaPoista