HARJUJEN VÄLIIN VIRITETTY RAJATON JA VAPAA RUNOILEVA YHTEISÖ. RUNOUTTA VUODESTA 2009 ALKAEN.

torstai 1. lokakuuta 2009

DOKATTUA POLITIIKKAA

tänään tässä
ahneet ja tyhmät
nyt
muistihäiriöinen suomineito
räkäposkella dokattuaan politiikkaa
Kataisenkansan olkapäiden takaa
tähyilee kapinen karhu
päidensä yllä räpistellen vinkkaa silmää
sulkasatoinen valkopäämerikotka
ennen
west-endin kristalliyötä
lsd-isku eduskunnassa
hullut koirat ulvovat
tästä ei yöt kuin
pitenee ja pimenee

kissojen ikuinen inho
suljettuja ovia
näkevät unia
niiden takana


visakuha

7 kommenttia:

  1. Onneksi meillä on edes yksi runorealiitikko, joka pettämättömällä, tunnistettavalla äänellää sivaltaa!

    Tällaisia ajatuksia heräsi:

    Runo lähtee suorasti vahvassa preesenssissä, nyt juuri 1.10. Ja nyt juuri muutamia tunteja sitten Vanhanen sai eduskuntallta luottamuslauseen! Sitä ei runossa mainita, mutta se on ensimmäinen asia, joka tulee mieleen alusta.

    Suomineito, Katainen (yleisnimenä,mutta myös mielleyhtymänä katajaisesta kansasta) karhu > nämä kaikki symboloivat suomalaisuuden arvoja, joita on ollut ja joita on pidetty järkkymättöminä.

    Nyt suomineito on sairastettu dementiaan yltiöpäisellä alkoholinkäytöllä, joka on usein syy muistamattomuuteen. Runossa "dokattu räkäposkella" on terävä piikki politikkojen lihaan,kabineteissa ja saunoissa, kupin äärellä sovitaan asiat ja erityisesti raha-asiat. Pienessä piirissä. Syksyn mittaan on tullut julki humattavia lahjontaan viittaavia epäilyjä sekä koko arvomaailmaamme murtavia yhteiskunnallisen toiminnan ja vallankäytön muotoja kuten kolmannen sektorin säätiöt, joita on yhteensä 27, joita on pidetty yleisesti arvostettuina, ovat rahoittaneet RAY:n tukemana poliittista toimintaa, vaaleja. Nämä säätiöt ovat vielä sellaisia, jotka tekevät usein työtä jollain tavalla yhteiskunnan "toisien" kanssa, ihmisten, joilla ei ole samanlaisia resursseja kuin esimerkiksi poliittisessa toiminnassa olevilla ihmisillä.

    Karhu on tietysti myös verokarhu, mutta tässä runossa karhun kapisuuden vuoksi mieltäisin sen mielummin muinaiseksi suomalaisuuden pyhäksi symboliksi, joka on ryvetetty yhtä pahoin kuin yllä mainittu suomineito-

    Karhun ja Kataisen pään yläpuolella räpytää siipiään silmää iskien valkopäinen kotka. Tämä on hurja ja vahva runokuva. Onko paholainen päässyt irti? Isketäänkö silmää sopimuuden merkiksi?

    Sanotaan, että on hyvä, jos runoilija on näkijä, mutta tämän runon näkijä on varsinainen visionääri:

    Runon kaikki ainekset ovat koossa, kun valkopäinen kotka tuodaan kuvastoon. Sen jälkeen kristalliyö, joka on kaikille tuttu termi natsisaksan juutalaisvainoista, tässä runossa se tapahtuu West Endissä, tarkoittaako se sitä, että alistetut nousevat kapinaan vai toivooko/visioiko runon minä niin tapahtuvan?
    Sen jälkeen LSD-isku eduskunnassa, syötetäänkö siellä väkisin huumeita vai runnotaanko lakeja vai sana isku viittaa vahvasti laittomaan toimintaan ja sen seurauksena koirat/(kansanedustajat?jotka antoivat vastuuvapauden pministerille?TOSI OMATULKINTAA:)) koira on muuten uskollisuuden symboli, koirat siis tulevat hulluksi ja alkavat ulvoa (kuin sudet?)
    Enää ei riitä pelkkä alkoholi suomineidon dokamiisen dementian seuraavaan vaiheeseen vaan on otettava käyttöön muitakin päihdyttäviä aineita.

    Seuraavaksi runo toteaa, että tämän tapahtumasarjan jälkeen yöt pitenevät ja pimenevät yhä.

    Huh-huh. Eikä tämä riitä!
    Eläimistä otetaan mukaan vielä kissa, josta usein puhutaan yhdessä koiran kanssa, jos koira on uskollinen niin kissaa pidetään itsenäisenä ja vapaana.

    Runo päättyy siis kissojen inhoon, suljettuja ovia kohtaan? Joka tapauksessa kissat näkevät unia. Ehkä tässä myös viitataan blogissamme oleviin kissarunoihin, jossa puhutaan tuonpuoleisuudesta -. tämä runo kun puhuu tästä maailmasta!!

    Nyt mun pää taitaa jo nyrjähtää :) aika lujasti : )

    Visalle kiitos runosta!

    VastaaPoista
  2. Tosi ajankohtaista.
    Visa:
    Aloittaisin runon Kataisesta,siitä sanasta, hyvä sana, mieti ahdotusta, tuollainen tuli mieleen...perustelen jos tarvitsee.

    Ansku

    VastaaPoista
  3. dokataan ja tuunataan. jes.
    Minun mieleeni karhu tässä runossa tuo sen "kuuluisan" Venäjän karhun.
    Kotka on USAn virallinen vaakunaeläin, joskin se on valkopääMerikotka.
    -kissat eivät soi sietää ovia, koska kissat ovat vapaita

    mutta - runo pysyy hyvin Visan valitsemalla linjalla kuten Lealiisakin toteaa.

    VastaaPoista
  4. Hyvä Jorma ja kiitos, koinkin, että mun yht.kunt.&poliittinen tietämys ontuu nyt. Ja kotka virallinen usan tunnus, en tiennyt.(kaiken nekin varastaa alkuperäisiltä...white eagle, iniaanitietäjä) Joo no nythän avautuu vielä laajemmin, jos sisältöä ajattelee noin. Vai onko taas uudelleenkäsittelyssä vasen-oikea, miten se(kin) on muuttanut muotoaan.
    Kerrostuu suomalaisuus>monta kerrosta.

    Annaliisa, katainen ja ahdotus - minua kiinnostaa - kerro

    VastaaPoista
  5. kiitos kommenteista ja kotka huomiosta. että
    tämmöistä tällä erää tuli tehtyä.

    VastaaPoista
  6. Eduskunnan portailla on eilen ollut kynttilämielenosoitus 18 nimeltä demokratian hautajaiset II. Mielenosoiteuksen jälkeen on portailta on löydetty kynttilöistä muodostettu hakaristi.

    Visa lähetti runon 17.17 ja itse analyysin 19.23. energiat ovat vahvoja näinä aikoina, viipottavat, törmäilevät, osuvat. Runoiljat ovat näkijöitä, ne nappaavat ilmasta energiavirtoja ja muodostavat niista sanoja, lauseita.

    VastaaPoista