Suburban

Kirkonmenojen aikaan
pysähdyin aamukävelylllä lähiömetsän reunalle
juuri sulaneen lumen, roskan ja ruskeuden äärellle.

Astuessani varovasti
aluskasvillisuudesta autioon kuusikkoon
aloin miettiä mikä se sellainen metsänpeitto oikein on
Onko se jossain täällä, olenko minä jo sen sisällä

Vaikeaa tänne on kuvitella Johanna Sinisalon Peikkoa
taikka Rautavaaran Päivänsädettä – mistähän nekin nyt tulivat mieleen

Ensin tunnen itseni kovin vanhaksi, lähes naavaiseksi
kunnes muistan kuusten iän - siinähän ne olivat olleet
parhaassa miehuusiässä jo välirauhan aikoihin -ja miksi minä nyt
nimitän kuusta miespuoliseksi ?? Vai onko se sitä; jos maa on äiti
niin puun on oltava mies.

Puiden kansa. En minä puuta ole koskaan halannut.
Koska en näe puuta metsältä?

Yhtä autio, hiljainen kuin on metsä
on myös viereisen koulun kenttä ja sen takana
sunnuntainen tyhjä päiväkoti

Niin , sunnuntai, jos olisi kesäpäivä, ja hongat olisivat harjulla
suorat ja korkeat, ja vielä havunneulasetkin tuoksuisivat niin
ajattelisin Aleksis Kiveä ja etsisin katseella männynoksalla
keinuvaa oravaista

mutta ei täällä uroslintu pesään ketään kutsu,
ei viserrä edes juopunut nainen, vaan

rimpisestä (jollei rimmisestä) hetteiköstä pilkottaa
tyhjäksi juotu vihreä valintatalon muovikassi