suora ja selvä niin kuin suomalainen mies
ainakin ennen, isänmaallisten tahojen mielestä, oli.
Kuusi on feminiini,
hameestakin sen jo näkee.
Kuusten keskellä on turvallista
paitsi vähän rupeaa ahdistamaan,
jos niitä on kovin tiheässä.
Haapa taas on maskuliini,
sellainen rauhaton rockhemmo,
vähä niinku epävakaa tyyppi.
Lehdet väpättää koko ajan sillee hermostuneesti.
Ja koivu, se on feminiini,
visuaalisestikin ihana,
kuin pinkeä kesämekkoinen blondi.
Suotta ei koivua ja juhannusta liitetä yhteen.
Jalopuut ovat aatelisia, bättre folk.
Niitä on aika vähän, ehkä onneksi.
Sitten on vielä pienempää sälää:
katajaa, tervaleppää, kuusamaa...
Olkoon ne vaikka skidejä.
Nekin pitäisi muistaa huomioida,
muuten ne jossain vaiheessa
puukottaa selkään.
Monta tapaa mennä metsään. Blondi-koivu-aino(ko)> inspiroivaa!
VastaaPoistaKoivikko on minulle tsehovilainen metsä, maisema, epookki. aina.
VastaaPoistaMinulle kuusi tuo yhtäkkiä mieleen sotilaan harmaanvihreässä manttelissaan. -Jouluksi pistetään prenikat rintaan. Riveissä viihtyvät.
VastaaPoistaPost/Transmoderni blondikoivikko. Olen viehtynyt kielen venyvyydestä, joka luo tähän päivään uusia kuvia. Tulee mieleen tarina: opiskelin nuorisotyötä(1980-1990-l taitteessa.) Meidät vietiin opiskelemaan metsään telttoineen, trangioineen, päivineen. Järvenrantametsään. Oli kevät. Saimaalta lähti jäät kolmantena päivänä ja blondi, ihana susanna, myös lahdesta sanoi: kuunnelkaa - ihan kuin kokis jäillä. WAU, tulen aina muistamaan hänet. Tässä Pegagogsen blondikoivikossa on jotain samaa. Siis kielikuvassa. En käy nyt sukupuolitaistoon. Puhun kielikuvista!
VastaaPoista