Vanhempi runokooste /Annaliisa

Annaliisa
Omistan


Näyttää helpolta, ei miltään.
Niin kuin yrittäisi tyhjää. Ei mitään jälkeä, ei konkreettista rakennusta, tuolia, kaappia
kangasta, vain puu jonka istutin. Ei edes puutarhaa, vain puu.
Unohdin sen ihan kokonaan kunnes yhtenä päivänä kompastuin ja aloin ihmetellä puuta.
Hevoskastanja, onhan merkillistä, yksi tuommoinen, ihan toisenlainen, vanhan kiviaidan reunassa,
tässä oli joskus polku.
Se puu oli äkkiä iso, pitkä ja tuuhea. Pidin sen lehdistä ja tuoksusta, maailmanpuuni.

Kaikki unohtuu,sekin miten tavanomaisuudet vähän kerrallaan krääntyvät niiksi päiviksi joita elettiin, meidän elämänä. Sitä ei ihan pian huomaa keränneensä tavatonta omaisuutta tavallisista arkisista päivistään, siinä missä elää, siinä missä minä jotain olen. Enkä muualla tahdo olla joku muu, minä haluan olla sama.

Kaikki joihin osuvat tämän päivän päätökset, milloin me rikkoonnumme ja alamme huutaa.
Ja moni olisi huutanutkin, mutta ei uupumukseltaan saanut ääntä enää. Ei viestiä, ei selityksiä, ei ihmiset jaksa elää.

Ei jaksa elää, ajattele, mutta älä kysy enää, nyt sinun on tiedettävä. Tänään ei ole aikaa väsyä, kaikki on suunniteltu valmiiksi, mutta missään ei kerrota milloin sinä putoat siitä suunnitelmasta. Pikku kriisi saattaa yllättää, mutta se on vain kasvamista, silloin muuttuu ja se on hyväksi.
Missään kohdassa sinulle ei ole varattu aikaa levätä, miettiä, alkaa käsittää, tuntea tuskaa niistä vääryyksistä joita sinulle on tehty, tuntea ihollaan ne loukkaukset jotka ihmiset hymyillen sinulle lausuivat.

Kuulla todeksi kaikki, kärsiä kerrankin niin kuin minulla oikeus on, niistä vääryyksistä, joita on tehty, kuule, minä en anna enää niiden mennä ohi niinkuin ne eivät olisi tapahtuneet. Kun ei jaksa niin ei sitteen. Kato, ei mun tarviikaan jaksaa, jos mua väsyttää niin, niin pistän itteni oikoselleen. Ja jos mun on paha olla, mä en hymyile, mä irvistän niin että sä näät sen.

Kato kun mä väsyn kaikista sairaista. Sellaset imee niitä joissa on jotain ravintoo sisällä, ja ne tietää sen ihan hyvin. Ne on niitä jotka on ovelia, ja niitä jotka aina keksii syyttää, aina painostaa ja tekee olon hankalaksi niille joilla ei muuten niin hankalaa olisikaan, ne tahtoo että toisella olis samanlainen olo kuin niillä itsellä.
Ja aina toinen jollain konstilla kestää sen paineen, mutta ei se sitä voi todistaa, mitään painostamista, kun se on elänyt aina ilman todisteita.

(Vanhaa jargonia on monta sivua mutta jatkuu joskus toiste jos on tarpeen.)
Annaliisa