HARJUJEN VÄLIIN VIRITETTY RAJATON JA VAPAA RUNOILEVA YHTEISÖ. RUNOUTTA VUODESTA 2009 ALKAEN.
perjantai 2. elokuuta 2013
yö: keksi samaa tarkoittava kellon viisareiden liikkeelle
yö: keksi samaa tarkoittava kellon viisareiden
yö: keksi samaa tarkoittava kellon
yö: keksi samaa tarkoittava
sana, keksi
pienehkö, suolainen tai makea, yksi- tai monikerroksinen, syötävä, vrt pikkuleipä
yö, mikä on tuo pyöreä jossa kaksi suoraa viivaa liikkuvat
yö keksi otsikko tälle hetkelle joka meni jo
yö keksi otsikko tälle hetkelle joka meni
yö keksi otsikko tälle hetkelle joka-
inen meistä kokee /yö/ pimeää, jos liikaa vaaleaa voi suojaksi laittaa hämärrinkaihtimen
hengitä syvään ja rauhallisesti, se on viesti soluillesi, jotka muistavat, ja nukahdat jo-
kainen nukahtaa joskus hetkelle joka meni kellon viisareiden liikkeelle
suolainen tai makea on pimeä /kuuntelemalla/ on otsikko tälle hetkelle
jo-kai-nen yö on minulle yhä _ _ _k a t k o _ _ _ n a i n e n _ _ _ vaikka pidän juuri pimeästä
pimeä juuri: keksi tasa-arvoinen ajatus suhteesa valoon
pimeä juuri: keksi tasa-arvoinen ajatus suhteessa
pimeä juuri: keksi tasa-arvoinen ajatus
pimeä ajatusjuuri
pimeä tasa-arvoi-tus suhteessa
kenen kanssa minä olen suhteessa /kuuntelemalla/ yötä öisin jos-
kus /kuuntelen/ öisin monia päiviä ja se on hyvin raskasta korvalle X 2
ja käytävät täyttyvät vuoropuhelusta
kenen vuoro on keskustella tänä yönä /kuuntelemalla/ sisäiset käytävät ovat
korvassa ja niissä tuulee molempiin suuntiin, erityisesi itseen päin
keksi samaa tarkoittava, yö, älä syö /keksi/ ä. hiilihydraatit, erityisesti yöllä nautittuna nostavat painoa vaikka antavatkin täyteläisen olotilan joka mahdollistaa helposti nukahtamisen; vauvaa ei saa pitää nälkäisenä, vauvan ollessa kylläinen hänet suositellaan nukutettavaksi lähelle toista ihmistä, mieluummin ihmistä, joka on miltei poikkeuksetta, tai useinmiten äiti, mieluummin ei ainoastaan samaan huoneeseen, hyvin liki, ei kuitenkaan niin liki, että vauvan happea kuljettavat osat - sieraimet tai suu peittyvät tuosta ihmisestä, joka useinmiten ja miltei poikkeuksetta on yö,
kerro samaa tarkoittava nimelle äiti
kerro samaa tarkoittava nimelle
kerro samaa tarkoittava
ihminen
/kuuntelen/
(c) Lealiisa Kivikari
sunnuntai 28. heinäkuuta 2013
maanantai 22. heinäkuuta 2013
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
3/8
Hiljaisuus pääni yläpuolella
alkaa pisaroida sanojatorstai 18. heinäkuuta 2013
Kuljen kuusten reunustamaa polkua
lähiömetsässä
kerään mustikoita yhden piirakan verran
palatessa
löydän tutulta paikalta kourallisen kanttarelleja
lupiinit
ovat kukkineet
pietaryrtit nostaneet keltaiset latvansa rinteeeseen
pilvipouta
mustikat
itikat
paistan piirakan
keitän kahvia
kaukainen kesän maku
lähiömetsässä
kerään mustikoita yhden piirakan verran
palatessa
löydän tutulta paikalta kourallisen kanttarelleja
lupiinit
ovat kukkineet
pietaryrtit nostaneet keltaiset latvansa rinteeeseen
pilvipouta
mustikat
itikat
paistan piirakan
keitän kahvia
kaukainen kesän maku
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
foreca
Iltapäivän
kartalla kolme unipisaraa
Ohimoiden
latvatuulet, odottava
selkänikamien
hiljaisuus, poskipäitten helisevä nauru
Onneksi ehdin
polvitaipaleelta vartalosi suojaan.
Kirjoittamaan ne
talteen.
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
10.7.
.
Sateen odottaminen;
istua
aamutakista pukeutumatta
herukat värittyvät,
liikkumaton kärhö.
.
.
©chr.
Sateen odottaminen;
istua
aamutakista pukeutumatta
herukat värittyvät,
liikkumaton kärhö.
.
.
©chr.
torstai 13. kesäkuuta 2013
Aikajanalta
Eilen olin muutaman muun minän kanssa
kuuntelemassa etelä-amerikkalaista musiikkia
Sammatissa - taidenavetalla. Alkuillan kalteva
valo siivilöityi metrinpaksuisen kiviseinän
ikkunoiden lävitse leikeiksi lattiaan. Pian sade alkoi
ensin etäältä ukkosen kumu, sitten lähempänä
vavisutti lattian lankkuja, yritti peittää kitaran
ja bandoneonin soinnut.
Olen niiden sisällä, täällä.
Olen niiden sisällä, täällä.
En halua palata huomenna kaupunkiin jossa
panetellaan, revitään rikki
halutaan päitä vadille, väitellään supistuksista
rakennemuutoksista - entisiin uutisiin joissa
miljoonat pakenevat ja yhtä useat vaikenevat
En halua nähdä työvuorolistoja,
rastailla, peipoilla kirjosiepoilla on jo poikaset
nisäkkään hädällä riipaiseva huuto
Haluan unohtaa aikajanan,
kalenterin illat joista on herättävä aamuun
Haluan pitää kiinni sylistä,
kädestä joka minulle annetaan
kupista jossa vesi ja merkitys ojennetaan.
-Ja niin, kuitenkin ja tietysti
varhain aamulla olen alasti torilla, jolla
-Ja niin, kuitenkin ja tietysti
varhain aamulla olen alasti torilla, jolla
minulle kerrotaan ajatus että minun
on aivan turha enää sijoittaa rahaa housuihin
jotka kestävät useita vuosia
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
Monta yötä kului keltaista maalatessa, sadelintua kuunnellessa
ihmetellen: mikä tätä maailmaa oikein riepoo.
Venytin muistin lankaa, se vasta on venyvä ja kummallinen
ennen kuin synnyin olin melkein tämän näköinen
En olekkaa blodi olen brunette
en olekkaan lettipää olen lyhyt tukka ja yhä pitenevä tunne.
Kaikenlaisia sattumuksia olen kokenut, että
pääsin pisteeseen, josta viiva alkaa muodostua.
Huvittavinta kuintenkin on, että olen kuvitelleut:
ristiäisissäni laulettiin Ystävä sä lapsien tai jotain
sinnepäin, eihän se niin mennyt
minulle on Valehdeltu kertakaikkiaan
olen uskonut toisten keksimään
minään. Enää en.
Sillä olen Päähenkilö
ja kuulen vieläkin soundin.
lauantai 8. kesäkuuta 2013
torstai 6. kesäkuuta 2013
Kesken kaiken (Ema Saikoota lukiessa)
.
Valoisassa yössä on sandaaleihini kutoutunut verkko.
Miten voisin rikkoa sen,
vain lähteäkseni pois?
.
© chr.
Valoisassa yössä on sandaaleihini kutoutunut verkko.
Miten voisin rikkoa sen,
vain lähteäkseni pois?
.
© chr.
maanantai 3. kesäkuuta 2013
läyhästä lähiöstä
pari askelta puistikkoon
ihmiset
tunteiden ilotulitusta
tuuli
tuoksujen tuoksinaa
metsä huokuu kauneutta
vesi
täydellinen ilta
kukkeus
käki
juoksijatkin tuoksuvat hyvälle
kesä kiireestä kantapäähän
aarniometsä
kuin satu
epätodellisen todellinen kauneus
pari askelta puistikkoon
satumetsä
torstai 30. toukokuuta 2013
keskiviikko 29. toukokuuta 2013
maanantai 27. toukokuuta 2013
Pitkänokkainen armastus
http://www.eenet.ee/EENet/kurg.html
Katson pitkäkoipisten pitkänokkaista armastusta:
risuinen seimi
tammen latvassa
majan ympärillä lehtevää valoa
siinä kylpevät nuo kaksi
mustan siiven isku valkea vatsa
lämmin varjo paljastaa
spektrin kaikki värit
musta kimaltelee valoa
pitemmälle katsova nokka kurottuu
kohti uutta maailmaa
aarteet ritsahtelevat
ja valkoiset kuoret
loistavat
valon silminä hämärästä
iiriksissään Afrikan muistot
ikään kuin hieman ironisesti
pysähtyvät myös tähän hetkeen
katseen pohjalta ponnistaa muinainen viisaus
kohti karsastavaa kameraa
- merkitsevän pitkään?
Katson pitkäkoipisten pitkänokkaista armastusta:
risuinen seimi
tammen latvassa
majan ympärillä lehtevää valoa
siinä kylpevät nuo kaksi
mustan siiven isku valkea vatsa
lämmin varjo paljastaa
spektrin kaikki värit
musta kimaltelee valoa
pitemmälle katsova nokka kurottuu
kohti uutta maailmaa
aarteet ritsahtelevat
ja valkoiset kuoret
loistavat
valon silminä hämärästä
iiriksissään Afrikan muistot
ikään kuin hieman ironisesti
pysähtyvät myös tähän hetkeen
katseen pohjalta ponnistaa muinainen viisaus
kohti karsastavaa kameraa
- merkitsevän pitkään?
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
Heleä helluntai - jännityskertomus
.
© chr.
Tuhkasillan
notkossa onnistuu hyttysen yltäkylläinen veriateria.
Pirunpellon
kukkahämähäkin myrkkypistin seuraa loisivaa
villakärpästä.
Nummikiitäjäisen
ahnaat koukkujalat tarttuvat kohteeseensa kuin
Harmisuolla
isäntäänsä kiinnittynyt samettipunkki. Kuulee
huudon;
hietapistiäinen
raahaa lamautettua koloonsa.
-
"Sen jalat irtoavat
herkästi", miettii Haaskaholman hepokatti, musertaa
saaliin.
Vesimittari
pyydystää uimataidottomat, näkee
Haudankorven
lammessa kelluvan suursukeltajan uhrin, tyhjän kuoren.
Käärmemäen
suolla vesiperhosen toukka iskee terävät leukansa,
omaan
veljeen,
nauttii
saaliista samaan aikaan kuin imukärsällään
tähtää raatosaarelainen piikkilude.
Turkkilo
hautaa kuolleita Ampumaradalla.
Koirakedon pimentyneessä
ojassa
kiiltomato
imee uhrinsa liuotetut kudokset,
ja
sammuttaa valon.
.
© chr.
perjantai 3. toukokuuta 2013
Laitanpa tähän linkin mielestäni tosi hienoon runoon Rikkaruohoissa - jolla, syystä tai tai toisesta, Chr ei halua LSPn palstatilaa rasittaa. :)
http://rikkaruohot.blogspot.fi/2013/05/kun-sina-synnyit.html
http://rikkaruohot.blogspot.fi/2013/05/kun-sina-synnyit.html
kimalaisen talo
kuistiin ilmestyneet
kennot hennot
venyy aamunsini Gini
menyy hunajainen valo
kimalaisen talo
lennot muistiin
kirjoi-
tamme
keskiviikko 1. toukokuuta 2013
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Fellmanin pelto
.
Vankileirinkin siemen itää
kadonneen leipäpalan ruista
kevät,
ompi
ompi selkäni ranka kylmä
ja musta
läpi ohut vaahteran juuri
tunnustelee
marraskesiä, iskevä raekuuro
! Äiti !
.
Vankileirinkin siemen itää
kadonneen leipäpalan ruista
kevät,
ompi
ompi selkäni ranka kylmä
ja musta
läpi ohut vaahteran juuri
tunnustelee
marraskesiä, iskevä raekuuro
! Äiti !
.
lauantai 27. huhtikuuta 2013
KOIRIEN PASKAT ULVOTTAVAT YLEISÖNOSASTOJA
vuodenaika väärissä vaatteissa
pihtaa pilvimekkonsa kätköissä aurinkoaan
PongJangin poika diktaattori kiukuttelee maailmalle
vankileirinukkekodin kidutetuista luista
kokoon liimatut ohjukset erektiossa
lännenmies toivoo mahdollisen aktin alkaissa
niiden laukeavan maailman suurimman museoarmejan
omaan käteen
yhdistyneidenkansakuntien hississä karkaa pieru
erityisyksikkö hälyytetään paikalle tuulettamaan
koulunpiha muistuttaa karmanlaista
roolini on hampaaton vahtikoira
joka neuvoo yhteenlakskuissa
jakolaskuissa ja kertotaulussa
miestenalut tulinentippa valuu nenänpäästä
jumala on tuunattu neliveto
joka pauhaa suppareien välityksellä
Petri Nygårdin Klamydia kielellä
ja teinitytöt angstaa ja kikattaa
päivä päivältä valmiimpina
murtautumaan miesten sydämmiin
tien toisellapuolen
mykkä teollisuushalli
nurkalla vettä vuotavan räystään alla
trukki kerää ruostetta
rautaputkien pinot palavat punaruskeina
kiireettömän korroosion kiirastulessa
kaipaus takaisin voittaa ei enää koskaan takaisin ajatuksen
paskaisiin ja rasvaisiin hommiin
hikiotsalla toisten murrettujen sielujen kanssa
odottaen suu napsuen vetisiä viikonloppuja
nuorten naisten ihastumisia
jotka haalistuvat kusella käynnin aikana
pelkäksi humionhakuisuudeksi
ja yksinhuoltajaäidit tovovat
sinun siittävän vielä yhden lisää
hylkäävän heidät tai ohi jyskyttävän elämän
helpotuksen kielletyt hedelmät
kissa vilkaisee taakseen kadoten pihan roskiksien taakse
Rauta Rouva makaa viimein hiljaisena arkussaan
haudatkaa pääalaspäin hyljättyyn kuiluun
kaivosmiehet kohottavat kaatoryypyt
työvoimatoimiston jonossa ei jaeta bonuksia
pukuihin puetut parasiitit
kantavat kurjuuksiamme salkuissaan
Bostonin maratonilla räjähtää
pistää pahan kiertämään
koirien paskat ulvottavat yleisönosastoja
saastaiset tienpientareet odottamassa
leskenlehtien keltaista maihinnousua
Kirjoita runoni Tee
teekupissa
tummansininen ilta
ja yöstä karannut kajo
samettinojatuolillani
kuu sulaa
matkustan unessa aamuun
koko ajan hereillä
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
Silmitön talvi
joulukuun
kaukolämpölasku 498,23 euroa.
Tulkoon vaan järjetön
sää
Kun roolivaateet puettiin
päälle hinnasta ei sovittu
vakuutusta ei otettu, kiinnityksiä sitäkin
enemmän.
Äiti ei kai noi sun
runohommat mee meijän kaikkien yhteisistä rahoista.
Ahkeruutta ei mitata
senteissä
eikä runoutta lasketa
työn tai merkkien määrässä
meitä ei kylmetä.
Kuule, me ollaan vanha
pari, opittiin vanhan maailman tavoille
kellokortti raks raks; onko perheenjäsen tavattavissa
onko vessapaperia
ei mitään uutisia
sieltä tulee naapurinlähiö ihon alla paleltaa.
Jäistä palvilihaa ja ketjujansa vihaa
viet mut kouluun:
koira, peiton alle.
Kuule, ei me oikein
opittu sitä eroamista, harvinaista se oli 1970-luvulla
ja alttariparvelta soi,
ja soi: tulkoon vaan silmitön talvi
joskus silloin sähkölasku
oli 19,20 markkaa.
IHMINEN, OLISITKO TUULI
Antaisitko itsellesi luvan ajatella sattumanvaraisesti?
Minuutti minuutilta pidentyvässä valaistuksessa on pakko kestää
kaaos: jos joku kuvaisi keittiöni joutuisin tositv-ohjelmaan. Briljant. Pääsisin
telkkariin. Maailman epäsiistein keittiö, tai pyykkihuone, lattialauta, koirankuppi.
Miten en muistanut: tämä kaikki pakottaa mieltä, on syntyvien
lauseiden tiellä, kalloa kiertävällä poluilla, pälvipellolla, kuinka kevät on
sekasortoinen järjestystä vailla. Rivo limainen maa, häpeilemätön terroristi,
hajukin levällään! Ja sinä väität vuosittain odottavasi tätä. Valehteija.
hajukin levällään! Ja sinä väität vuosittain odottavasi tätä. Valehteija.
Olisi armollisempaa, jos talven jälkeen tulisi syksy
valkoisen pimeän turvallisuus saisi hajota lempeästi; höpöhöpö
antaisit itsellesi luvan himoon, päistikkaa
rakastua ihojen ihanaan hikiseen iloon!
antaisit itsellesi luvan himoon, päistikkaa
rakastua ihojen ihanaan hikiseen iloon!
Kuka minussa tahtoo siistin elämän, pitää kiinni aamukahvista ja iltauutisista
nämä juurtuneet nimikkoroolit ovat järjestelmää varten luotija
tottumus ja järjestys ovat huomaamattomia, kammottavia kita-aukkoja
roolivaatteet painavat jään alle, pohjaan saakka
seisahtaneen virran pohjalla vihellellään ja veisataan koko sakki,
huolellisesti kasassa: eihäntässämitäänsenkummempaa.
seisahtaneen virran pohjalla vihellellään ja veisataan koko sakki,
huolellisesti kasassa: eihäntässämitäänsenkummempaa.
Jos jäsenet eivät saa tanssia vapaasti ensin ne kolottavat, sitten kangistuvat
osaisitko, olisitko tuuli joka purkaa jäitä tulvaksi asti
ihmistä, sinua ei ole vakuutettu eikä pakotettu, olet omaan valheeseen sidottu
ja niin vapaa, että sitä ei nukkumatta kestä
siinä koko elämisen onni ja onnettomuus: ihminen,
kuinka ylipäätään kukaan voi olla, minua rakastamatta?
siinä koko elämisen onni ja onnettomuus: ihminen,
kuinka ylipäätään kukaan voi olla, minua rakastamatta?
tiistai 23. huhtikuuta 2013
Tuulee niin lujasti että auto liikkuu sammutettuna paikoillaan
tämäkö on se tuuli mistä laulussa kerrotaan, jos niin
miksi kukaan ei ota minua kädestä kiinni
tai seiso auton edessä ennen sillan kaidetta
tuulee ja pidä mua kädestä
Kuuntelin eilen kuolleen miehen päiväkirjamerkintöjä
ja kadehdin häneltä
sairautta, joka ensin paransi
ja sitten tappoi hänet
kova tuuli on Jumalan nauru
Huhtikuun pidentyvässä valossa mikään ei pysy paikoillaan, niveletkin naksuvat
muistan, kun kerroit tämän tuulen tulevan:
avasit karttakirjan ja piirsit ympyrän lyijykynällä
rannikolle pienen kylän kohdalle, tuuli
minut sinulta muuten kauaksi vie
Ilmavirta vinkuu raollaan olevasta auton ikkunasta, minä sen sisällä
ulkopuolisena rakkaudesta joka hipaisi räikeässä valaistuksessa
kuin roskat maata, maatumatta. Niin olit jo pois.
minä tuulessa mukana kuljen
olet kauneus, olemisen muotona hahmottumaton
puhdas kaaos säröt versojen kohtaamispaikkoina, tanssin paljaat jalkapohjat.
lauantai 20. huhtikuuta 2013
Humiseva
Helmoissa humiseva harju
maasta työntyvät nutturat
huhtikuun jyrkänteellä
aina yhtä järkähtämättömät
katsovat luottavaisina kesään
kuusen kampaamat tuulet
sekoittuvat
torstai 18. huhtikuuta 2013
Ällistynyt
mutta tuo pihapihlajamme
leveäkoura
mantelisuu
vielä vastasyntyneen
ällistynyt katse
silmuissaan
torstai 11. huhtikuuta 2013
Paitasi
Paitasi ja pyyhkeesi
ovat nyt pestyt
- ne ovat pelkät
kuoret -
Sinun täytyisi nyt
tulla, puhua. olla
Antaa tahrojen
puhtaudelle
sisältö ja muoto
lauantai 6. huhtikuuta 2013
Kertomus
Keväällä joki tulvii
aistit räjähtävät pajunkukissa
kävelet rannalla
pakahdut puskista;
kylmät huoneet
lämpiävät hitaasti
aamuaurinko,
toinen peilissä
kävelet,
pöytään on katettu vaatimaton aamiainen
teekupit
kilkahtelevat ristiin
kirkassointisesti
ulkona lintu pyrähtelee sähkötolpasta puuhun
(aamiaisen jälkeen
kertomus jatkuu)
Päivällisen aikaan
pyydystän tulen
paistettua kalaa ja haudutettua nokkosta
talo on jo lämmin
aamuisin
ritsautamme makeasti
lätäkön kannet
FRAGMENTTEJA TIETOISUUDESTA ELI HEIJASTUKSIA TIEDONMUODOSTUKSESTA AIVOISSA
Päähän putoilee vain sattumuksia tai unia
Kuka kulutti ajan: dekolteni on ihan rypyssä, laita äkkiä jotain voidetta. Kuka kulutti ajan, isän kanssa luimme ääneen seitsemää veljestä 1981, itkimme. Nyt itken jotain muuta.
Tuleeko yhä enemmän aamuja jolloin kitalaki on unesta rohtunut. Vatsaa vääntää ja päätä särkee. Ei edes kello ole soinut. Tällainen aamu - seison surkeana tyhjä kahvipurkki kädessä. Kuka kulutti kahvinporot.
Kuka lähtee pyjamassa Valtsuun, se on kai vielä kyläkauppa, ja leikin: Möysä vielä hetken (koti)kylä.
* * *
Aivan yllättäin poskellani tuuli kuin keväällä 1985. Oliko se ravintola Berliinissä, Amsterdamissa vai Lahdessa, sillä ei ole merkitystä. Kuin olisimme olleet yksityistilaisuudessa. Sinä ja minä. Ja tässä hetkessä päätän: vaikka sairaus kuluttaisi muistini en unohda koskaan.
Sinä tanssit. Ja tanssit. Ja silmäsi koskuivat ilosta. Me kulutimme ajan, joka ei uponnut kuin haaksirikkoinen laiva kadoskiin vaan on läsnä kuin huulipunan tuoksu tai nimeämätön maku huulilla.
Ostan Valtsusta kaksikymmentä ruusua, kymmenen vaaleanpunaista ja kymmenen hehkuvaa auringonlaskua.
Degolteni on ihan rypyssä, laita äkkiä jotain öljyä. Ja sinä sanoit usein: voi kuinka suloisesti sinä punastut. Kokonaisen yön maistelimme hämärää valoa iholle katetulta pöydältä. Ajatus muistosta vie käden poskelle kuin etelätuulen.
* * *
* * *
"Vähän me pyydettiin, mutta paljon meille annettiin. Kirkasta kylmää vuodenaikaa peilata menneitä pihan jäälautoista. Kaksi iloista koiraa. Ja viimein." Se rypistynyt degoltee, laita äkkiä jotain rasvaa (se on vain minun pieni murheeni, joka kertoo kuluneesta ajasta, vastasin.)
Heti aamulla ovat supattamassa päähän ajatuksia. Öisin valtaavat yksityisen tilani, eivätkä mihinkään katoa, vaikka kuinka kauniisti pyydän. Vainajat. Luulisi heilläkin olevan oma paikkansa tässä maailmankaikkeudessa niin kuin minullakin pitäisi olla.
Mutta ei, veli hääpuvussaan, vuodelta 1979, sutjakka nuorukainen. "Näin mäkilähdöstä laitetaan auto taskuparkkiin, itse ajat, minä en sinun puolestasi elä." Ja niin ovat piirtäneet minulle tarkan alueen, jossa olla, keittää kahvia ja polttaa tupakkaa.
Viestit syntymästä tavoittaa minut aina viimeisenä. Aivan kuin olisin kuolleille merkitty. Mummo touhuaa niin paljon, että en tolkkua saa, mutta jotain varten pitää talo olla tällingissä ja "emännän tuntee jo rappusilta ja porstuasta." Kulunut keinomokkatakki, josta minullekin riitti vielä vuonna 1983 kun oli uusiaalto ja musiikkia tukka täynnä.
Menin kerran kursiille, oliko se vuonna 2006, että oppisin mielikuvissa laittamaan vainajat komeaan veneeseen, hyvästelemään ja kiittelemään, etteivät enää palaisi. Kuka ajan kulutti? Meidän vainajat, siis minun armaat kalaman kukat, seisovat rannalla pyhäpuvuissaan,laittavat valkeita lumpeita ja vesiheinää soutuveneeseen ja minut sinne koirineni soutamaan virtaan. Heiluttavat somasti. Mutta mihinkään eivät katoa, eivät käskemälläkään.
Ja kovati tuntuu heillä asiaa olevan, aamusta yömyöhän, iltaan ja koko ajan. Tähän ei ymmärrykseni riitä: niin kovasti he haluavat ohjailla tämän puoleisia, eikö heille jo riittänyt -
* * *
Kahdekasan kilometriä pohjoiseen mummolasta oli talo nimeltä Välimaa, siellä asui hampaaton Veikko. Pyhäiltana se hölkytteli mummolan pihaan. Minulla oli uusi kesäkolttu, vuosi taisi olla 1975. Puuskutti siinä pihassa ja osoitti minua sormella kovaan ääneen: saako tuota tyttöä naira.
Minä juoksin metsään karkuun itku silmässä. Ei minun perään kukaan lähtenyt. Huomasiko seuraavanakaan päivänä, että olin jonnekin mennyt, metsään, sydänmaille.
Kaupungissa vuonna 1983 heräsin isän nousuhumalaan: ei paha oo kenkään ihminen toinen vain heikompi toista. Kelteisillään olohuoneessa konjakkilasi kädessä kuin suurella estraadilla yleisönään äitinsä isän kaappikello, kristallit tarkassa rivissä ja hopealusikat laatikossa.
Kaada minullekin. "Sinä se olet ainoa meidän pojista, joka juo konjakkia heti aamusta" Kas hyvää on rinnassa jokaisen vaik ain ei se esille loista.
Kirveli kitalakeen, mutta sisulla nielin, miehekkäästi.
Meidän perheessä on ollut kovempi homma kasvaa naiseksi. Kuin ihmiseksi. Tuli vain mieleen, kun aamulla voitelin degoteeni Sokoksesta luottokortilla ostetulla voiteella. Eikä isäkään enää Leinoa tai Kiveä tai muutakaan - makaa vain osana sairaalan sängyn reunaa, enkä minä tiedä mitä pitäisi sanoa, ajatella. Miten ylipäätään pitäisi olla. Tällaisessa tilanteessa.
* * *
Valtsusta ostetuista ruusuista, vaaleanpunaisista kolme on päättänyt etteivät avaudu. Rytistävät terälehtensä itseään vasten ja vaikenevat. Kuin kolme veljeä suuressa talossa jonka nimi voisi olla salaisuus. Tuoksu, ruusun tuoksu, rakkaudenko. Höpö höpö, sisarkateuden, jonka ymmärsin vasta aikuisena.
Vuonna 1968 täytin kaikki löytämäni kassit kirjoilla ja ilmoitin, että lähden kouluun. Vuonna 1969 ilmoitin, että en millään ehdi koskaan hoitaa omia lapsiani, koska opetan lapsia koulussa. Ihmisessä on kaikki tieto, kun hän syntyy. Ja sitten. Suurella työllä ja vaivalla lapsi koulitaan tämän maailman tavoille. Ketä varten? Minkä vuoksi?
Ja mitkä ovat tämän maailman tavat?
Tavattomuus!
Täytyy kadottaa kaikki luontainen tieto, käytös ja kysymyksen asettelu. Jotta jossain kohdassa, silloin kun siihen et ole varautunut ollenkaan, tyhjään päähän putoaa se kaikkea oleellisin kysymys itseydestä. Jotta sen jälkeen, kun sitä lähdet etsimään sinusta voidaan käyttää sellaisia sanoja kuten itsekäs tai egoistinen.
* * *
Mutta koirat. Ovat hetkessä iloisia. Nuorempi on löytänyt lumikinosten alta aidan rajat ja haukkuu jokaisen kulman omaksi. Vanhempi makaa matolla kuin aurinkonurmikon läiskällä - pyhä päivä, sunnuntai.
* * *
* * *
Minulla oli helppoa sydänmailla, mummolassa. Verrattuna naapuritalon Lailaan minä olin tyttö kaupungista ja vain kesäisin käymässä.
Laila oli kalpea ja hiljainen, kerran muistan hänen hymyilleen. Jos mummolan kesävieraat halusivat meistä valokuvan hän oli aina jotenkin vinottain takanani ja katsoi maata pitkin. Laila teki paljon töitä, hän ei joutanut leikkiä. Minä autoin häntä, leikin hänen auttamistaan. Saunan hämärässä hän opetti minulle kuinka veri pestään pois alusvaatteista. Kaivokylmällä vedellä, mäntysuovalla ja nyrkeillä.
Kuka kulutti ajan: dekolteni on ihan rypyssä, laita äkkiä jotain voidetta. Kuka kulutti ajan, isän kanssa luimme ääneen seitsemää veljestä 1981, itkimme. Nyt itken jotain muuta.
Tuleeko yhä enemmän aamuja jolloin kitalaki on unesta rohtunut. Vatsaa vääntää ja päätä särkee. Ei edes kello ole soinut. Tällainen aamu - seison surkeana tyhjä kahvipurkki kädessä. Kuka kulutti kahvinporot.
Kuka lähtee pyjamassa Valtsuun, se on kai vielä kyläkauppa, ja leikin: Möysä vielä hetken (koti)kylä.
* * *
Aivan yllättäin poskellani tuuli kuin keväällä 1985. Oliko se ravintola Berliinissä, Amsterdamissa vai Lahdessa, sillä ei ole merkitystä. Kuin olisimme olleet yksityistilaisuudessa. Sinä ja minä. Ja tässä hetkessä päätän: vaikka sairaus kuluttaisi muistini en unohda koskaan.
Sinä tanssit. Ja tanssit. Ja silmäsi koskuivat ilosta. Me kulutimme ajan, joka ei uponnut kuin haaksirikkoinen laiva kadoskiin vaan on läsnä kuin huulipunan tuoksu tai nimeämätön maku huulilla.
Ostan Valtsusta kaksikymmentä ruusua, kymmenen vaaleanpunaista ja kymmenen hehkuvaa auringonlaskua.
Degolteni on ihan rypyssä, laita äkkiä jotain öljyä. Ja sinä sanoit usein: voi kuinka suloisesti sinä punastut. Kokonaisen yön maistelimme hämärää valoa iholle katetulta pöydältä. Ajatus muistosta vie käden poskelle kuin etelätuulen.
* * *
* * *
"Vähän me pyydettiin, mutta paljon meille annettiin. Kirkasta kylmää vuodenaikaa peilata menneitä pihan jäälautoista. Kaksi iloista koiraa. Ja viimein." Se rypistynyt degoltee, laita äkkiä jotain rasvaa (se on vain minun pieni murheeni, joka kertoo kuluneesta ajasta, vastasin.)
Heti aamulla ovat supattamassa päähän ajatuksia. Öisin valtaavat yksityisen tilani, eivätkä mihinkään katoa, vaikka kuinka kauniisti pyydän. Vainajat. Luulisi heilläkin olevan oma paikkansa tässä maailmankaikkeudessa niin kuin minullakin pitäisi olla.
Mutta ei, veli hääpuvussaan, vuodelta 1979, sutjakka nuorukainen. "Näin mäkilähdöstä laitetaan auto taskuparkkiin, itse ajat, minä en sinun puolestasi elä." Ja niin ovat piirtäneet minulle tarkan alueen, jossa olla, keittää kahvia ja polttaa tupakkaa.
Viestit syntymästä tavoittaa minut aina viimeisenä. Aivan kuin olisin kuolleille merkitty. Mummo touhuaa niin paljon, että en tolkkua saa, mutta jotain varten pitää talo olla tällingissä ja "emännän tuntee jo rappusilta ja porstuasta." Kulunut keinomokkatakki, josta minullekin riitti vielä vuonna 1983 kun oli uusiaalto ja musiikkia tukka täynnä.
Menin kerran kursiille, oliko se vuonna 2006, että oppisin mielikuvissa laittamaan vainajat komeaan veneeseen, hyvästelemään ja kiittelemään, etteivät enää palaisi. Kuka ajan kulutti? Meidän vainajat, siis minun armaat kalaman kukat, seisovat rannalla pyhäpuvuissaan,laittavat valkeita lumpeita ja vesiheinää soutuveneeseen ja minut sinne koirineni soutamaan virtaan. Heiluttavat somasti. Mutta mihinkään eivät katoa, eivät käskemälläkään.
Ja kovati tuntuu heillä asiaa olevan, aamusta yömyöhän, iltaan ja koko ajan. Tähän ei ymmärrykseni riitä: niin kovasti he haluavat ohjailla tämän puoleisia, eikö heille jo riittänyt -
* * *
Kahdekasan kilometriä pohjoiseen mummolasta oli talo nimeltä Välimaa, siellä asui hampaaton Veikko. Pyhäiltana se hölkytteli mummolan pihaan. Minulla oli uusi kesäkolttu, vuosi taisi olla 1975. Puuskutti siinä pihassa ja osoitti minua sormella kovaan ääneen: saako tuota tyttöä naira.
Minä juoksin metsään karkuun itku silmässä. Ei minun perään kukaan lähtenyt. Huomasiko seuraavanakaan päivänä, että olin jonnekin mennyt, metsään, sydänmaille.
Kaupungissa vuonna 1983 heräsin isän nousuhumalaan: ei paha oo kenkään ihminen toinen vain heikompi toista. Kelteisillään olohuoneessa konjakkilasi kädessä kuin suurella estraadilla yleisönään äitinsä isän kaappikello, kristallit tarkassa rivissä ja hopealusikat laatikossa.
Kaada minullekin. "Sinä se olet ainoa meidän pojista, joka juo konjakkia heti aamusta" Kas hyvää on rinnassa jokaisen vaik ain ei se esille loista.
Kirveli kitalakeen, mutta sisulla nielin, miehekkäästi.
Meidän perheessä on ollut kovempi homma kasvaa naiseksi. Kuin ihmiseksi. Tuli vain mieleen, kun aamulla voitelin degoteeni Sokoksesta luottokortilla ostetulla voiteella. Eikä isäkään enää Leinoa tai Kiveä tai muutakaan - makaa vain osana sairaalan sängyn reunaa, enkä minä tiedä mitä pitäisi sanoa, ajatella. Miten ylipäätään pitäisi olla. Tällaisessa tilanteessa.
* * *
Valtsusta ostetuista ruusuista, vaaleanpunaisista kolme on päättänyt etteivät avaudu. Rytistävät terälehtensä itseään vasten ja vaikenevat. Kuin kolme veljeä suuressa talossa jonka nimi voisi olla salaisuus. Tuoksu, ruusun tuoksu, rakkaudenko. Höpö höpö, sisarkateuden, jonka ymmärsin vasta aikuisena.
Vuonna 1968 täytin kaikki löytämäni kassit kirjoilla ja ilmoitin, että lähden kouluun. Vuonna 1969 ilmoitin, että en millään ehdi koskaan hoitaa omia lapsiani, koska opetan lapsia koulussa. Ihmisessä on kaikki tieto, kun hän syntyy. Ja sitten. Suurella työllä ja vaivalla lapsi koulitaan tämän maailman tavoille. Ketä varten? Minkä vuoksi?
Ja mitkä ovat tämän maailman tavat?
Tavattomuus!
Täytyy kadottaa kaikki luontainen tieto, käytös ja kysymyksen asettelu. Jotta jossain kohdassa, silloin kun siihen et ole varautunut ollenkaan, tyhjään päähän putoaa se kaikkea oleellisin kysymys itseydestä. Jotta sen jälkeen, kun sitä lähdet etsimään sinusta voidaan käyttää sellaisia sanoja kuten itsekäs tai egoistinen.
* * *
Mutta koirat. Ovat hetkessä iloisia. Nuorempi on löytänyt lumikinosten alta aidan rajat ja haukkuu jokaisen kulman omaksi. Vanhempi makaa matolla kuin aurinkonurmikon läiskällä - pyhä päivä, sunnuntai.
* * *
* * *
Minulla oli helppoa sydänmailla, mummolassa. Verrattuna naapuritalon Lailaan minä olin tyttö kaupungista ja vain kesäisin käymässä.
Laila oli kalpea ja hiljainen, kerran muistan hänen hymyilleen. Jos mummolan kesävieraat halusivat meistä valokuvan hän oli aina jotenkin vinottain takanani ja katsoi maata pitkin. Laila teki paljon töitä, hän ei joutanut leikkiä. Minä autoin häntä, leikin hänen auttamistaan. Saunan hämärässä hän opetti minulle kuinka veri pestään pois alusvaatteista. Kaivokylmällä vedellä, mäntysuovalla ja nyrkeillä.
torstai 28. maaliskuuta 2013
murreruno
murren runo
murre&runo
remrun noru
murra runo,
ornu!
senkin urno
noron polo
polon olo
yhvää ääispäistä ;)
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
aineen tärähtely
pallo on
avaruuden meressä
ajelehtii alkusumussa
siellä maailmankaikkeuden suurimmat valaat
uivat
sukeltelevat mustuuteen
ja ylös
hengittämään
roiskivat ympäriinsä linnunradan liejua
verkkaista loiskahtelua
meteoriittirannoilla
tietämämme mukaan
aineen tärähtelyä tuskin huomaa
haluamme uskoa
Kuunuinti
Suuren kuun
uinti yli taivaankaaren,
poskien uurteet
kraaterit
niskan näkymätön
pimeys
aavistamattomuus
Vuorovesien liike
nousu ja lasku,
tähtisateen
murtuminen,
hetken ikuisuus
jokaisen
aallonharjalla
olet lähellä
kuin eilen
maanantai 25. maaliskuuta 2013
rakkaus yks sentti eteen yks taakse
joskus
maa katoaa jalkojen alta
huipulta näen
miten muurahaiset etenevät sentin sata kiloa painavat neulaset hampaissaan
yks sentti eteen
yks taakse
pihlajan silmusta alkaa
noin tunnin mittainen minuutti
perjantai 22. maaliskuuta 2013
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
(keinu-harjoitelma)
kanssasi
valkeayönä
keinumaan
antaudun
kevyesti kesytetty
kuiskaus & tuuli puhaltaa
ilmavaa hidastaa maata-ilmaa
maa-ilmaa
voi-maa
voi-maa-il-maa
anna itsesi minulle
pyydän
kokonaan
kaipaan
tätä
liikkuvaa
suloista lämpöä lainehtivaa
kolme hetkeä
ei yötä ollenkaan
ei yötä ollenkaan
silmät sormissasi
minä vain, minä ainoastaan
kanssasi keinua saan
kätesi silmäsi
kuljettaa
kuin ilmavirta perhosta
sisälle lentoon
lävitse läpikuultavaan
yöttömään
valkeaan
tiistai 5. maaliskuuta 2013
perjantai 1. maaliskuuta 2013
Eeva Kilven Kuolinsiivousta lukiessa
kello 17.42. maaliskuun ensimmäisen päivän valossa, sohvan nurkassa, olen hengissä! Koira käy niskaani vasten lepäämään, koko painollaan, työntää kostean kuononsa olkapäälle, tuhahtelee ja nukahtaa. Miten nopeasti vaihtelevat raskaus ja keveys. Ja kuinka toinen kantaa sitä katseessaa, ja toinen, joka on kauempana tästä kuvasta saa ruumiin muuttumaan ilmavaksi, leijuvaksi. Jos saavutan Eevan iän ja viisauden ja Magdalan Marian rohkeuden - niin varo! minua ei painollaan raskaaksi saa mikään tai kukaan, ainoastaan kukin, keveästi. Ja sinä kysyt: niinkö pitkään minun on odotettava. Hymyilen: haltioitunut ei tunne lineaarisen ajan harhaa, hän elää sykleistä, sykleissä. Sykähdellen.
tiistai 26. helmikuuta 2013
27.2. maanantai
Helmikuun lopun päivä
avaa
syyspimeän
valoa on paljon
se valuu joka suuntaan
sydän sulaa
tänään voi uskoa paremmin toimivaan maailmaan
talo avautuu
kuusissa tsirp tsirp
avaa
syyspimeän
valoa on paljon
se valuu joka suuntaan
sydän sulaa
tänään voi uskoa paremmin toimivaan maailmaan
talo avautuu
kuusissa tsirp tsirp
torstai 21. helmikuuta 2013
Lukiessa Lassi Nummia
Tuleeko sinulle heti mieleen väri, jos sanon etruskinsininen, kysyn, ja hän
kertoo minulle pitkin lausein mielensä kartasta, jossa ei ole sellaista värimäärettä, mutta
katsoessaan keittiössä vanhaan astiaan, hän saattaa ajatella etruskinsiniseksi sen mitä ei
ole aiemmin ajatellut.
Maalasin Melicianon kylässä seinään etruskinaisenpään, joku sanoi niin että se oli: naisen pää,
minulle itselleni tuli mieleen enemmän sarjakuva.
Tiesin heti minkälainen on etruskinsininen, vaikka minun päässäni ei ole sellaista karttaa,
mutta muistissa on toinen kevät, kun kävelimme Pompejn raunioilla, ja minua hermostutti nuori
ja kiireinen matkaopas, koska mielessäni tuo kaikki aika oli niin syvällä, että olisin kaivannut
rauhoittumista himmentyneiden, rapistuneiden ääriviivojen äärellä.
Miksi minä maalasin vain pään? Täytin sinä keväänä neljäkymmentä, sinä päivänä, hetkenä, kun sekoitin kaikki sinisen sävyt seinään. Voihan olla niin, että aviovaimosta tulee vain pää yhtä lailla kuin koivuun vuosirenkaita. Puhuva pää, joka pakotetaan tietämään ja kommentoimaan. Se vain lipsahtaa niin. Hups. Ei millään pahalla. Ja aviomiehet kulkevat keväisillä kaduilla silmäilemässä päättömiä vartaloita. Niinkö se menee?
* *
Sinä kysyit kirjoitanko minä sinut? Ja jäin ajattelemaan sitä. Kirjoitanko. Mistään noin elävästä kuin sinä ei voi tehdä enää elävämpää.
* *
Jos kirjoittaisin sen nuorukaisen suloisesta etuhampaiden raosta, lukiessani kahvilassa Lassi Nummea ja syödessäni hampurilaista, jos kirjoittaisin hänen silmiesä kirkkaudesta, kun hän huudahti: loistava yhdistelmä, jos kirjoittaisin, kuinka hänen poskilleen nousi puna ja hänen kirkkautensa harhaili kirjani ylitse minuun, jos kirjoittaisin siitä, minua sanottaisiin suureksi kissaeläimeksi, joka on peto, mutta jos siitä kirjoittaisi minun ikäinen mies, ja jos suloinen hammasrako olisi ollut neitoksisen etuhampaissa, niin silloin, sanottaisiin jotain muuta.
* *
* *
perjantai 15. helmikuuta 2013
Aamukahvi puutarhassa/maalaus
Sateen jälkeen aamuenkelit levittävät puutarhaan
vaaleanpunaisia vihkiharsoseittejä
hämähäkit kutovat verkkojaan auringon kanssa kilpaa
varpaat
kastuvat
Omenapuusta pudonnut omenatorttu sinisellä haalistuneella
puutarhapöydällä
kahvipannu höyryää
Huomaan että kasteessa ovat jalkoihini löytyneet uudet
varpaat
on
siis tarkoitus kävellä laajemmalle elämään tästä paratiisista
vaaleanpunaisia vihkiharsoseittejä
hämähäkit kutovat verkkojaan auringon kanssa kilpaa
varpaat
kastuvat
Omenapuusta pudonnut omenatorttu sinisellä haalistuneella
puutarhapöydällä
kahvipannu höyryää
Huomaan että kasteessa ovat jalkoihini löytyneet uudet
varpaat
on
siis tarkoitus kävellä laajemmalle elämään tästä paratiisista
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Kangastus 1.
.
Kangastusta putoaa maahan
joskus
otetaan puukuppiin säilöön
se on monessa kohti
lääkkeenä hyvä,
pistoksiin ja lasten
synnytyksiin
hyvin sulavaa on se
kangastus.
Myös pilviä voi
pudota maahan,
niitä voi etsiä
ja niillä parantaa tauteja
kuten ennen käen
kukkumista kerätään,
keitetään
Andromedan suokanerva,
kuten luumarjojen maito
ansalankojen maalinnut
tuulipölytteinen
pesäpako.
Kokonaiset metsät
katoavat
myötävalossa
lumenviipymälammet,
katoaa tunturiposken
kaarnikkaluuta
jäävät
kaukoputkeen ohuet pystypilarit
riekkojen valkoiset
vatsat.
.
teksti Tiina Tanskasen valokuvateokseen.
.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)