Lukiessa Lassi Nummia

Tuleeko sinulle heti mieleen väri, jos sanon etruskinsininen, kysyn, ja hän

kertoo minulle pitkin lausein mielensä kartasta, jossa ei ole sellaista värimäärettä, mutta

katsoessaan keittiössä vanhaan astiaan, hän saattaa ajatella etruskinsiniseksi sen mitä ei

ole aiemmin ajatellut.

Maalasin Melicianon kylässä seinään etruskinaisenpään, joku sanoi niin että se oli: naisen pää,

minulle itselleni tuli mieleen enemmän sarjakuva. 

Tiesin heti minkälainen on etruskinsininen, vaikka minun päässäni ei ole sellaista karttaa,

mutta muistissa on toinen kevät, kun kävelimme Pompejn raunioilla, ja minua hermostutti nuori

ja kiireinen matkaopas, koska mielessäni tuo kaikki aika oli niin syvällä, että olisin kaivannut

rauhoittumista himmentyneiden, rapistuneiden ääriviivojen äärellä.

Miksi minä maalasin vain pään? Täytin sinä keväänä neljäkymmentä, sinä päivänä, hetkenä, kun sekoitin kaikki sinisen sävyt seinään. Voihan olla niin, että aviovaimosta tulee vain pää yhtä lailla kuin koivuun vuosirenkaita. Puhuva pää, joka pakotetaan tietämään ja kommentoimaan. Se vain lipsahtaa niin. Hups. Ei millään pahalla. Ja aviomiehet kulkevat keväisillä kaduilla silmäilemässä päättömiä vartaloita. Niinkö se menee?


* *

Sinä kysyit kirjoitanko minä sinut? Ja jäin ajattelemaan sitä. Kirjoitanko. Mistään noin elävästä kuin sinä ei voi tehdä enää elävämpää.


* *

Jos kirjoittaisin sen nuorukaisen suloisesta etuhampaiden raosta, lukiessani kahvilassa Lassi Nummea ja syödessäni hampurilaista, jos kirjoittaisin hänen silmiesä kirkkaudesta, kun hän huudahti: loistava yhdistelmä, jos kirjoittaisin, kuinka hänen poskilleen nousi puna ja hänen kirkkautensa harhaili kirjani ylitse minuun, jos kirjoittaisin siitä, minua sanottaisiin suureksi kissaeläimeksi, joka on peto, mutta jos siitä kirjoittaisi minun ikäinen mies, ja jos suloinen hammasrako olisi ollut neitoksisen etuhampaissa, niin silloin, sanottaisiin jotain muuta.

* *