Eeva Kilven Kuolinsiivousta lukiessa

kello 17.42. maaliskuun ensimmäisen päivän valossa, sohvan nurkassa, olen hengissä! Koira käy niskaani vasten lepäämään, koko painollaan, työntää kostean kuononsa olkapäälle, tuhahtelee ja nukahtaa. Miten nopeasti vaihtelevat raskaus ja keveys. Ja kuinka toinen kantaa sitä katseessaa, ja toinen, joka on kauempana tästä kuvasta saa ruumiin muuttumaan ilmavaksi, leijuvaksi. Jos saavutan Eevan iän ja viisauden ja Magdalan Marian rohkeuden - niin varo! minua ei painollaan raskaaksi saa mikään tai kukaan, ainoastaan kukin, keveästi. Ja sinä kysyt: niinkö pitkään minun on odotettava. Hymyilen: haltioitunut ei tunne lineaarisen ajan harhaa, hän elää sykleistä, sykleissä. Sykähdellen.