kimalaisen talo

kuistiin ilmestyneet

kennot hennot

venyy aamunsini Gini

menyy hunajainen valo

kimalaisen talo

lennot muistiin


kirjoi-

tamme

28.4.2013 Lahti

Felmannin pellon muistomerkin ihmiset
näkivät tänään
kuinka halasimme, katsoimme silmiin, huusimme. äiti!

Sanon vielä tämän: Anteeksi!

Fellmanin pelto

.
Vankileirinkin siemen itää
kadonneen leipäpalan ruista

kevät,
ompi
ompi selkäni ranka kylmä

                              ja musta

läpi ohut vaahteran juuri
tunnustelee
marraskesiä, iskevä raekuuro

! Äiti !
.

Runo Lahdessa 28.4.2013

Minulle kerrottiin tarina vangista ja vartijasta
he menivät naimisiin; rakkaus synnytti kauniita jälkeläisiä.
Tämä muisto sydämessäni kuljen tänään harjulla
koko päivän koirine kanssa auringossa kylpien.

KOIRIEN PASKAT ULVOTTAVAT YLEISÖNOSASTOJA

vuodenaika väärissä vaatteissa
pihtaa pilvimekkonsa kätköissä aurinkoaan
PongJangin poika diktaattori kiukuttelee maailmalle
vankileirinukkekodin kidutetuista luista
kokoon liimatut ohjukset erektiossa
lännenmies toivoo mahdollisen aktin alkaissa
niiden laukeavan maailman suurimman museoarmejan
omaan käteen
yhdistyneidenkansakuntien hississä karkaa pieru
erityisyksikkö hälyytetään paikalle tuulettamaan

koulunpiha muistuttaa karmanlaista
roolini on hampaaton vahtikoira
joka neuvoo yhteenlakskuissa
jakolaskuissa ja kertotaulussa
miestenalut tulinentippa valuu nenänpäästä
jumala on tuunattu neliveto
joka pauhaa suppareien välityksellä
Petri Nygårdin Klamydia kielellä
ja teinitytöt angstaa ja kikattaa
päivä päivältä valmiimpina
murtautumaan miesten sydämmiin

tien toisellapuolen
mykkä teollisuushalli
nurkalla vettä vuotavan räystään alla
trukki kerää ruostetta
rautaputkien pinot palavat punaruskeina
kiireettömän korroosion kiirastulessa
kaipaus takaisin voittaa ei enää koskaan takaisin ajatuksen
paskaisiin ja rasvaisiin hommiin
hikiotsalla toisten murrettujen sielujen kanssa
odottaen suu napsuen vetisiä viikonloppuja
nuorten naisten ihastumisia
jotka haalistuvat kusella käynnin aikana
pelkäksi humionhakuisuudeksi
ja yksinhuoltajaäidit tovovat
sinun siittävän vielä yhden lisää
hylkäävän heidät tai ohi jyskyttävän elämän
helpotuksen kielletyt hedelmät
kissa vilkaisee taakseen kadoten pihan roskiksien taakse

Rauta Rouva makaa viimein hiljaisena arkussaan
haudatkaa pääalaspäin hyljättyyn kuiluun
kaivosmiehet kohottavat kaatoryypyt
työvoimatoimiston jonossa ei jaeta bonuksia
pukuihin puetut parasiitit
kantavat kurjuuksiamme salkuissaan
Bostonin maratonilla räjähtää
pistää pahan kiertämään
koirien paskat ulvottavat yleisönosastoja
saastaiset tienpientareet odottamassa
leskenlehtien keltaista maihinnousua

Kirjoita runoni Tee

teekupissa

tummansininen ilta



ja yöstä karannut kajo

samettinojatuolillani


kuu sulaa


matkustan unessa aamuun

koko ajan hereillä

Silmitön talvi

joulukuun kaukolämpölasku 498,23 euroa.

Tulkoon vaan järjetön sää

Kun roolivaateet puettiin päälle hinnasta ei sovittu

 vakuutusta ei otettu, kiinnityksiä sitäkin enemmän.

Äiti ei kai noi sun runohommat mee meijän kaikkien yhteisistä rahoista.

Ahkeruutta ei mitata senteissä

eikä runoutta lasketa työn tai merkkien määrässä

meitä ei kylmetä.

Kuule, me ollaan vanha pari, opittiin vanhan maailman tavoille

kellokortti raks raks; onko perheenjäsen tavattavissa

onko vessapaperia

ei mitään uutisia sieltä tulee naapurinlähiö ihon alla paleltaa.

 Jäistä palvilihaa ja ketjujansa vihaa

viet mut kouluun: koira,  peiton alle.

Kuule, ei me oikein opittu sitä eroamista, harvinaista se oli 1970-luvulla

ja alttariparvelta soi, ja soi: tulkoon vaan silmitön talvi

joskus silloin sähkölasku oli 19,20 markkaa.

IHMINEN, OLISITKO TUULI

Antaisitko itsellesi luvan ajatella sattumanvaraisesti?

Minuutti minuutilta pidentyvässä valaistuksessa on pakko kestää

kaaos: jos joku kuvaisi keittiöni joutuisin tositv-ohjelmaan. Briljant. Pääsisin

telkkariin. Maailman epäsiistein keittiö, tai pyykkihuone, lattialauta, koirankuppi.

Miten en muistanut: tämä kaikki pakottaa mieltä, on syntyvien

lauseiden tiellä, kalloa kiertävällä poluilla, pälvipellolla, kuinka kevät on

sekasortoinen järjestystä vailla. Rivo limainen maa, häpeilemätön terroristi,
hajukin levällään! Ja sinä väität vuosittain odottavasi tätä. Valehteija.

Olisi armollisempaa, jos talven jälkeen tulisi syksy

valkoisen pimeän turvallisuus saisi hajota lempeästi;  höpöhöpö

antaisit itsellesi luvan himoon, päistikkaa
rakastua ihojen ihanaan hikiseen iloon!

Kuka minussa tahtoo siistin elämän, pitää kiinni aamukahvista ja iltauutisista
nämä juurtuneet nimikkoroolit ovat järjestelmää varten luotija

 tottumus ja järjestys ovat huomaamattomia, kammottavia kita-aukkoja

roolivaatteet painavat jään alle, pohjaan saakka

seisahtaneen virran pohjalla vihellellään ja veisataan koko sakki, 
huolellisesti kasassa: eihäntässämitäänsenkummempaa.

Jos jäsenet eivät saa tanssia vapaasti ensin ne kolottavat, sitten kangistuvat

 osaisitko, olisitko tuuli joka purkaa jäitä tulvaksi asti

ihmistä, sinua ei ole vakuutettu eikä pakotettu, olet omaan valheeseen sidottu

ja niin vapaa, että sitä ei nukkumatta kestä

siinä koko elämisen onni ja onnettomuus: ihminen,
kuinka ylipäätään kukaan voi olla, minua rakastamatta?

Tuulee niin lujasti että auto liikkuu sammutettuna paikoillaan

tämäkö on se tuuli mistä laulussa kerrotaan, jos niin

miksi kukaan ei ota minua kädestä kiinni

tai seiso auton edessä ennen sillan kaidetta

tuulee ja pidä mua kädestä

Kuuntelin eilen kuolleen miehen päiväkirjamerkintöjä

ja kadehdin häneltä

sairautta, joka ensin paransi

ja sitten tappoi hänet

kova tuuli on Jumalan nauru

Huhtikuun pidentyvässä valossa mikään ei pysy paikoillaan, niveletkin naksuvat

muistan, kun kerroit tämän tuulen tulevan:

avasit karttakirjan ja piirsit ympyrän lyijykynällä

rannikolle pienen kylän kohdalle, tuuli

minut sinulta muuten kauaksi vie

Ilmavirta vinkuu raollaan olevasta auton ikkunasta, minä sen sisällä

ulkopuolisena rakkaudesta joka hipaisi räikeässä valaistuksessa

kuin roskat maata, maatumatta. Niin olit jo pois.

minä tuulessa mukana kuljen

olet kauneus, olemisen muotona hahmottumaton

puhdas kaaos säröt versojen kohtaamispaikkoina, tanssin paljaat jalkapohjat.

Hiirenkorvilla
kuuntelee paljas metsä
Linnut lauluavat
 

Humiseva

Helmoissa humiseva harju

maasta työntyvät nutturat


huhtikuun jyrkänteellä

aina yhtä järkähtämättömät

katsovat luottavaisina kesään


kuusen kampaamat tuulet


sekoittuvat

Pärskivä

ja leppä räntämieli

tunnustelee taivasta


pärskivät kukkaset

sormenpäissään

Ällistynyt

mutta tuo pihapihlajamme


leveäkoura

mantelisuu


vielä vastasyntyneen

ällistynyt katse

silmuissaan

Paitasi

Paitasi ja pyyhkeesi ovat nyt pestyt

             -  ne ovat pelkät kuoret -

Sinun täytyisi nyt tulla, puhua.  olla

Antaa tahrojen puhtaudelle

sisältö ja muoto

Kertomus

Keväällä joki tulvii

aistit räjähtävät pajunkukissa

kävelet rannalla

                    pakahdut puskista;


kylmät huoneet

lämpiävät hitaasti

                                    aamuaurinko,

                                    toinen peilissä


kävelet,


pöytään on katettu vaatimaton aamiainen

teekupit

kilkahtelevat ristiin

kirkassointisesti


ulkona lintu pyrähtelee sähkötolpasta puuhun


(aamiaisen jälkeen

kertomus jatkuu)


Päivällisen aikaan

pyydystän tulen

paistettua kalaa ja haudutettua nokkosta


talo on jo lämmin


aamuisin

ritsautamme makeasti

lätäkön kannet

FRAGMENTTEJA TIETOISUUDESTA ELI HEIJASTUKSIA TIEDONMUODOSTUKSESTA AIVOISSA

Päähän putoilee vain sattumuksia tai unia


Kuka kulutti ajan: dekolteni on ihan rypyssä, laita äkkiä jotain voidetta. Kuka kulutti ajan, isän kanssa luimme ääneen seitsemää veljestä 1981, itkimme. Nyt itken jotain muuta.

Tuleeko yhä enemmän aamuja jolloin kitalaki on unesta rohtunut. Vatsaa vääntää ja päätä särkee. Ei edes kello ole soinut. Tällainen aamu - seison surkeana tyhjä kahvipurkki kädessä. Kuka kulutti kahvinporot.

Kuka lähtee pyjamassa Valtsuun, se on kai vielä kyläkauppa, ja leikin: Möysä vielä hetken (koti)kylä.

* * *

Aivan yllättäin poskellani tuuli kuin keväällä 1985. Oliko se ravintola Berliinissä, Amsterdamissa vai Lahdessa, sillä ei ole merkitystä. Kuin olisimme olleet yksityistilaisuudessa. Sinä ja minä. Ja tässä hetkessä päätän: vaikka sairaus kuluttaisi muistini en unohda koskaan.

Sinä tanssit. Ja tanssit. Ja silmäsi koskuivat ilosta. Me kulutimme ajan, joka ei uponnut kuin haaksirikkoinen laiva kadoskiin vaan on läsnä kuin huulipunan tuoksu tai nimeämätön maku huulilla.

Ostan Valtsusta kaksikymmentä ruusua, kymmenen vaaleanpunaista ja kymmenen hehkuvaa auringonlaskua.

Degolteni on ihan rypyssä, laita äkkiä jotain öljyä. Ja sinä sanoit usein: voi kuinka suloisesti sinä punastut. Kokonaisen yön maistelimme hämärää valoa iholle katetulta pöydältä. Ajatus muistosta vie käden poskelle kuin etelätuulen.

* * *
* * *

"Vähän me pyydettiin, mutta paljon meille annettiin. Kirkasta kylmää vuodenaikaa peilata menneitä pihan jäälautoista. Kaksi iloista koiraa. Ja viimein." Se rypistynyt degoltee, laita äkkiä jotain rasvaa (se on vain minun pieni murheeni, joka kertoo kuluneesta ajasta, vastasin.)

Heti aamulla ovat supattamassa päähän ajatuksia. Öisin valtaavat yksityisen tilani, eivätkä mihinkään katoa, vaikka kuinka kauniisti pyydän. Vainajat. Luulisi heilläkin olevan oma paikkansa tässä maailmankaikkeudessa niin kuin minullakin pitäisi olla.

Mutta ei, veli hääpuvussaan, vuodelta 1979, sutjakka nuorukainen. "Näin mäkilähdöstä laitetaan auto taskuparkkiin, itse ajat, minä en sinun puolestasi elä." Ja niin ovat piirtäneet minulle tarkan alueen, jossa olla, keittää kahvia ja polttaa tupakkaa.

Viestit syntymästä tavoittaa minut aina viimeisenä. Aivan kuin olisin kuolleille merkitty. Mummo touhuaa niin paljon, että en tolkkua saa, mutta jotain varten pitää talo olla tällingissä ja "emännän tuntee jo rappusilta ja porstuasta." Kulunut keinomokkatakki, josta minullekin riitti vielä vuonna 1983 kun oli uusiaalto ja musiikkia tukka täynnä.

Menin kerran kursiille, oliko se vuonna 2006, että oppisin mielikuvissa laittamaan vainajat komeaan veneeseen, hyvästelemään ja kiittelemään, etteivät enää palaisi. Kuka ajan kulutti? Meidän vainajat, siis minun armaat kalaman kukat, seisovat rannalla pyhäpuvuissaan,laittavat valkeita lumpeita ja vesiheinää soutuveneeseen ja minut sinne koirineni soutamaan virtaan. Heiluttavat somasti. Mutta mihinkään eivät katoa, eivät käskemälläkään.

Ja kovati tuntuu heillä asiaa olevan, aamusta yömyöhän, iltaan ja koko ajan. Tähän ei ymmärrykseni riitä: niin kovasti he haluavat ohjailla tämän puoleisia, eikö heille jo riittänyt -


* * *

Kahdekasan kilometriä pohjoiseen mummolasta oli talo nimeltä Välimaa, siellä asui hampaaton Veikko. Pyhäiltana se hölkytteli mummolan pihaan. Minulla oli uusi kesäkolttu, vuosi taisi olla 1975. Puuskutti siinä pihassa ja osoitti minua sormella kovaan ääneen: saako tuota tyttöä naira.

Minä juoksin metsään karkuun itku silmässä. Ei minun perään kukaan lähtenyt. Huomasiko seuraavanakaan päivänä, että olin jonnekin mennyt, metsään, sydänmaille.

Kaupungissa vuonna 1983 heräsin isän nousuhumalaan: ei paha oo kenkään ihminen toinen vain heikompi toista. Kelteisillään olohuoneessa konjakkilasi kädessä kuin suurella estraadilla yleisönään äitinsä isän kaappikello, kristallit tarkassa rivissä ja hopealusikat laatikossa.

Kaada minullekin. "Sinä se olet ainoa meidän pojista, joka juo konjakkia heti aamusta" Kas hyvää on rinnassa jokaisen vaik ain ei se esille loista.

Kirveli kitalakeen, mutta sisulla nielin, miehekkäästi.

Meidän perheessä on ollut kovempi homma kasvaa naiseksi. Kuin ihmiseksi. Tuli vain mieleen, kun aamulla voitelin degoteeni Sokoksesta luottokortilla ostetulla voiteella. Eikä isäkään enää Leinoa tai Kiveä tai muutakaan - makaa vain osana sairaalan sängyn reunaa, enkä minä tiedä mitä pitäisi sanoa, ajatella. Miten ylipäätään pitäisi olla. Tällaisessa tilanteessa.

* * *

Valtsusta ostetuista ruusuista, vaaleanpunaisista kolme on päättänyt etteivät avaudu. Rytistävät terälehtensä itseään vasten ja vaikenevat. Kuin kolme veljeä suuressa talossa jonka nimi voisi olla salaisuus. Tuoksu, ruusun tuoksu, rakkaudenko. Höpö höpö, sisarkateuden, jonka ymmärsin vasta aikuisena.

Vuonna 1968 täytin kaikki löytämäni kassit kirjoilla ja ilmoitin, että lähden kouluun. Vuonna 1969 ilmoitin, että en millään ehdi koskaan hoitaa omia lapsiani, koska opetan lapsia koulussa. Ihmisessä on kaikki tieto, kun hän syntyy. Ja sitten. Suurella työllä ja vaivalla lapsi koulitaan tämän maailman tavoille. Ketä varten? Minkä vuoksi?

Ja mitkä ovat tämän maailman tavat?
Tavattomuus!

Täytyy kadottaa kaikki luontainen tieto, käytös ja kysymyksen asettelu. Jotta jossain kohdassa, silloin kun siihen et ole varautunut ollenkaan, tyhjään päähän putoaa se kaikkea oleellisin kysymys itseydestä. Jotta sen jälkeen, kun sitä lähdet etsimään sinusta voidaan käyttää sellaisia sanoja kuten itsekäs tai egoistinen.

* * *

Mutta koirat. Ovat hetkessä iloisia. Nuorempi on löytänyt lumikinosten alta aidan rajat ja haukkuu jokaisen kulman omaksi. Vanhempi makaa matolla kuin aurinkonurmikon läiskällä - pyhä päivä, sunnuntai.


* * *
* * *

Minulla oli helppoa sydänmailla, mummolassa. Verrattuna naapuritalon Lailaan minä olin tyttö kaupungista ja vain kesäisin käymässä.

Laila oli kalpea ja hiljainen, kerran muistan hänen hymyilleen. Jos mummolan kesävieraat halusivat meistä valokuvan hän oli aina jotenkin vinottain takanani ja katsoi maata pitkin. Laila teki paljon töitä, hän ei joutanut leikkiä. Minä autoin häntä, leikin hänen auttamistaan. Saunan hämärässä hän opetti minulle kuinka veri pestään pois alusvaatteista. Kaivokylmällä vedellä, mäntysuovalla ja nyrkeillä.

Mittaan aikaa kesään:

räystäskouru lirauttelee kahden minuutin välein

poraa reikää valkoisesta vihreään.

murreruno

murren runo
murre&runo
remrun noru
murra runo,
   ornu!
senkin urno
noron polo
polon olo


yhvää ääispäistä ;)

aineen tärähtely

pallo on

avaruuden meressä

ajelehtii alkusumussa

siellä maailmankaikkeuden suurimmat valaat

uivat

sukeltelevat mustuuteen

ja ylös

hengittämään

roiskivat ympäriinsä linnunradan liejua


verkkaista loiskahtelua

meteoriittirannoilla


tietämämme mukaan

aineen tärähtelyä tuskin huomaa

haluamme uskoa

Kuunuinti

Suuren kuun
uinti yli taivaankaaren,

poskien uurteet kraaterit

niskan näkymätön pimeys

aavistamattomuus

Vuorovesien liike

nousu ja lasku, tähtisateen

murtuminen, hetken ikuisuus

jokaisen

aallonharjalla

olet lähellä kuin eilen

rakkaus yks sentti eteen yks taakse

joskus

maa katoaa jalkojen alta

huipulta näen

miten muurahaiset etenevät sentin sata kiloa painavat neulaset hampaissaan

yks sentti eteen

yks taakse


pihlajan silmusta alkaa

noin tunnin mittainen minuutti

 Kevätpäivän tasaus

Mieleni
leijuu
kevään ääninä
valon säteinä
tuulena  
lokkeina sinessä
luulen olevani
pumpulia
ei - tiedän
olevani
pumpulia

ja yhä enemmän
ihmiset
ovat
vastenmielisiä

(keinu-harjoitelma)

kanssasi 

 valkeayönä 

keinumaan

antaudun

kevyesti kesytetty 

kuiskaus & tuuli puhaltaa

ilmavaa hidastaa maata-ilmaa

maa-ilmaa

voi-maa

voi-maa-il-maa

anna  itsesi  minulle

pyydän 

kokonaan

kaipaan

tätä

liikkuvaa

suloista lämpöä lainehtivaa

kolme hetkeä

ei yötä ollenkaan

silmät sormissasi

minä vain, minä ainoastaan

kanssasi keinua saan

    

 kätesi silmäsi  

kuljettaa 

kuin ilmavirta perhosta

sisälle lentoon

lävitse läpikuultavaan


yöttömään

valkeaan

lumousverhot

kevättä kohti


katseilta piilossa jossain

jää säröytyy

sulaa


pisaroi

elämä  hulluus

Eeva Kilven Kuolinsiivousta lukiessa

kello 17.42. maaliskuun ensimmäisen päivän valossa, sohvan nurkassa, olen hengissä! Koira käy niskaani vasten lepäämään, koko painollaan, työntää kostean kuononsa olkapäälle, tuhahtelee ja nukahtaa. Miten nopeasti vaihtelevat raskaus ja keveys. Ja kuinka toinen kantaa sitä katseessaa, ja toinen, joka on kauempana tästä kuvasta saa ruumiin muuttumaan ilmavaksi, leijuvaksi. Jos saavutan Eevan iän ja viisauden ja Magdalan Marian rohkeuden - niin varo! minua ei painollaan raskaaksi saa mikään tai kukaan, ainoastaan kukin, keveästi. Ja sinä kysyt: niinkö pitkään minun on odotettava. Hymyilen: haltioitunut ei tunne lineaarisen ajan harhaa, hän elää sykleistä, sykleissä. Sykähdellen.

27.2. maanantai

Helmikuun lopun päivä
avaa
syyspimeän

valoa on paljon 
se valuu joka suuntaan

sydän sulaa

tänään voi uskoa paremmin toimivaan maailmaan

talo avautuu

kuusissa tsirp tsirp

Lukiessa Lassi Nummia

Tuleeko sinulle heti mieleen väri, jos sanon etruskinsininen, kysyn, ja hän

kertoo minulle pitkin lausein mielensä kartasta, jossa ei ole sellaista värimäärettä, mutta

katsoessaan keittiössä vanhaan astiaan, hän saattaa ajatella etruskinsiniseksi sen mitä ei

ole aiemmin ajatellut.

Maalasin Melicianon kylässä seinään etruskinaisenpään, joku sanoi niin että se oli: naisen pää,

minulle itselleni tuli mieleen enemmän sarjakuva. 

Tiesin heti minkälainen on etruskinsininen, vaikka minun päässäni ei ole sellaista karttaa,

mutta muistissa on toinen kevät, kun kävelimme Pompejn raunioilla, ja minua hermostutti nuori

ja kiireinen matkaopas, koska mielessäni tuo kaikki aika oli niin syvällä, että olisin kaivannut

rauhoittumista himmentyneiden, rapistuneiden ääriviivojen äärellä.

Miksi minä maalasin vain pään? Täytin sinä keväänä neljäkymmentä, sinä päivänä, hetkenä, kun sekoitin kaikki sinisen sävyt seinään. Voihan olla niin, että aviovaimosta tulee vain pää yhtä lailla kuin koivuun vuosirenkaita. Puhuva pää, joka pakotetaan tietämään ja kommentoimaan. Se vain lipsahtaa niin. Hups. Ei millään pahalla. Ja aviomiehet kulkevat keväisillä kaduilla silmäilemässä päättömiä vartaloita. Niinkö se menee?


* *

Sinä kysyit kirjoitanko minä sinut? Ja jäin ajattelemaan sitä. Kirjoitanko. Mistään noin elävästä kuin sinä ei voi tehdä enää elävämpää.


* *

Jos kirjoittaisin sen nuorukaisen suloisesta etuhampaiden raosta, lukiessani kahvilassa Lassi Nummea ja syödessäni hampurilaista, jos kirjoittaisin hänen silmiesä kirkkaudesta, kun hän huudahti: loistava yhdistelmä, jos kirjoittaisin, kuinka hänen poskilleen nousi puna ja hänen kirkkautensa harhaili kirjani ylitse minuun, jos kirjoittaisin siitä, minua sanottaisiin suureksi kissaeläimeksi, joka on peto, mutta jos siitä kirjoittaisi minun ikäinen mies, ja jos suloinen hammasrako olisi ollut neitoksisen etuhampaissa, niin silloin, sanottaisiin jotain muuta.

* *

Aamukahvi puutarhassa/maalaus

Sateen jälkeen aamuenkelit levittävät puutarhaan
vaaleanpunaisia vihkiharsoseittejä
hämähäkit kutovat verkkojaan auringon kanssa kilpaa
varpaat
kastuvat
Omenapuusta pudonnut omenatorttu sinisellä haalistuneella
puutarhapöydällä
kahvipannu höyryää
Huomaan että kasteessa ovat jalkoihini löytyneet uudet
varpaat
on
siis tarkoitus kävellä laajemmalle elämään tästä paratiisista

Kangastus 1.

.

Kangastusta putoaa maahan joskus

otetaan puukuppiin säilöön

se on monessa kohti lääkkeenä hyvä,

pistoksiin ja lasten synnytyksiin

hyvin sulavaa on se kangastus.

Myös pilviä voi pudota maahan,

niitä voi etsiä ja niillä parantaa tauteja

kuten ennen käen kukkumista kerätään,

keitetään Andromedan suokanerva,

kuten luumarjojen maito

ansalankojen maalinnut

tuulipölytteinen pesäpako.

Kokonaiset metsät katoavat

myötävalossa lumenviipymälammet,

katoaa tunturiposken kaarnikkaluuta

jäävät kaukoputkeen ohuet pystypilarit

riekkojen valkoiset vatsat.

.

teksti Tiina Tanskasen valokuvateokseen. 

.

 

BENSAHANSKA

tyhjän tien yli
kipittää hiilen mustakatti
kirkonkylän viimeinen satakieli suussaan
pystyyn kuolevalla ostarilla
aaveita näyteikkunassa
ruostunut bensapumppu
naulaan ripustettu hanska
josta peukalo irtipoikki
henki elää
se lähti etelän kaupunkeihin
etsimään valaistua latua
kohti Moolokin röyhtäilevää kitaa

muovisen kullan maassa
henki oli maaton
Murphyn laki ainoana todisteena jumalasta
rock kadottaneena rollinsa
veti henkeä päänsisäisessä vallankumousliikkeessä
katovuonna haisteli bensahanskaa
tarrasi tulikuumaan Mama`n pakaraan
haskan nakit grillaantuivat
sellaista se on
juureton ei etsiydy kotisatamaan

poti pulveriponu krapulan
kuunteli hobojen juttuja
kypsän pikkubaarin nurkassa
taputteli lattiaan nelitahtia
ryypytti kaasutinta
polkaisi koneen käyntiin
jätti kaupungin reuna reservaatin

pitkin tyhjää tietä
henki meni menojaan
etsimään menneisyyden pölyjä
tulikuumien pakoputkien huulien
haistattaessa teille
bensahanskaa



Lahden kirjamessut 20.013


 

[on kirjoitettava jotain, että vielä joskun pystyy kirjoittamaan jotain]

1.

levitän kasvoille voidetta

odotan, heräisit

kuvittelenko vain

mieli voi maalata
kenen tahansa kädet
levittämään voidetta

talven karhealle iholle
sinun kätesi

kuka minussa

kaipaa voitelua

vesilintujen puhetta

2.

pakkasyönä
astuin vesilätäkköön

virtaan yhä

ANNA-LIISA JA VISA KIRJAMESSUILLA

Valokuvat: (c) Sonja Siikanen

Jorman ja Lealiisan julkkarijuhlat

Lahden kirjamessuilla 2.-3.2.2013 Sibeliustalossa. Valokuvat: Sonja Siikanen

Aina joka kevät

Piikkilankapellon

on valloittanut raamatullisen kaunis puutarha

katson ryppyisten kankaiden siliämistä

solmujen heltiämistä

hetkien ojentuminen aroilta vuoteilta



nihkeä päivän keskikohta
vanhus torkkuu leikatun oksiston alla
vastasyntyneet kärpäset kiertävät kukkaplaneettoja
mesi ja kirkkaus huutavat puissa
juovuttava tuoksu  sitoo happamat sielut

unet surisevat



Talven pureksima sielujuurikas pehmenee

avautuu väreihin

rakastuu



xxx


Aina joka kevät

ojentuminen

aroilta vuoteilta

PYHÄ KOLMINAISUUS

Aistien puhe
on lihan

minä tulen ja tahdon

syö minut heti ota tämä

kärsimys pois.

Tunteiden puhe 

on hulluuden

kaivo ihana sukeltaa

rakastettuni on 

ainoa kaunis.

Järkien puhe

valaa lihan muottiin

ojentaa tunteen pois omastaan.

Mahdoton yksi.
Yhtälö.

Minulla ei ole
toista
sinua.

kuultava metsikkö piiloutuu

´
ai ka kulkee eteenpäin  


                                         juna
ovatko ne menettäneet erilai suutensa?

sisäpuoli
ulkopuoli

kääntelen sivuja

maailma  on pidätyskyvytön


Tänään luen



Kuultava metsikkö 
                               piiloutuu



(käy hakemassa värinsä)

Kuultava metsikkö piiloutuu


Tänään luen

maailma on pidätyskyvytön

kääntelen sivuja

ulkopuoli
sisäpuoli

ovatko ne menettäneet erilaisuutensa ?


aika kulkee eteenpäin     juna

´
kuultava metsikkö piiloutuu

lip

lap

lip

lap


modernia runoutta


minä en halua
vaikuttaa ajan hermolla häröilevältä
turhalta säkeeltä

mutta en riimejäkään kumartele


lip

lap

lip

lap


modernia runoutta


ei


ei runoutta runouden vuoksi


vaan runoilijoita runojen vuoksi

tai runoutta silloin kun ei ollut tarkoitus



teemme runokuoroja

hillumme taivasalla ilman pipoa


mitä hitsin runoilijoita

sekaisin noi kirjottajat


oikeet runoilijat kuoli jo kauan sitte

tai sitte ne oikeet runoilijat tekee lauluja nykysin


lip

lap

lip

lap


modernia runoutta

jäämässä sille tielleen


kuka oikeasti tajuaa mistä on kysymys


tralaa

tralaa


onko runo runoiliaa varten
vai runolia runoa


ja mikä ihmeen runoilia

po

po


po

poetry



lip

lap

lip


lap

modernia runoutta

Polkaisuyhteiskunta

Miinat

Hinnat

Yritykset

Oikeudet

Verotus

Ryhmät

Mopot


Keskustelut

Ajattelu


Tosi h e l p p o a  vai mitä?

kesä 2012 täyttymätön toive
odotti lopunajan hörhöjä
mutta oli yhtä syksyä
kierrekorkillisen taivaan kannen alkaessa ripotella valkoista kuolemaa
joulun taikaa
ajaessa viimeistä kertaa siitä hommasta kaupunkiin

radio sylki tyhjiö pakattua puhetta
ja Dj tai robotti laittoi soimaan
juustoisen kokoomus räppärin
joka aloitti varman päälle
kukkopillin peräreikään puhaltelun
keskari tökkää kasetin pesään
taustapeilissä purppura taivaanranta
edessä soi Lost Highway soundtrack
vasemalla hyinen musta järven ulappa
ja
oikealla harjunrinteessä
mykkinä seisovat hiihtohissien luurangot
odottavat Spartacusen orja-armejaa
ristiin naulittaviksi uudestaan

naisten nauru kaukaista
vaahtopää tuoppien vastarannalla
pullasorsat Pikku-Veskun puistossa
joukossa se albiino
jonka luultiin viime talvena kuolleen
sukii tyytyväisenä sulkiaan

Otsikot ja numeraalit

Yön laskeutuessa hän
hiihtää ohrapellolle tekemänsä hiihtolenkin kertaalleen
Latu ylittää ketun jälkien jonon yhdesti, jäniksen jäljet kahdesti,
myötäilee hetken peuran kulkemaa reittiä,
Metsänpeittoon hän jättää kaiken
päivän aikana kertyneen kuonan -
postilaatikon mukaan saattamat otsikot, numeraalit
Lähellä tupaa  käy hän hangelle maaten, katsoo
taivaan kaikki ne tähdet jotka voi nähdä,
ja antaa niiden kuvioille sen hetken nimet

Teen tehosekottimella marjajuomaa 

laitan koristeeksi kirsikankukat japanin

nautittuani

katselen katossa liikkuvia varjokuvia

selälläni

pohdin ajan määreitä

pian

eilen

kohta

huomenna

ilman numeraaleja aika on tila 

hetken - tie on kevyt 

Otsikottomat

Taas aamu
ilman peiliä
kahvilan kulmapöydässä
edessä päivän lehti
otsikottomille

Nainen
neuloo lapasta

yksinkertaiset kuviot

silittää silmillään vastaankäveleviä turkkeja
lukee
yrittää olla
kuin ei olisikaan

Miten päättyy tämä neulomus

kun ei tiedä

kuinka sanoa vuorosanat ajallaan

Nainen
sijoittaa viimeiset lanttinsa
laskiaispullaan
parempaan kahviin

syö
silmäilee

yksinkertaiset kuviot


Runot  eivät

kaipaa otsikkoja

aamulla lumiaruan kolahduksiin

silmällistäkään ei kello jo 4.30. 

fysiikan lait muttumattomina: pysyn aina pikkusiskona

onko tätä ikävää pakko kantaa hautaan saakka

yön varjot eivät   vähene  ne muuntuvat       tunnistettaviksi

niin kuin lumiauran kolahdukisiin turvalliset äänet läpi sikeän unen kuin vanhan isekelmän: pysy aina - veljenä siskona,   pysy[t] minussa sekä

veriketjussa
että

kesäkeinussa

lumilinnassa

äänikuvina iskelmäradion taajuudella

Pahki

Suolattomat lauseet saattavat
sisältää jäämiä pahkinasta
sallituista että
kiellettyistä lisäaineista,
tähdityksistä pisteytyksistä
vertauksista vertailuista
apu-,  yli- ja välihuudahduksista
manaus- ja  hellittelysanoista
miellittely myynnittelu säilömis
ynnä iankaikkisuusmenetelmistä

Oleskelun mahdottomuudesta

Kupillinen teetä

uskon sen hyväätekevään vaikutukseen


kuninkaalliset ajatukset kylpevät tammanmaidossa


tuottavia ihmistapoja

jotka yhä tuoksuvat sitrusöljyltä ja kamelinnahalta

    

       ajattelemattomia tottumuksia

       elämää kehystämässä



hädän hetkellä ne asettuvat ympärillemme

niiden takana rehottaa elämä



Annan lusikalla vauhtia teelehdenpalalle

vauhdin hidastuessa astun metsään

     pensaiden alta huutavat kaskaat

aika on hävittänyt talven järjestyksen


mikään ei varsinaisesti vielä ole

                                                      Sinitilhonen      

                                  Hyvää Uutta Vuotta. Akvarelli by Chr.

vapaa pudotus tammikuun siniseen

Vuoden ensimmäisen päivän ilta on pimeä ja autotiet ovat puuroiset. LSP-blogi on sen sijaan saanut Terhin toimesta ihanan sinisen tammikuun värin. Palaan hetkeksi vielä viime vuoteen.

Ahkeroimme kaksi eri runoprojektia. Olimme mukana   ArtHäme - taideviikoilla kirjoittamalla kaupunkiaiheisia runoja - joka päivä uusi runo blogissa koko tapahtuman ajan. Tämä kokemus kolminkertaisti lukijamäärämme ja sen innoittamana teimme myös Talvipäivänseisaus runokalenterin joulukuussa. Lukijämäärät kasvoivat jälleen huomattavasti säännöllisen kirjoittamisen myötä. Parhaimmillaan blogilla oli 200 lukijaa päivässä.

Tästä voi päätellä, että myös sähköisiä säkeitä, blogeja on tarpeen markkinoida. ArtHäme-tapahtuman myötä pääsimme mukaan heidän markkinointiinsa ja joulukuisen kalenterin markkinoimme fb-tapahtumana. Muistutimme lukijoita joka päivä uudesta runosta.

Kaikkien kirjoittajien puolesta uskallan sanoa, että lukijamäärän kasvaminen ja erityisesti runojen kommentointi on aktivoinut ja kannustanut meitä. Kiitos kaikille! Tästä onkin hyvä jatkaa tähän uuteen vuoteen.

Nyt runoilijat vetävät henkeä ja kirjoittelevat kukin tahtomallaan tavalla tänne blogiin tekstejä, linkkaavat musiikkia tai kuvia. Jossain vaiheessa vuotta tulemme taas ulos täältä omasta kammaristamme. Nyt on aika muhitella ja makustella, aloitella kaikessa rauhassa vuotta 2013.