HARJUJEN VÄLIIN VIRITETTY RAJATON JA VAPAA RUNOILEVA YHTEISÖ. RUNOUTTA VUODESTA 2009 ALKAEN.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Lumi

Lumi on veden olomuoto, jota sataa talvella maahan. Lumihiutaleet ovat pieniä tähtiä, jotka muodostavat maahan valkoisen paksun maton. Jos puu sattuu hiutaleen tielle sen matkalla maahan, hiutale saattaa jäädä myös puun oksalle. Lumella on myös monia erilaista lumen laatua kuvaavia nimiä kuten esim. nuoska, loska, räntä. Kun lunta on paksulti, kävelyreitit joudutaan kaivamaan lapiolla. Tiet ja kadut puhdistetaan yleensä isoilla erityisesti lumen siirtämiseen tarkoitetuilla nk. aura-autoilla.

Lumessa voi harrastaa mm: Hiihtoa (ks. hiihto), laskettelua (ks. laskettelu), pulkalla laskemista ja lumiukkojen tekemistä. Pienet jyrsijät tekevät lumeen käytäviä. Jos talvella ei sada lunta (sellaistakin on tapahtunut) ihmiset masentuvat, eivätkä jaksa odottaa kevättä ja saattavat jopa tehdä itsemurhan. Talvella on yleensä mustavalkoista ja värit palaavat vasta keväällä, kun lumi muuttuu hiljalleen vedeksi ja puut kasvattavat uudet lehdet.

6 kommenttia:

  1. Lumella on monta nimeä, voisi olla vaikka runon nimi.
    Ainakin täällä meidän leveysasteilla ollaan keksitty sille nimiä ja vitten vielä murteet, millhän tavoin ne oikein vääntyvätkään.
    Mustavalkoista, tosiaan. Pian saamme varmaankin ihailla uuden vihreitä lehtiä,mikä puu ehtii ensin.

    VastaaPoista
  2. Noistahan saisi aikaan vaikka pienen lumisanakirjan, kylmän veden eri muodoista.

    VastaaPoista
  3. Tämäpä on tarkalla, ovelalla huumorilla tehty "selvitys". En osaa antaa tyylille nimeä, mutta pidän siitä kovin.

    VastaaPoista
  4. ...niin, ehkäpä tämä kävis myös tutustumis/kotouttamisoppaaksi jollekin dyynien- tai atollienmaasta tulleelle vieraalle. alienille.

    VastaaPoista
  5. Onko Elsan sisko innostunut luonnon erilaisista ilmiöistä?

    Loistavan pikkutarkkaa tekstiä, yksityiskohtaista, huomioivaa.

    VastaaPoista
  6. Elsa, sika ja luonto ovat erottamattomat. Kiitos kommenteista!

    VastaaPoista