mummo kuului Ilomantsin raittiusseuraan
minä en
kirkonkylän mopopojista
Lahden torin punkkareista 1979
tuumasi
paskapoikien hommia
lisäsi perään
pierun herrat
ja hymyili muikeasti
tenavana katse kiinnittyi
letukan ruosteen jyrsimään kromiin
valaistuneena
tai
sokaistuneena
häviön hohtoon
lapsuus jäi tienpäähän
jota ei palata takaisin
rakkaus ei kuole,
se vain unohtaa meidät
sanoi Matti Pellonpää
Arvottomissa
istun kuppilan kulmapöydässä
syöksypommittajan kyydissä
vastaan satavat valojuovat
sireenien kirkuessa
marraskuun ruostuneet lehdet
kumahtelevat katuun
aamun kajossa
häviön hohto
Shine on! No nytalkoLyytikirjottaa. Tosi hieno runo. Kokoelmaan ehdolla, tai kokoelmasta poimttu.Jomminkummin.
VastaaPoistaRunoa lukee niin että mitähän sitten seuraavaksi tapahtuu. Pitää lukea monta kertaa. Taas tulee mieleen että lukisi lisää..
VastaaPoistaMielenkiintoisia vastapareja sanoista solmittu. Ruostuneet lehdet kumahtelevat katuun. Ehtaa Vinkua!
VastaaPoistaJotain jää mieleen. Ja minulle tuo sama kohtaus Arvottomista, ajattelen sitä itseasiassa usein. Juuri mietin pari viikoa sitten, että pitäisi lisätä Arvottmat profiiliin elokuvasuosikeiksi. Pellonpää ja Hämäläinen (Pirkko) istuvat autossa. Pellonpää sanoo: Rakkaus on kuollut. Hämäläinen: Ei rakkaus kuole, me siinä kuolemme.
VastaaPoistaMuistan sen näin. Mutta voi olla, että tämä on jo niin muinaismuisto liittyen sen ajan kaikkeen, että siitä on tullut mun oman elämän elokuvan kohtaus ja se näyttäytyy tällaisena.
aivan! noin se oikeasti meni Arvottomissa. mistäköhän olen tuon omani taas onkinut?
VastaaPoistajoo, kyllä tämä kokoilmaan olisi tarkoitus
laittaa.
Vinku, saisko tään runon vierailevaksi runoksi blogiini?
VastaaPoistajep, toki se vierailla saa.
VastaaPoistaNo se on nyt Terhi ja kirjat -blogin runoilijavieraana viikon verran. Kiitos!
VastaaPoista