lauantai 1. joulukuuta 2012
Kolme runoa talven taitteesta
1.
Ihmettelen miten
talven taite toistaa aina itseään
valkoinen samea huopa
sen alla
päivänkakkarapelto
kaikki keltaiset päivät
jokin muuttuu päivien kehrässä
2.
Keskeneräinen aamu-uni;
paukahdus
ovet ja ikkunat aukeavat viistotuuleen
selittämättä
naapurin kissa kävelee suoraan lumihangen yli
villit linnut lentävät yhä kauemmas täältä
vedet paisuvat ympärillä
pelko on poissa
3.
Kauan sitten kadonnut palaa takaisin,
nyt
osaan uneksia elämäni
yhä tarkemmin
yhä kirkkaammin
Kuvittelen
että selviän ilman liikoja selityksiä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Terhi, tosi hieno, tyylikäs alku kalenterillemme.
VastaaPoistaHienoa, kiitoksia!
VastaaPoistaPidin kovasti kolmen runon sikermästäsi. Näistä tulee mieleen yksi sana, hellyys.
VastaaPoistaKyllä, tyylikäs alku tosiaan.
VastaaPoistaJa selviät ilman liikoja selityksiä! Sirkka Turkka on kehottanut olemaan selittämättä.
Oikein hyvä.
1. Jäin pohtimaan alun ja lopun ristiriitaa, kysymystä "miten talven taite aina toistaa itseään" ja lopuusa toteamusta "jokin muuttuu päivän kehrässä" tätä on mukavaa pohdiskella, tietäen, että aurinkoiset pävivät ovat lumivällyna alla muistona.
VastaaPoista2. Kuva kissansta ja vielleitä linnuista viehättää tuttuudessaan.
3. minut hurmaa "nyt
osaan uneksia elämäni
yhä tarkemmin
yhä kirkkaammin"
Seesteinen kuvittava ja pohdiskeleva runo juuri niin talvi. Tuntuu hyvätlä.
pidän paljon tästä kalenterin avauksesta
VastaaPoista