lauantai 22. joulukuuta 2012
Kahdeskymmeskahdes Luukku
Ilon juhlan aikaan
kiertoradallaan
suru suurustuu
ajautuu lapsuuden reunalle
liki niitä jotka ovat
lähemmäksi niitä jotka ovat olleet
sakenee sattumiksi,
vaikeiksi niellä
nostattaa silmiin suolan kyyneleet
kunnes vihdoin
vuoden lyhyimmän päivän jälkeen
suru haikeentuu, laahus haalistuu
kirkastuttaa aamunkoiton varhaiset askeleet
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Oi kiitos tästä runohetkestä. En sitä noin olisi koskaan osannut itse sanoa, kiitos - tunne välittyi tuli omaksi.
VastaaPoistaMinä uneton vieläkin täällä. Mutta niin hyvän runon seurassa, että kellon tikitys ei ahista, vaikka se kohta soi.
VastaaPoistaOn nyt juuri se hetki, kun tulisi ottaa "aamunkoiton varhaiset askeleet" mutta taitaa viedä vielä aikaa minun kohdallani.
olen ihan runohurmoksessa tästä runosta.
Kaunista ajaton kerronta. Alun hauraan surullistunnelmaisen jälkeen loppu kirkastuu kuin aamu 22.12. Auringon kultakehräiset säteet puusiluettien takaa kiitos.
VastaaPoistaHieno!
VastaaPoistaKuuluu sarjaan "melkein en ymmärrä".
Suru suurustuu kiertoradalla kuin avaruuspöly ja jo ensimmäinen säkeistö saa ne suolan kyyneleet silmiin.
Pidemmälle en näe lukea.
Kummallista, mutta ymmärrän vasta nyt tämän runon jääneen mieleeni, en tajunnut sen vaikutusta heti. Jotensakin hienosti aateltu.
VastaaPoista