RAKKAUDELLA .t Lealiisa Runo: Kirsi Kunnas, Sävel: Essi Wuorela

Uusi maa, sisämaa

Koko laakso
            valkoista ja harsoista
harmaista, takaa hirnunta
Ratsuun piirtyvä silhuetti. Ojan yli,
jalan, usvan käy
aikuisen naisen kaari. Tien
toisella puolella satakielen yksinäinen yö, toisen
puolen viistoistakertaiset käen tavut
kissan tassut
arveluttavat hymyt, viiltävät sarat
kosteat nuokkuvat tähkäpäät

Kivet eivät jousta
ja
on nämä pehmeät kengät

otan palan kakkua ja kaadan teetä
oksia maljakkoon
ettei aika
             pysähtyisi

Kolmannen kerroksen ikkunalla joulukynttelikkö
toukokuussa

Tarvitsen suolakalaa
aina
ensin makeannälkä

Mä vihaan farkkuja ja ihmonmyötäistä t-paitaa

Mä vihaan naistenlehtien diettiohjeita 

Mä vihaan valtion lautasmallia

Mä vihaan ruokaohjelmia, puutarhaohjelmia, sisustusohjelmia

Mä vihaan trimmaamista, vahausta ja wokkausta

Mä vihaan miestenlehtien asentosuosituksia

Mä vihaan liian pitkiä hihoja ja liian löysiä vyötärömittoja

Antakaa mun jo herrantähen olla rauhassa!

Mä vihaan rintaliivejä ja stringejä
Mä vihaan sovituskoppeja ja alemyyntejä ja salaattikastiketta rinnuksilla

Mä vihaan kevyttuotteita ja e-koodeja, ja  puk-koodeja, salasanoja

Mä vihaan trimmattuja ok-talojen pihoja ja viisvitosten posliinipilluja

Mä vihaan palvelunumeroita: sano jotain muuta

Mä vihaan liian pitkiä lahkeita ja liian pitkiä hameita

Herrantähen! Antakaa jo!

Mä vihaan pitkäaikaisvuodeosastoja keinotekoisesti pidennettyä elämää

Mä vihaan uhkakuvia ja pelkoa lietsovaa mediatööttiä, soopaa, roskaa, paskaa

Mä vihaan hammaslääkäripäivystystä, koko hammaslääkäriä

Mä vihaan suomalaista lukutaidottomuutta lyhytnäköisyyttä tylppäkielisyyttä

Mä vihaan suosituksia, maanituksia, kieltoja, käskyjä, uhkauksia ja uhrauksia

Mä vihaan sitä, kun en osaa ees kunnolla vihata!

Antakaa olla

ihminen

Mä haluun kulkea nakuna, juosta niityllä, sukeltaa

järveen ja mereen, karvoineni päivineni

Mä haluun olla hiljaa, tuojottaa taivaanrantaa

lukea puiden runkoja, lähettää telepaattisia viestejä

Mä haluun avaruuteen ja mä haluun kalliolle, kukkulalle, metsäpolulle

Mä haluun pois näistä vaatteista ja rooleista

Mä haluun!

Antakaa Olla jo

pelkkä -

Paratiisilintu

Ne kysyvät
miksi se vain on
ja kyyhöttää.
Ne kysyvät
miksi lintu
joka on luotu lentämään
pilviin ja takaisin
vain kyyhöttää
muovipohjaisessa häkissään.

Ne kysyvät
miksi se on hiljaa.
Ne kysyvät
miksi se ei laula
kauniisti
niinkuin esitteessä luvattiin.

Tuppisuu kyyhöttäjä
muovipohjaisessa häkissään.

Kaunista Juhannusaikaa lukijoille ja kirjoittajille

Valokuva: Lasse Kantola / Lintu ja Aurora

toivoopi Lealiisa

En tunne lintuja - kuka lintu tämä on?

Ihmisen tunnen, hän on tyttäreni.

Sinilintu-siipinen, siitä tulee äitivainaa mieleen.

Kääpä

Katso 

kuinka kaunis 

on koivun runko

ja tuo kääpä

joka kasvaa 

siinä kiinni

kuin tatti.

Sen pinta

on kuin 

kylmää ja kosteaa

satiinia.

Tiedätkö

mikä laji se on?

Saakohan

sitä imeskellä?

Linnunkakka

Lihavat akat

lihavine lapsineen

ottavat haltuun

rannan äänimaiseman

peittävät auringon

tukahduttavat kesäilman

narisevalla negaatiollaan.

Syöttävät lapsensa täyteen

aspartaamia

vehnäjauhoja

atsovärejä

natriumglutamaattia

Zeroa

ja julistavat

hulluuteen saakka:

linnunkakka

on epähygieenistä.

Lapset pois vedestä.

Kuka korvaa

jos kakarat kuolee

lintuinfluenssaan?

Kiltalassa

Suu täynnä merkkareita
pölisevällä hiekkatiellä.

Siinä koronapelissä

oli puiset, kuluneet kiekot.

Illalla laitoimme siilille maitoa

katselimme lepakoita

ja turilaita

jotka kuuli äänestä jo kaukaa

kuin pieni helikopteri

ja isoja yöperhosia

jotka pyrkivät lampun valoon.

Miksi ne ovat yöperhosia

jos ne kuitenkin

haluavat valoon?

Järven pinta oli tyyni

Äiti silitti päätä

sanoi: silmät kiinni, Pieto,

nyt laitetaan hyttysmyrkkyä.

Sellaisena haluan 

sen muistaa.

Kiltalan.

Kesän.

Tyynenä.

Saari

On karitarha, kalasarka

meren saari jossa on järvi

kutupelto, onkikulo

sininen suvantoruis

aironveto kerrallaan.

Meren saaren järvessä on saari

saraikkolato, maderiihi,

runsas eväsuova,

saaren keskellä lampi

uimme lohtukuun sirppiä

pohjaituja, aaltoilevaa verkkoruohokkoa,

ympäri ahvenvitahalmetta.

Kerran oli lammessa saari

se uitettiin hinaajalla rantaan ja pilkottiin,

helisi kalanluuviikate ja umpilaineseiväs,

kalahautakoukku.

Saaren kaksi koivua nostettiin kaivurilla ylös

ja kuorma-auton lavalla vietiin

pajupuroauma, karivierikarhi,

siimasiniketo,

pois ruokorinta-aho.

Kuva: Lasse Kantola/kotipiha/16.5.12

kultanokka
istui hiljaa
koivun
ylimmällä
oksalla
ei laulanut tavuakaan
keittiön kello
03.38

isosiä kysyi
miksi pyöreässä
liikkuu viiva
hoitaja kirjasi
sen raporttiin

isoisä halusi
leikkiä piiloa
peiton alle, päälle
alle, päälle
hoitaja kirjasi
sen raporttiin

olikin keltanokka
lauloi monta tavua



ja avautui
ennenkokematon
avaruus

loistava mielikuvitus ei ole geneettistä

kaikkein kamalinta
suorastaan karmivaa
ihmisen
elämässä on
lapsuus
esimerkiksi miksi
siksi, että

aikuiset sanovat
jotain muuta
kuin heidän
eleensä ja ilmeensä
kertovat
eikä lapsi
tiedä mitä se
tarkoittaa
näin lapsi tahtomattaan
joutuu oppikouluun
arvailemaan
tulkitsemaan
ja kun siihen
ei kykene
niin keksimään
luomaa kertomaan
tarinoita

dramturginen ymmärrys
ja verbaalinen avaruus
rakentuvat lapsen
lähiyhteisössä aikuisten
epäjohdonmukaisuudesta

"voi hyvänen aika kuinka se teidän tyttö keksiikään noita juttuja!"
"juu ei ole sukuun tullut, niin on hyvä mielikuvitus!"

ja kaiken
minkä lapsi keksii
on hänen silmiensä
edessä totta

karmeaa tästä
kaikesta tekee
se, että lapsi
ei voi mitään
asioille, ei ole muuta
kuin se totta
mistä lapsi
julmalla tavalla
saa loistavan mielikuvituksen
tarinankertomisen lahjan

ja mikäli lapsen
yksinäisyys on
mitattu ennen
jokellusta
ankaruuden tai onnettomuuden
pitkospuilla
hänestä saattaa tulla
ihmisenä
runoilija

Hiukkaset leikkivät valon alla ja mustassa suodattimessa
Ehkä
se on kolmen tuhannen vuoden takaista Egyptin hiekkaa
jade tai kultapatsaan ympäriltä
jossa tihenee hiven hallitsijattaren hiuslaitteen tomua
Yhä
vesi virtaa sitkeä puu pistää esiin
metrien syvyyteen on hautautunut sandaalinremmejä
laapiksella maalattuja naamion paloja
pöly
on
ikuista

tunnistettavia


maanantain tunnistaa
liikenteen
työkoneiden äänistä
yöttömän yön
tunnistaa
tarvitsee vain
yhdet villasukat
ei alushousuja
ollenkaan
kahvin tunnistaa
kun se ei
ole liian laihaa
vaan aloittaa
maanantain
on helppo olla

ei ole velvotteita
harrastaa, saa
kaulapantansa
takaisin
laskupinot
lattialla
pankkitunnukset
pöydän alla

eivät kaikki ihmiset
"näinä vaikeina aikoina"
ole materialisteja
on myös toisenlaisia
mutta heitä on vaikea
tunnistaa, paitsi
siitä heidät tunnistaa
että he käyvät
runofestivaaleilla

kokoomuslaisen tunnistaa
se tahtoo kehittää ja
pian on kivijalka purettu
lahtelaisen poliitikon tunnistaa
se piiloutuu lausuntojen
sisälle ja unohtaa
ihmisen kielen, kanssakäymisen

tunnistaako
itseään milloinkaan
maanantaina
kun kahvi
tip tip tip
ja sen voi ottaa
kuppiin ja viedä
kupin kuistille
myös itsensä
ja hetken
tunnistaa
kesäkuun
keveyden
sateen jälkeisen
tuoksun,
muistaa
menetetyn
ajan, lapsuuden
johon ei enää
koskaan
tahdo takaisin

Kirjoituspöydän tuoli pyörähtää
kevyesti ympäri

Minkä muotoisia ovat äänet
Sinisen värin aallonpituus on 460 nanometriä

Näillä alloilla keikun taukoamattomilla
enkä tiedä kantavatko
Luotan
luonnon oikeamielisiin mittasuhteisiin

en tahdo vanhentua Lahessa

isoisää etsimässä

sunnuntaiaamu
maito on hapantunut
naapuriin on mentävä
lainamaitoa
minä pääsen naapuriin
mies ja lapsi pääsivät sri lankaan
toinen lapsi pääsee kreikkaan
minä pääsen naapuriin
mistä tuntee sunnuntain
runoilijan lainamaidosta
suomalaisen kirjailijant
keskiansiot ovat 2000 euroa vuodessa
juha siro pääsi espanjaan
minä pääsen keittiöön ja pihalle
vatsasta kohoaa kurkkua pitkin
iso kimpale
minä pääsen sairaalaan
ajamaan isoisän parran
koko suku oli
isoisää etsimässä viime viikolla
paasilinna ei ollut asialla
vaan murtunut terveydenhuoltojärjestelmä
isoisä löytyi yhdeltä käytävältä
suuresta rakennuksesta
kukaan ei tiennyt kenen isoisä hän
oli, liekö kenenkään, tietokone ei
kertonut, mutta pojantytär oli sitkeä
kiersi kaikkia suuria rakennuksia
joissa lemusi paska ja käsidesi
meni rohkeasti ja julisti
tämä on minun isoisä
ja niin löysi isoisäkin hetkeksi
itsensä, unohti jo toisessa hetkessä
mutta pojan tyttärellä on terävä
muisti ja kieli, niin isoisä löytyi turvaan
miksi niin pientä isää sanotaan isoksi
minä en tahdo vanhentua Lahessa
täällä heitetään keuhkokuumeiset potilaat
kadulle ja ne jotka eivät muista mitään
kyyditään Levon krematorion taakse
miettimään: mitä tuli tehtyä, kun et kertonut oikeaa osoitetta
mistä tuntee sunnuntain
vierailuaika on aivan sama
ja nyt saan kahvin lainamaidolla
sunnuntain taivas on tyhjä
minä pääsen taivaaseen
sanoi isoisä
mutta ei vielä lähtenyt

Arjen äärellä?

jos en maalaa
tai kirjoita
tai ohjaa kirjoittamista tai maalaamista
jos en lue lehteä
tai kirjaa
tai ole sähköisten sanojen äärellä
jos en hoida isoisää
tai lapsia
tai lenkitä koiraa ja ukkoa
jos en tee ruokaa
tai siivoa
tai pese pyykkiä
jos en puhu puhelimessa
tai kadunkulmassa
tai kylässä jonkun kanssa
jos en polta tupakkaa
tai juo kahvia
tai meditoi ja rukoile
jos en ole saunassa
tai suihkussa
tai katso tympääntyneenä telkkaria
jos en juo skumppaakaa, enkä siideriä

niin mitä ihmettä mulla on tapana tehdä lauantaisin?

ja miksi niin usein on
maha kipee
päätä särkee ja
vituttaa
tai nukuttaa?

"inspiroituneena" Parnasso 3/2012
s.9 ja 16-19

Tuuli lennätti omenankukkien terälehtiä
keskiviikkona, torstaina

perjantaina tyhjät puut

odottaminen on pitkä
kukkiminen lyhyt

surettaa kalliohuntu, hän
heitti jo laahuksen

jos unikot jäisivät mukuloille
aika seisahtaisi edes tunniksi

vasta alkava kesä
olisi alkava -

Lomalastuja

Lomalla I

Siellä missä nyt olen, esineet,
ja mikseivät myöskin asiat, ovat aika-ajoin hukkassa
(vaikka olemmkin kaukana Sibbo-Vargarnoista).
Toin mukanani rasian johon tarpeelliset
voidaan laittaa talteen. Sen nimi on talte.

Ne ovat nyt uunin reunalla rinnakkain; hukka ja talte.
Niihin talletetaan ne, joihin vähän väliä on tarpe.


Lomalla II

Kaksi yötä olen nukkunut vihreän langan päällä
(samaan rykelmään mahtuu ajatus Saarikoskesta
katsomassa Stalinin pään yli ulos)

Lanka on lakanan ja patjan välissä.
 - Olkoon, ei se haittaa.
Saattaa siellä olla hiukan kotiliettäkin, mutta
Suomen luontoa siellä ei ole - käpy selän alla -
en nukkuisi niin hyvin enkä kuikan
keskiöinen huuto korvissani

Koira juoksee rannalla

nainen pulahtaa avantoon

vanha
hopeapaju viilletty kannoksi moottorisahalla

hopeiset
oksat sairaalasängyn patjalla
                                        kuolemassa

Ihminen on sanonut ettei osaa
ja
toinen huomaa että hän on jo osannut
liikumme
niin ettei pää ehdi mukaan

silmä
tietää heti

suu
puhuu niin kuin silmää ei olisi

Sofia
Sinähän näet hänen päällään mustikansinisen villapaidan
Hän
pukee sen aina kun on ikävä
kun
on eksyksissä
ja
katoaa sienimetsän vihreään

Lealiisa Kivikari 2012

Anna kuvan viedä, ja sanojen soljua. Löytyykö kuvaan runoa/mietettä/ajatusta. Odotan mielenkiinnolla.

Forget me not 2

Toukokuussa kalliohuntu varisti kukkansa.

Muistiin jäi tuoksu. 

Pimeässä mustarastas laulaa

kuiskaa sininen matto omenapuiden alla: forget me not.
-
Ja kahta päivää myöhemmin 
omenapuiden kukat 
laskeutuvat
siniselle tanssilattialle
kuin luonnollinen hengitys tai uni
edelleen
keltanokka, kultainen
laulaa, laulaa, laulaa.

Kotipiha 2012

Forget me not 1

Jokaisen kadun kulmassa

silmäkulmasi

tien poskella silmiesi 

pisara.

Jokaisen kevään linnulla 

laulusi

niittykukan ehdottomuudella

nimesi.

(Julle-veli 1953-2005)

Nevski prospektilla iltapäivälllä klo 3

Älkää tulko kertomaan minulle Pietari Suuresta

hänen suunnitelmistaan

aikaansaannoksistaan

perspektiiviharhoistaan



tai Puškinista

hänen korkealle kurottelevasta hevosestaan

kaksintaistelustaan



älkää tulko kertomaan minulle kansoista

jotka puhuvat eksoottisia kieliä



(suomalaisista, jotka voittavat jääkiekko-ottelun verta suupielessään,


tai Mannerheimistä

hänen talostaan

salaisuuksistaan)



Historian pikku yksityiskohdista

kahvilassa terässillan luona

missä ovien lukot salpautuvat yhtäkkiä

taotut kukkakoristeet

puhkeavat kiiltävään kukkeuteensa


Näytelmistä,

ohjatuista rituaaleista,

niiden paikoista tai muodoista,

ilmaan heitetyistä sivulauseista,

jotka ohjaavat liikennettä,

seisovista patsaista, kivistä,

joista tämä kaupunki on rakennettu.



Ne jauhautuvat tienposkissa pieniksi murusiksi

piikkorkojen alla

nahkasaappaiden askelissa





niitä nälkäiset linnut syövät

Lealiisa Kivikari: Väinämöisen veneretki halki linnunradan 2012

Toukokuun ohut hämärä, pian kukkivat

varjot, västäräkin pyrstösulat piirtävät

kirjaimia pihanurmella; odotuksen

venyviä aakkosia, jotka putovat

vuosikymmenten lävitse.

Lealiisa Kivikari: Yksityiskohta maalauksesta
Talo Kalliosaarella 3 / 2012

Yksityiskohta maalauksesta: Talo Kalliosaarella 2 /Lealiisa Kivikari 2012

    On vain saari saaressa

Vensisangot on nostettu kumolleen saunaan

matot rullattu ja viety kamariin, ainoa ääni

on ujeltava tuuli

se korjaa mukaan mitä tielle sattuu: 

sulkia, muistilappuja, pikkulintujen varpaita.

aamuisin kallion kupeissa on jäävettä

metsän reunassa helmiä

puolukan varvuissa kirpeitä muistoja.

Hämärässä maistuu kylmä

punainen, huulet rohtuvat 

mitä syvemmälle marraskuu syö silmiä.

kattoa puretaan
                 klops
                 klops työmiehet heittävät lautoja


kuuleeko paremmin joku
asukas tai räystään alle pesinyt pääskynen


mitä kuulee(ko)
                vanhan laudan tarinan, tuulen puheen
                 hylätyn vinttihuoneen, maitohampaan säryn


kattoa puretaan
                 naapuritalossa, aidan takana
                 orapihlajan ylitse on näköyhteys


kuistilta katselen, posteljooni kulkee ohitse
                  
                  minunkin selkäni takana
                  turhauttava, odotus:

ameriikka

Ontarion yksinäisyyden alla 

           Silmiesi Suurten Järvien vesi

Huultesi Manhattan
Jalkojesi  Chile
                Mato Grosso

Yön tuhatviisisataa tyynyä

ja                 värillisten lakanoitten meri

Keskivartalosi Venezuela

Tanssiin, kutsu

Tule
tanssi minua niin 
kuin Elämä virtaa 
suonissani soluissani
suutele 
nikamani taipumaan
laulamaan
hengitä minua niin 
kuin Kaikkeus rytmissä
pyörivän liikkeen
ellipsiin
supistuvaan 
laajentuvaan 
voimaan
tule tulethan
niin kuin aamu 
ensimmäisenä yhä
uudelleen 
sarastuksessa
tulella käärmeen 
kielen
veden siivillä
vesilinnun
ui minua niin
kuin veden selkää
rankaa pitkin 
juuresta 
latvaan 
uudelleen
vielä
ylös ja alas -

uudelleen
vielä
tule                       

Kuvittelin Sofian muistaessani muutamat lauseet jotka olin hänestä koskaan kuullut
Hän
joka sinut mainitsi puhui sinun äänelläsi

Jälkeenpäin käsitin miksi hänen poikansa lähtiessään jättivät jälkeensä

varmuutta ja rauhaa

sitähän he vasiten olivat lähteneet tuomaan!

He
olivat pehmeä kallio johon nojatessa jäivät aina valot palamaan!

Kolme ikkunaa

Helisevä metsä

tuulenkaataman kannossa ikkuna,

vuokko.

Hiirenkorvat, kaukaa koputtaa käki,

kalat availevat tyyneen ikkunoita.

Pilven ikkuna

metsä kurkottaa.

(kuva, chr.: Enäjärven Kontinpohja 10.5.12 klo 21)

Huom!! Runopuulaaki

Vuoden 2012 karsinnat ja finaali

Viimeinen kahdeksasta alueellisesta karsinnasta runoillaan ravintola Teerenpelissä Lahdessa tiistaina 22.5. klo 18:00 alkaen. Lisätietoja antavat ja ilmoittautumisia ottavat vastaan Osmo Hokkanen: 0400 843 189, osmo.hokkanen@gmail.com ja Natalia Kylmänen/Runomaraton 03 7522 224.

antakaa koiran haukkua, kissan kehrätä ja
ihmisen puhua omalla kielellään.

verryttelyä 2/2012

tyhjä

katosi. ei löydy etsimällä
enää koskaan, on kokonaan pois.
jätti kotinsa. muistiko sulkea ovet,
kahvinkeittimen, puhelinvastaajan vai
onko sillä enää merkitystä.

minne mahtoi mennä
sielujen odotussalonkiin
onko se lähempänä taivasta vai maata
onhan siellä lämmin
jos veri ei kierrä jalossa paleltaa ja tulee nykimisliikkeitä.

miksi ylipäätään
tällaisia hylkäämisiä tapahtuu,
että itsensä jättää.

en tiedä. minäkään.

Uskallanpa heittää teeman: Ikkunat, peseminen

Irtoaako keneltäkään?

verryttelyä 2012/1

Oli aika, kun keittiön ikkunassa oli pienen nenän ja pienten sormien jäljet
aika, jolloin kissaan tassun pyyhkäisyt, koiran kuonon paksu viiva.


Ihmisellä on liikaa aikaa odottaa, vaikka hän väittää muuta.
Jotain tai jotakuta toista tulevaksi tai kotiin palaavaksi. 


Katolta putosi lunta, pesuhuoneen ikkuna särkyi. Ilmastoidut ajatukset.


                                        Ja on niitäkin, jotka kulkevat ilman ikkunoita
                                        ilman lähtöjä ja paluita.
                                        Kerran pihasta lähti mies mustissa vaatteissa 
                                        joku hänen sisältään huusi
                                        ei minulla ole kotia, ei minua kukaan odota. 
                                        
Nyt päiväkodin lapset juoksevat kevätmetsässä
turvaliiveihin asennettuna silti et miltään mitään voi varjella
vaikka kaiken varalle ottaisit rokotuksen.


Koira löytää kyllä vainun, jäljen jota seurata, mutta entä ihminen -


[ehkä on vain parempi pestä ikkunoita, eikä ajatella niiden pesemistä
ajatukset kuitenkin sotkeentuvat edellisöisiin, eikä mitään näe läpi.]




(Jormalle ja CHR:lle kiitos innoituksesta)

Kirkastuspäivä

Kolmen vuoden välttelyn jälkeen pesin ikkunat
                 > heti parisuhde  näyttää kirkkaammalta
                 > läpinäkyvämmältä
ei  suhteen suttuista omaa kuvaa
sormien jälkiä, unien tahroja,
pelon ilmapiiriä                    poistuvien askelten ääniä, enää



 *******
ps. Chr. kirjoittaa  samasta iltapäivästä Rikkaruohoissaan.
(aivan erinomaisen eritavalla)
http://rikkaruohot.blogspot.com/2012/05/poytakirja.html?showComment=1336297274685#c7816536934484091724

KEVÄTSADE

Lehdetön koivikko on rikkinäinen sateenvarjo.

En jaksa ottaa kevättä vakavasti

Oi Kevät!

Oi kä'ärpänen, oi ki'imalainen
sinun verkkokalvosukkasilmäsi
Ke'evät, sinun ampiaisvyötärösi
Sinun surinasi , sinun oksiesi suhina       
kainaloittesi puro
pälviesi bikiniraja
upottavien lantioittesi ranta
ohimoittesi pohjoisenpuoleinen lumi
Sinun iha(na)n karhean tuuheat jalkasi

Aalto

                                                                                                Transformaatio / Otsotar

Painan pääni vasten ikihonkaa

maalla ja puulla on muisti, vedellä on.

Karhujumala asui täällä kerran

maasta nousi hampaita, sain ne käädyiksi kaulalleni.

Lajin voima. Sen vaisto ja taipumukset.

                                                     Ankara pohjoinen talvi.

                                                     Sodimme, syömme. Juhlimme, siitämme. Selviydymme 

Honka huokaa korvaani - monta karhunkalloa

olen kohottanut; viskonut tarkasti taivaalle tähdistöksi.

22.4.2012

Kevätkohmeinen kärpänen
parvekkeen
                 pöydällä
yrittää kiivetä lasipurkin kylkeä
kellahtaa selälleen
uudestaan yrittämällä
pääsee kannen päälle

Uni unohti hakea minut
jäin keskeneräisen kirjan sivuille

niin kuulin ilon äänen
huhtikuussa aamuyöllä

sateen lävitse
mustarastaan laulu.

Kevätaamuna

                                    On
outoa kuulla vakaata ihmisen puhetta,
käsittämättömiä sanoja keskellä
koko taivaankannen alipuolisen maiseman
täyttävää sirkutusta,päättymätöntä leperrystä
tanssia & kuherrelua

            runoilija ja muusa kritiikkikurssin jälkeisenä päivänä

Runoja pääsiäisen jälkeen

Kuuntele jäätikön ääntä

syvien railojen murinaa,

huokauksia,

voihketta jalkojen alla.

Haikea on kylmän virran kurkkulaulu.

Jääkö jotakin kesän yli pysyvää?

Napaketun askelen kannan.

------------------

Vanhan hevosen laukka keinuu,

poskilla pilvien liike.

Kutsutaan sitä vapaudeksi.

Luolan kupeessa eväsleipä

ja puro juomista varten,

ylitsevuotava kämmen.

Kuin hiekka ja hymy,

muren tarttuu suupieleen.

Haluan pitää sen siinä aina,

 pyyhkiä hellästi pois.

 -----------------------------

Vapaana kasvaneen hevosen vakaa askel

kivillä, vuoripolulla, aurinkopurossa.

Ajatus, joka kantaa levännein voimin

vaikeassa maastossa.

Kaikessa ilossa

suuremman lauman rauha.