Oli aika, kun keittiön ikkunassa oli pienen nenän ja pienten sormien jäljet
aika, jolloin kissaan tassun pyyhkäisyt, koiran kuonon paksu viiva.
Ihmisellä on liikaa aikaa odottaa, vaikka hän väittää muuta.
Jotain tai jotakuta toista tulevaksi tai kotiin palaavaksi.
Katolta putosi lunta, pesuhuoneen ikkuna särkyi. Ilmastoidut ajatukset.
Ja on niitäkin, jotka kulkevat ilman ikkunoita
ilman lähtöjä ja paluita.
Kerran pihasta lähti mies mustissa vaatteissa
joku hänen sisältään huusi
ei minulla ole kotia, ei minua kukaan odota.
Nyt päiväkodin lapset juoksevat kevätmetsässä
turvaliiveihin asennettuna silti et miltään mitään voi varjella
vaikka kaiken varalle ottaisit rokotuksen.
Koira löytää kyllä vainun, jäljen jota seurata, mutta entä ihminen -
[ehkä on vain parempi pestä ikkunoita, eikä ajatella niiden pesemistä
ajatukset kuitenkin sotkeentuvat edellisöisiin, eikä mitään näe läpi.]
(Jormalle ja CHR:lle kiitos innoituksesta)
Ollos hyvä vaan. Mukavaa että innostuit täälläkin verryttelemään. :)
VastaaPoista