Marraskuu Lahessa

Olen kummastellut, missä kaikki lahtelaiset ovat
kuljeskellut vieläkin tyhjempiä katuja lauantaina, keskiviikkona
sama se minä päivänä, autius on liki ja läsnä siellä
mitä on ennen puheissa sanottu keskustaksi.

Sitten tytttäreni vei minut Helsingin vanhan tien varteen,
ei edes Hesaan asti, vaan Kotipokin vieressä olevaan
suureen halliin, jonka nimi on lanttila, kirpputori, siellä
oli niin paljon ihmisiä, että paniikkihäiriöni varisutti hiukan
vaan oli hetkessä ohitse, sillä siellä oli Turkan Sirkkakin.

Mitä me oikeastaan kirjastoilla, kirjakaupoilla. Onhan meillä lanttila.
Mitä me keskustalla, onhan meillä vanha tie ja uusi Helsinkiin.
Mitä me tästä kirotusta loskasta piittaamme, kylteistä: ei talvikunnossapitoa
luistolla on ennenkin täällä - latujen ja hyppyjen kaupungissa menty.

Sitten piti vielä mennä osatamaan uudet housut, kun vanhat repesi
juuri kun tyttö istahti autoon. Panikkihäiriöni varisutti: kauppakeskukseen(ko)
eikö tämä jo riittäänyt. Vaan muistin kantavani kassissa Nousevan auringon
taloa. Niin me Sirkan kanssa istuttiin Sinuhessa, piilossa rivien välissä
sillä aikaa, kun tyttö osti housut. Niin että mitäpä me oikeastaan
valitetaan pitkistä pimeistä illoistakaan, kun voi lämmitellä kolmella lantilla
runokirjan valossa.

päiväkirjamerkintöjä