HARJUJEN VÄLIIN VIRITETTY RAJATON JA VAPAA RUNOILEVA YHTEISÖ. RUNOUTTA VUODESTA 2009 ALKAEN.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Päiväkirjamerkintöjä

 Minä, Risto ja Sirkka


Mitenkä se nyt oikein on, aika ja paikka, ja miksi yhä useinmiten palaa
samoihin säkeisiin, vuosienkin kuluttua, onko se niin, että mikään kuitenkaan
ei muutu, vaan toistuu kertautuu monistuu kopioi itse itseään.

Mutta sano sinä, jos paremmin tiedät. Kukaan ei toinen naurata kuolemaa
päin naamaa niin kuin Sirkka. Toinen ei kukaan saa kehitettyä kukasta ja
sen katseesta elämän mittaista filosofista lausetta kuin Risto.

Ja heidän säkeitään minä rakastan! Jotain on pysyvää tässä muutoksen
kourassa. Maailmassa, marraskuussa, kalmankuussa, puussa, suussa
muutama runosäe ja sitten vain reippain mielin koirien kanssa lenkille.


* * *

(Ja onhan niitä muistakin. Tämänkin hämärän olemme kadottaneet.
Vasta tammikuussa se on sininen. Katulamput syttyy soita kiraraa.
Talo on hiljainen, vain koirien tassutus, leikki kuonosta toiseen, punaiset posket.
Kalakeitto kohisee. Haukkumatta paras.)



3 kommenttia:

  1. En tiedä vastausta, miksi jonkun sanat ovat osuvammat kuin toisen. Ehkä hän käyttää arjesta juuri sitä sanaa, joka on sinulle niin lähellä, ettet ole itse sitä nähnyt.
    Marraskuun aurinko on viime päivinä ollut kuin helmikuun harjoitus, hääläys ja aave.
    Ei kalmaa, vaan rauhaa, kun tulet illalla töistä kotiin, suoraan villakoppaan kerälle.

    VastaaPoista
  2. Niin onkin, tämäkin aamu. Mietin onko taivaassa ranta, miksi sanotaan taivaanranta, mutta täältä meiltä katsottuna sinne Jormalle päin väri oli kuin helmikuussa - ei punainen, ei oranssi vaan se mikä on tuttu renesanssiajan maalauksista. Villakoppaan kerlle! taidan vielä mennä hetkeksi, vai menenkö:

    VastaaPoista
  3. Vaikka maailma kopioituisikin, luultavasti kopioon tulee aina jokin lisä mukaan, jumalallinen särö, josta rakentaa olemassaolon merkitys. -Jotain pysyvää tässä muutoksen kourassa, hyvin sanottu!

    VastaaPoista