päiväkirjamerkintöjä
Santunkadulta Vipusenkadulle
lävitse hämärän sateen, ilman autoradioita
mielessä kysymys: mitä on käsittellisyys, siis minkä?
Miten niin ja koska sanat loppuva, ne loppuvat konkreettisesti
kun herra Alz tulee kylään, ja taatusti muuttaa pysyväksi, ei edes vuokralaiseksi
vaan pakkolunastaa koko asuntosi. Hyi helvetti mikä tauti.
Ja niin kovasti tahdotaan tietää mitä mitä mitä sanojen takana on. Minkä käsitteellisyys.
Runon estetiikka ja seitsemän ajatuskääpiötä.
vaan pakkolunastaa koko asuntosi. Hyi helvetti mikä tauti.
Ja niin kovasti tahdotaan tietää mitä mitä mitä sanojen takana on. Minkä käsitteellisyys.
Runon estetiikka ja seitsemän ajatuskääpiötä.
Yhdistän jälleen vähintään kolme asiaa yhteen sumppuun, mielen sumppuun.
Minä en tiedä. Minun tehtävä on kysyä. On se kummaa - kaikki niin ihailevat
uutta, mutta kukaan ei osaa kertoa minkäväriset ovat keisarin vaatteet.
Jos ei ole sanottavaa. Ole hiljaa! Jos taas on, niin puhu, puhu kyllyydestäsi.
Mitä herra Alz sanoo, sanoo että että käsi että että koska eihänmikä on
katso sukka huä tämä olenko kuka että etttä muistinkos taas minä en
ole mutta tuo pyöreä niin niin niin liikkuvat viivat mikä se
nyt on ikkunasta ulos niska, ole ole ko li ko asunut jossain mikä se on
Ja yhtään palkinto en hänelle myöntäsisi - hän ei ole edes hän, vaan se.
Se repii ihmisen kappaleiksi karmea aivomyrsky hajoittaa perheet.
Ja tässä minulle tällä erää tarpeeksi kassakuitteja
en minä niitä tahdo lukijoille antaa. Tahdon antaa rehellisen ja lohdun.Oikeuden oikeisiin
kokonaisiin sanoihin lauseisiin kielen kauneuden ajatuksen juoksun aistimuksen ja älyn.
kokonaisiin sanoihin lauseisiin kielen kauneuden ajatuksen juoksun aistimuksen ja älyn.
Haistaa huilua koko sakki, sanoisi Turkan Sirkkakin.
2.
Mutaisessa koira-aitauksessa punainen kahvikuppi kädessä koirien leikissä.
Voi myös kuvata repaileista maailmaa monin taidemuodoin, lukemattomin.Sanoin,
sanoitta, käsittein, kuvin -nimetä omat mieltymyksensä. Erilailla. Jokainen oman
estetiikkansa löytää - onko renki vai isäntä - sen itse voi päättää.
Ja niin pitääkin. Onkin.
Omat mieltymykset haalistuvat, vahvistuvat, kuihtuvat, haihtuvat.
Mutta jokin on pohja mille talonsa on rakentanut,
rakentaa, minkälaisesta ikkunasta maailmaa tarkkailee, minkälaisia tulia takassa
polttelee ja minkälaista vettä räystäältä tippuu suoraan suuhun ja sieluun.
3.
Annaliisa, ikävöin keskustelujamme. Enkä ole pitään aikaan lukenut
Margaret Durasia.
2.
Mutaisessa koira-aitauksessa punainen kahvikuppi kädessä koirien leikissä.
Voi myös kuvata repaileista maailmaa monin taidemuodoin, lukemattomin.Sanoin,
sanoitta, käsittein, kuvin -nimetä omat mieltymyksensä. Erilailla. Jokainen oman
estetiikkansa löytää - onko renki vai isäntä - sen itse voi päättää.
Ja niin pitääkin. Onkin.
Omat mieltymykset haalistuvat, vahvistuvat, kuihtuvat, haihtuvat.
Mutta jokin on pohja mille talonsa on rakentanut,
rakentaa, minkälaisesta ikkunasta maailmaa tarkkailee, minkälaisia tulia takassa
polttelee ja minkälaista vettä räystäältä tippuu suoraan suuhun ja sieluun.
3.
Annaliisa, ikävöin keskustelujamme. Enkä ole pitään aikaan lukenut
Margaret Durasia.
Jeh, hyvä vuodatus &tuohtumus Santunkadun poetar...vaan kun
VastaaPoistaensin hän laittaa infon T. Parkon Runouden ilmiöistä,,, ja sitt kun tää laittaa
niist ilmöist pienen Wikipedia detaljiin...niin hän laittaa lähekkäin herra alzit ja runoilijat ..hyvähyvä..ja prosessi ;) alkoi. Olen ilahtunut.
ps. kommenttia kirjoittaessani olin lukenut vasta 1.osan
PoistaJuu - juuri näin - prosessi on menossa. Mulla on niin kauhee tarve aina ymmärtää asioita, löytää merkityksiä, selityksiä. Ja sitten kyllä juu yhdistelen oman mieleni mukaan.
PoistaOdotan innokkaana Tommi Parkon iltaa, jos joku ei joku vaan hän nimenomaan kertoisi asiat niin että saisin jotenkin ajatuksiani avautumaan näille uusille virtauksille, koska olen niistä kyllä kiinnostunut, mutta en saa otetta - niin sen vuoksi ne näyttäytyvät minulle juuri noin kuin ekassa osassa kuvaan. Ja olen varannut jo rahankin molempiin kirjoihin.
Kiitos kommenteista Jorma.
Oho, rajuu pohdintaa. Hyvä hyvä, tärkeetä on näitä pohtia!
VastaaPoistaHeräsi seuraavia mietteitä:
Kun joku kirjoittaa jotain, käsitän sen miten käsitän, ja joku toinen käsittää sen taas omalla tavallaan, meillä on omat(?) käsitteemme. Mutta ymmärrän siis käsitän, jotenkin, harvalla on absoluuttisen kattava ymmärryskyky.
Sit joskus me ei ehkä ymmärretä toisia, me ihmiset heh. Eläimiä joskus paremmin, joskus huonommin. Linnut eivät puhu meille vaan ohitsemme.
Ja kielet vähenee, ja sit joskus puhumme yhtä kone tsirp tööt kieltä...
Melkein aina haluan käsittää vähän enemmän, mennä kohti tuntematonta.
Ihmisen paradoksi on: tarvita rajoittamattomat ymmärryksen rakennusoikeudet, oikeudet uusiin käsitteisiin niinkuin puhtaaseen veteen.
Uudet käsitteet tuottavat herkästi ahdistusta, jos niitä pulppuuaa jatkuvalla syötöllä.
Mutta nyt vain retorinen kysymys käsiterunoudelle - onko se siis eräänlaista runouden perustutkimusta joka pureutuu käsitteisiin?
(En ole lukenut Tommi Parkon kirjaa vielä. )
Päätän tämän (sekavan) kommentin juhlavasti kysymällä: Sanat ja kirjaimet (kuvat) - alkavatko ne olla arvoituksellisen mielemme viimeisiä sijoituspaikkoja! Mistä me tiedämme mitä muita kieliä avoissamme voisi vielä olla?
Ja oikein hyvää, insproivaa myöhäissyksyn päivää!
VastaaPoistaIhana kun muistat keskusteluitamme, kyllä minäkin muistan. Olen kerännyt käytettyjä Durasin kirjoja. Ehkä piankin pääsen niiden sivuille!
Näkökulmia runouteen on yhtä paljon kuin on ihmisiä joilla on oma maku siitä mikä on hyvä runo. Pohtiminen on muuttunut minulla joksikin runon kokemiseksi. Elän runon itseni läpi, omalla kokemusmaailmallani.
Totta on että pitää olla näkökulmia kun opettaa runoutta. On jokin pohja oltava mistä näitä asioita kertoo. Taisin poiketa itse asiasta..
Käsitteellinen ja/tai kuvarunous ei itseasiassa ole uusi ilmiö, tämä on käsittääkseni sen toinen tuleminen Suomessa.
VastaaPoistahttp://suomenkuvalehti.fi/blogit/kohtaamisia/nastamuumio-julkaisee-kasiterunoilija-lev-rubinsteinin-korttikokoelman
Löysin tuon Karri Kokon kirjoituksen ja muistan myös lukeneeni Karri Kokon esikoisen silloin kun se tuli, ja joka nyt tulee näköispainoksena uudelleen ntamolta, vai joko taisi ilmestyä.
Ehkäpä vain kävi niin minulla, että jäin taasen sanaan kiinni
- käsitteellinen - käyttäisin itse mieluummin sanaa SOVELTAVA RUNOUS, osaisin lähestyä sitä helpommin itse, niin kuin on soveltava teatteri jne. Esimerkisi tuo mitä Kokko venäläisen käsiterunoilijan Lev Rubinštein Minä olen tässä korttikokoelmasta voisi olla yhtä lailla soveltavaa teatteria.
Samalla tapaa kuin Annaliisa kuvaa koen myös minä "elän runon itse läpi" itseasiassa minulle runous ja elämä ovat synonyymeja.
Muistan kun kerran seminaarissa kuuntelin vanhempiani ja viisaampiani, kahta kirjailijaa, toinen nainen toinen mies - toisistaan tietämättä he olivat valmistelleet alustuksensa ja alku oli täsmälleen sama: "Koen olevani kielelle velkaa kaiken"
Minä en voinut käsittää tätä asiaa, ajatusta sen takana. Olin nuori, nuorempi, kokemattomampi. Nyt voisin itse aloittaa alustuksen samalla lailla.
Ja niin kuin Annaliisakin viittaa, ja myös minä tuossa ylempänä - on kyse omista mieltymyksistä. Itselläni kuvataide on ottanut käsitteellisen ja ei-käsitteellisen avaruuden osan elämästäni. Runoilijana tahdon ilman muuta luoda äidinkielestä sisältöjä ja kielikuvittaa niin, että Möysän baarissa kahvilla istuva ei heti torju sitä.
Olen tehnyt tämän päätöksen vakaasti ja varmasti vuonna 1984 kun jälleen kerran matkustin Orivedeltä viimeisellä piemän bussilla kotiin jostain viikonloppuseminaarista - ahaa, opettaja taisikin olla Liisa Laukkarinen, juu.
Se ei tarkoita sitä, että torjusin soveltavan runouden tai fragmentaalisen roskarunouden> joa muuten se on uudepaa kuin käsitteellinen - tai kuvarunous, tai että uusien ei haastaisi minua positiivisesti, tai että päätökseni pitäisi hamaan hautaan saati sitten seuraavaan elämään.
Terhin viittaus käsittämisestä, yhteisestä kielestä, kielen katoamisesta muuttumisesta. Siitä ajattelen niin, että heti kun ihminen ymmärtää, oivaltaa, tuntee solutiedossaan, että ei hänen kieltään kukaan käsitä, niin kuin ei hänkään käsitä kenekään toisen kieltä, tunnustaa ja tunnistaa oman yksinäisyytenä, niin sen jälkeen puhkeaa kukkaan tai lakastuu - seisoo rohkeasti omilla jaloillaan tai katkaisee jalkansa. Se on yksi avainajatus seuraavaassa runokokoelmassani.
Ja mitä opettamiseen tulee, niin ajattelen niin, että opettaa mitä tahansa on oltava avoin ja valmis hyväksymään se, ettei tiedä mitään kaikesta, muuta kuin sen minkä tietää ja voi myös sanoa en tiedä.
Tässä kohtaa, kun itse en näitä nimenomaisesti paljon KÄsitä, suosittelen vilkaisua Satu Kaikkosen sivuille, esim. :
VastaaPoistahttp://www.kotiposti.net/kaikkonent/alku_2.html
Voi että, sanoo koheltavan runouden koulukunnan kannattaja, on mielenkiintoinen tuo teoria solutiedosta. Kiitokset! Ja pitääpä perehtyä artikkeleihin, uusia ikkunoita motivaatioksi ja virkistykseksi on hyvä availla.
VastaaPoistaSolutieto tai solutasolle mennyt tieto ei kyl taida olla mikää teoria, mun tapa vaa sanoo ku on todella sisäistänyt jonku asia ja se on syväs ymmärrykses ninko ny vaika lahtelaisuus :) kiitti. hih.
VastaaPoista