HARJUJEN VÄLIIN VIRITETTY RAJATON JA VAPAA RUNOILEVA YHTEISÖ. RUNOUTTA VUODESTA 2009 ALKAEN.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Hahmotelma rispaantuneen runoilijan omakuvaksi

Syyssade pieksee pyykkiä narulla, en tiedä kuinka monta vuoden kiertoa, niitä ei enää laske. Nyt kun ei odota tai muistele. Kun, jos putoaa maailman läpi, ohittaa greditin ja debitin, kelan konttorin, psykiatrisen poliklinikan jonon, joka ei supistu vaan laajenee. Kun, jos, ja sitten vain putoaa; saa siivet ja toisen olomuodon: metsän ja kanervikon kalliokruunun. Syyssade pesee ja pesee pyykkiä. Märkiä unia. Koivun keinussa roikkuu päitä menneiltä vuosituhansilta.Runoilijat kirjoittavat omakuvia, jotka eivät avaudu, ne sysätään pois rivi riviltä. Kuka lopulta tietää tavujen määrän? Kuka mittaa määrittämättömän kauhun ja kauneuden? Jota, mitä voi kuvitella tutkivansa akateemissa kehyksissä? Vierasta kieltä? Ulkopuolelle jäävää rotua? Itsensä, mitä ketä - mitä tahansa kolmatta persoonaa?  Ulkopuolisuutta. Kesän heinä lakoaa. Jäljellä on uudelleen hurmaava jokellus. Lietsova loitsiva tuuli; ja sade, rispaantuneet pussilakanan reunat, päättelemättömät päät.

6 kommenttia:

  1. Hah, tää on hyvä, tähän kyselevään, joutivaan jokellukseen tykästyn.

    VastaaPoista
  2. Mikä tunnelma! Tässä tuulisessa maisemassa viivyn mielelläni. Pidän erityisesti viimeisistä riveistä mahottomasti! T

    VastaaPoista
  3. No voi kun mieltä lämmäittää. Kiitos. Kiitos.

    VastaaPoista
  4. Pidin tästä puusilakana ajatuksesta, näen sen jotenkin sinun pihasi maisemassa narulla roikkumassa tuulessa, sateessa.

    VastaaPoista
  5. Hui mikä pyykki!
    Tällaista haluan narulle.

    VastaaPoista