Betonin värinen marraskuu. Outo lämmin tuuli. Etelästä. Ovatko navat vaihtaneet jo paikkaa? Pohjoisen lapsi nääntyy pimeään ilman taivaasta satavaa valoa. Kaivattu kylmä hohde on kirkas, armahtava. Se näyttää polkua ja polun vierestä lähteviä sivujuonia. Talven saarekkeita, levähdyspaikkoja. Nuoruuden Amsterdam oli samaa outoa sumuaa tulvillaan kuin tämä. Marraskuu. Jotain tapahtuu. Pelottaako minua? Lemmikkipelto on noussut omenapuiden alle. Jos luonto ei enää tiedä kiertoa. Kuka tietää? Sähköiset valoilmiöt niittävät maisemaa. Yhä pimenevää. Ei hallanvaaraa edes alavilla mailla. Minun on kuolettavaa ilman. Joulun Tähteä. Lumikola valittaa varaston nurkalla. Vai kuka täällä nyyhkyttää? Ränneista valuu vettä. Jossain toisaalla haukkuu vauhkoontunut koira. Vai onko se ihminen?
Kääriydyn lapsuuteen takaisin. Sanon jokaiselle kysyjälle. Tulen ulos vasta, kun on talvi. Lunta.
Anna-Liisa, kiitos inspiraatiosta. Lähdin tässä spontaanissa runossa liikkeelle lapsuuteni ajatuksesta/tunteesta/pelosta: kun muutimme Lahteen takaisin olin 6 ja olin todella arka,ujo ja pelokas - en suostunut lähtemään kenenkään kanssa ulos, joka päivä ovikelloa pimputettiin ja talon lapset kävivät kysymässä minua ulos leikkimään, vastasin aina heille: Tulen ulos vasta kun on talvi.
VastaaPoistaHyvä että inspiroiduit. Tässä on se aidon kokemisen henki joka antaa runolle elävää voimaa. Voimakas runo tämäkin. Itse koettu voimaannuttaa runon, näköjään.
VastaaPoistaMoi L. Pyysit kommenttia ja teen sen mielelläni, toivottavasti osaan! :)
VastaaPoistaLuin tätä kokonaisuutta runojen ja säkeiden sikermänä. Mielenkiintoinen. On.
Typografisesti hieman eriyttäisin osioa ja säkeitä, jotta hienot kohdat saisivat lukijan mielessä enemmän tilaa. Silti ne muodostavat oman kokonaisuutensa, ovathan säkeet syntyneet alun alkaenkin suhteessa toisiinsa.
Teksti on ovallinen esimerkki kirjoittajan mahdollisuudesta kuljettaa lukijaa mihin tahansa maisemassa. Ensin runo rakentaa omaa maailmaansa lukijan mielessä, toisaalta runon kertoja, voi työntyä maisemasta esiin, pysäyttää ja ottaa kontaktia.
Pidän siis runon kuvaamasta tunnelmasta ja maisemasta erityisen paljon, ja runossa on valtavan kauniita pelkistyksiä:
"Betonin värinen marraskuu." "Talven saarekkeita" jne.
Laitan myös muutaman kommentin niistä kokonaisuuksista, jotka minua vetivät puoleensa ja jotka erottuivat:
1.
"Se näyttää polkua ja polun vierestä lähteviä sivujuonia. Talven saarekkeita, levähdyspaikkoja. Nuoruuden Amsterdam oli samaa outoa sumuaa tulvillaan kuin tämä. Marraskuu."
- Säilyttäisin preesensin kautta linjan, myös muisto tapahtuu tässä ja nyt, sana "Nuoruuden" paikantaa sen menneisyyteen ja riittää.
Tässä nautittava maisema, joka kiemurtelee, tulvii ja tekee mitä vain, vaikka on marraskuu!
2.
Jotain tapahtuu. Pelottaako minua? Lemmikkipelto on noussut omenapuiden alle. Jos luonto ei enää tiedä kiertoa. Kuka tietää?
- Tämä on dramaattinen kokonaisuus. Myös tässä säilyttäisin preesensaikamuodon kautta linjan tai vaihtaisin osion alkamaan "lemmikkipellolla". Miettikääpä lemmikkipeltoa marraskuussa, mikä näky, tulee mieleen Grimmin sadut!
3.
Sähköiset valoilmiöt niittävät maisemaa. Yhä pimenevää.
-Tämä on helmi!!!
4.
Lumikola valittaa varaston nurkalla. Vai kuka täällä nyyhkyttää? Ränneista valuu vettä. Jossain toisaalla haukkuu vauhkoontunut koira. Vai onko se ihminen?
- Myös teki minuun vaikutuksen. Mainio havainto kerrassaan ihmisyydestä!
5.
Kääriydyn lapsuuteen takaisin. Sanon jokaiselle kysyjälle. Tulen ulos vasta, kun on talvi. Lunta.
-Tämän loppu on kaunis, aforistinen, mielestäni vaatii paljon tilaa ja hiljaisuutta ympärilleen.
T. Villitty
Kiitos mielettömän paljon aherruksesta Terhonen. Hyvä huomio tuo aikamuoto - kun kirjoitan spontaanisti aikamuodot vain tulevat, tarkastelen tätä huomiotasi.
VastaaPoistaOlen miettinyt tuota säkeisiin jakamista/ei jakamista. Olen aina jakanut. Ja nyt tuntuu siltä, että kirjoittaisi vain pötköön>se on eräänlaista kokeilua, että toimisiko se. Mutta voi olla kohdallani niin, että latausta on niin paljon, että lukija kaipaa hengähdyksiä.
t. onnellinen runoilija
Ahertava Terhonen puhdisti pöydän.
VastaaPoistaHienoa sanailua Ll!
Marraskuun lemmikit lohduttavat.
Olen ajatellut, Lealiisa, että sinulla on taipumus kirjoittaa kerralla kokonaisia teoksia. Sinulla ei siis ole pulaa materiaalista. Joten nyt rauhassa tekstejä työstäen ja viimeistellen ajatuksella, tulee varmasti briljanttia jälkeä. Työniloa! T.
VastaaPoista