HARJUJEN VÄLIIN VIRITETTY RAJATON JA VAPAA RUNOILEVA YHTEISÖ. RUNOUTTA VUODESTA 2009 ALKAEN.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

SLAM

Kiitos Kotka!
Kiitos Petri Pietiläinen, Jouni ja Olavi

Kolme tuoppia toi kolmossijan | Kymen Sanomat

kaikesta huolimatta, ja juuri siksi, Lahden joukkue kannattajineen
on vakaasti sitä mieltä, että vielä me tavataan.

ps.tuomariston päätös on toki ensin vietävä EUn tuomioistuimen tarkistettavaksi.


3 kommenttia:

  1. Kotkassa saimme nauttia hyvin laajan kattauksen erilaista runoutta; ja antoisaa tavat muita. Ja juontajat hoitivat hommansa ammattitaitoisesti savolaisella huumorilla maustaen. Tulipa samalla opittua mikä on slam-kisan meininki; pieni mekkalointi on aina paikallaan. Kymenlaakson sanomien lehtijuttu oli muuten kai tarkoitettu humoristiseksi arvioksi kisapaikan tunnelmasta, toimittajahan ei ollut paikalla enää katsomassa lopputihennystä - myönnettäköön, että taisimme olla hieman äänekkäämpiä kuin muut. Joukkueemme kestänee "tappion" urhoollisesti, ainakin tyytyväisistä kommenteista päätellen kisoihin kuulema kannatti lähteä.

    VastaaPoista
  2. Tappi tuntui voitolta -

    meidän porukalla oli niin hyvä yhteishenki ja meininki, että itseäni ei jäänyt harmittamaan sijoitus. Pisteet 24, Marilla ja Visalla 24.2. ja putosimme täpärästi toiselta kierrokselta.

    Olen täällä blogissakin pohtinut sitä minkälaiset runot menestyvät slameissa sekä sitä, miten runoilija kokee kannustuksen ja reagoinnin - mitä hän valitsemallaan tekstillä tavoittelee. Itse pääsin tavoitteeseeni: On upea fiilis saada koko kapakkayleisö olemaan aivan hiljaa, edes taputtamaan eivät rohjennut, ennen kuin olin pitänyt tauon luentani jälkeen ja sanonut kiitos. Nautin siitä hiljaisuudesta joka jää esityksen lopun ja ablodien väliin - siinä on mystiikan tuntua, se on The Hiljaisuus.

    Eevan sanoin "on runoja, jotka toimivat jokatapauksessa" ja mielestämme meidän runot kuuluvat siihen sarjaan.

    Arvokkaana pidin myös palautteita ja kiitoksia joita ihmiset, ei tuomarit eikä toiset kilpailijat, vaan yleisössä olleet tulivat minulle sanomaan. > ihmisille runoja tehdään, eti pelkästään kilpailuun tai tuomareille vaan yleisölle.

    Sen lisäksi Marin luomaa Elsa-hahmoa voi kutsua jo eläväksi legendaksi, sillä niin moni ihminen siitä jälkipeleissä puhui tai huudahteli: onko Elsaa näkynyt tai haluaisko Elsa syödä jo jotain?

    Pietiläisen Petrille myös erityiskiitoksia - oli mukava tutustua. Olet mies oikealla paikalla! Marin kanssa ihastuimme majapaikkaamme Villa Lehmukseen niin kovin, että olimme Lahdessa vasta sunnuntaina kuuden aikaan. Keittelimme kolmet aamukahvit päivän mittaan.

    Ja heii - kyllä meidän Lahti Sounds Poetry-tiimi huomattiin, sillä koko porukkaan pyydettiin keikalle. Kiitos Kotka, tulemme mielellämme! Mukaan tulee myös Marin ja mun improystävät - duo Runosika&Sananjalka. Jotta kyllä tämä voitto oli koko reissu ja

    uunituoreessa Slam 09 kirjassa on esillä 10 lahtelaista runoilijaa ! (tai oikeestaan yksi Riihimäeltä, mutta oli Lahden karsinnoissa)

    VastaaPoista
  3. häät
    runo slämit
    hiksaa pukkaa
    työpäivää riittää
    kuin nälkävuotta

    kiitos kaikille
    hienosta reissusta!

    VastaaPoista